IsänpäiväVastattu 19 v

isät on turhia

naiset osaa hoitaa hommansa toisin kuin karvaiset läskimoosekset.
IsänpäiväEi vastauksia

tuskin

teennäisempää ja turhempaa päivää on keksitty. Ilmeisesti takana kauppiaiden järjestöt, jotka ennen joulusesonkia pääsevät eroon turhasta krääsästä. Kuinkahan monta täysin turhaa lahjapakettia taas huomenna avataan.
IsänpäiväVastattu 19 v

mites te jotka

vaimon huoraamisen tähden? itse en ainakaan haluaisi katsella kunse tuo lapsia näytille sain tarpeekseni pettämisestä ja valehtelusta aikoinani. hyi vitsi
IsänpäiväVastattu 19 v

isänpäivälahja

olen viettänyt isänpäivää jo melkein 50 vuotta viemällä kynttilän haudalle.tosin en joka kerta kun minulla ja isälläni on sama synttäri.joka on lähellä isänpäivää.olin 8-vuotias kun isäni kuoli ja nyt olen 55.
IsänpäiväVastattu 19 v

Ota kunnon Kännit saatana ja pidän hauskaa

Eikö se ole oikeutettua kun pitää akalle ja pennuiulle ruoka repiä selkänahasta. Tänään klo 00:00-huominen klo00:00 on isi aikaa ja isi pitää hauskaa. Lapset ja akka saa lähteä osiskonsa luokse nakuttamasta.
IsänpäiväVastattu 19 v

ei isänpäivää meille

Isä soitti eilen ihan varta vasten, ettei aio viettää isänpäivää. Mitähän tuostakin pitäisi ajatella? Vähän tuli sellainen olo, ettei halua pitää itseään isänä ja sen takia jättää viettämättä. Ei olla enää moneen vuotee…
IsänpäiväVastattu 19 v

Isänpäivän odotusta

Torstaina 9-vuotias tyttäreni ilmoitti, että hänen huoneensa on loppuviikon huippusalaista aluetta, eli siellä askarrellaan jotain "huippusalaista". Tänä aamuna lapseni kysyi, mikä on lemmikkiruokani, no kyllä hän sen t…
IsänpäiväVastattu 19 v

Valittaja isät

Parhaiten täällä saa huomiota kun kirjoittaa oikein säälittävän valitus nipotuksen, miten koti-lsä joutuu tekemään kaiken ja vaimo senkun nalkuttaa. Niinhän se todellakin menee eikö vain, mies tekee kotityöt ja nainen m…
IsänpäiväEi vastauksia

Markkinatouhua

Amerikkalaisten markkinapellejen joutavaa touhua. Taas pitää ostaa jotain helvetin lahjoja. Vastahan tässä on joulu tulossa. Löytyisikö jostain isää joka sanoisi että ei tarvi ostaa lahjoja eikä tuoda prkeleen kahveja s…
IsänpäiväVastattu 19 v

Ai että mulla on

mahtava isä! Jos pitäisi joku ihminen maailmassa nimetä, josta olen puhtaasti ylpeä niin se olisi hän. Niin isänä, työelämässä kuin muutenkin. Joskus oikeasti ihmetyttää miten paljon hänkin oli aikoinaan ja vieläkin val…
IsänpäiväVastattu 19 v

runoja,aforismeja isille??

onkos mielessä mitään sellasta jotain lyhyttä ja mielellään hauskaa isänpäivä ruonoa tai aforismia??:)
IsänpäiväVastattu 19 v

nopeaa tietoa plz !!!

olen koulussa tekemässä isän päivän korttia, en löydä hyvää runoa. TARVITSEN NOPEASTI PLZ!!!!!!!!!!!
IsänpäiväVastattu 19 v

Isälle lahjaksi..

Haluaisin muistaa isääni lahjalla. Onko kellään mitään uutta ja tuoretta ideaa lahjaksi? Kaikki paidat, sukat, kalsarit, kirjat yms. on jo kokeiltu. Jotain yksinkertaista, mutta uutta? Opiskelijalla ei ole paljon rahaa …
IsänpäiväVastattu 19 v

MUISTAKAA ISÄÄ !!!

MUISTAKAA ISÄÄ AINA MUUTENKIN KUN ISÄNPÄIVÄNÄ VIELÄ KUN VOITTE....TULEE AIKA KUN HÄNTÄ MUISTETAAN HAUTAUSMAALLA !
IsänpäiväVastattu 19 v

Kaihoisaa

Isäni kuoli, kun oli 4 vee. Siitäpä alkoi ruljanssi, jota kesti 12 vuotta, 16 v:n ikään mennessä olin tuona aikana kuudessa kodissa ja neljässä perheessä. Joissain oli muitakin lapsia ja heillä oli isä.. Muistutettiin e…
IsänpäiväVastattu 19 v

Isänpäivänä ikävä

Muistan isääni isänpäivänä viemällä kynttilän "muualle haudattujen" muitomerkille,koska hänen hautansa on kaukana asuinpaikastani.Vuosi kulunut kun hän nukkui pois,mutta silti isänpäivä tuo hänet mieleen.Ajattelen häntä…
IsänpäiväVastattu 19 v

Meidän

Lapseni isä katosi kuvioista jo vuonna -98. Itse lähdin. Hän piti vielä hetken yhteyttä lapseemme, mutta kun pappi sanoi aamen hänelle ja uudelle vaimollensa. Hän unohti lapsemme kokonaan. Ei tule kuin joulukortti ja si…
IsänpäiväVastattu 19 v

"Tulevalle

Meillä vauva vasta toiveissa ja kohta päästään aloittamaan yritys, (kierukka poistettu maanantaina) joten kysynkin, että uskaltaisiko TOIVOTTAVASTI tulevaa isää onnitella (tai jotenkin muistaa), vai olisiko liian aikais…