Tarjolla häihin, yritystilaisuuksiin, pikkujouluihin, synttäreille yms. kitaristi/laulaja -trubaduuri. Olen Helsinkiläinen ammattimuusikko jolla on tarjolla vuosien kokemus ja laaja ohjelmisto. Keikkatarjouksen ja äänin…
Olisi tarvetta ensi kesänä järjestää bileet (40v 40v) ja nyt olis hakusessa hyvä ja luotettava DJ laitteineen. Laita yhteistietosi niin ota yhteyttä, kiitos!!!
Heeeij onko kellään tietoa mistä saa sellaisia vaaleanpunaisia muovisia kertakäyttöastioita mitä oli esimerkiksi Big Brotherissa tänä vuonna siinä Jeboulandiassa? Muistelin että jossain niitä olen joskus nähnyt mutta ni…
Hei! Minulla ja muutamalla ystävälläni on valmistujaisjuhlat joulukuussa. Olemme koittaneet, etsiä Helsingin keskustasta juhlapaikka, jossa voisimme yhdessä muitten ystävien kanssa niitä viettää. Emme kuitenkaan ole löy…
Eli oli pakko avata keskustelu kummiudesta. Meillä on itsellä, pieni poika. Ja olemme myös kummeja, pian vuoden ikäiselle pojalle. (Meillä on myös kummityttö, siskon tyttö.) Asia koskee tätä kummipoikaa, joka on vanhan …
Meillä on ollut todella kiireinen vuosi ja mukaan on mahtunut paljon, mm. uusi koti ja järkyttävä remontti. Pojan synttärit lähestyvät ja ajattelin, että niissä voisi olla vähän enemmän juhlan humua kuin pelkästään kakk…
Stressaavatko tulevat juhlat mieltäsi? Etkö millään jaksaisi leipoa? Tilaa kakku valmiina! Olen Vantaalainen nuori kotiäiti, joka vuosi takaperin hurahti kakkuihin. Kehitän jatkuvasti itseäni kokeilemalla mitä erikoisem…
Meillä nyt tulossa ekat lastenkutsut ja mietin kovasti järjestäisinkö ne kotona vaiko jossain hoplopissa tms. Tuntuu että joka synttärit joissa meidänkin lapset on olleet, on pidetty muualla kuin kotona. Tulee sellainen…
Vinkkejä? Pian, kiitos.
Hei. Nyt kaikki ideoita pursuavat avuliaat ideanikkarit :-) Ideaoita otetaan vastaan aikuisten tupaantuliaisiin halloween-teemalla. Minkälaista "ohjelmaa" voisi keksiä suht. jäykälle juhlaväelle jotka eivät vähällä inno…
Nämä ovat kyllä viimeiset pippalot jotka pietetään sukulaisten kesken, mutta kavereiden kanssa juhlikoot vaikka 18-vuotiaaseen asti 8D. Meillä on nyt sellainen tilanne että pidetään sekä suku, -että kaverijuhlat eriksee…
onko kokemusta ostox.fi:n MITTATILAUS mekoista?
Meillä oli kutsuttu 50 henkeä, joista ehkä puolet oli edes jollain tapaa sukulaisia. Pitopalvelu järjesti muonituksen, aivan täydet ateriat alkusalaateista lämpimien ruokien kautta jälkiruokakakkuihin ja kahveihin. Lask…
Olen 23-vuotias pianisti/laulaja/kitaristi Helsingistä. Opiskelen pop/jazz-musiikkia ammatiksi Metropolia-ammattikorkeakoulussa, ja keikkailen sekä yksin että bändeissä (mm.bilebändit trademark ja jump). Ohjelmistooni k…
TRADEMARK on helsinkiläisistä pop/jazz-musiikin ammattiopiskelijoista koostuva tyylikäs ja energinen bilebändi! Pop/rock/soul-painoitteiseen mutta monipuoliseen ohjelmistoomme kuuluu paljon sekä kotimaista että ulkomais…
Hei, itse pääsen talvella ripiltä ja nyt etsiskelen itselleni rippimekkoa. Olisiko kellään esim. mitään hyviä linkkejä mistä voisi tilata mekkoja? Tai kenties jotain kunnollista ohjetta miten itse voisi tehdä kunnollise…
Hei, tietäiskö kukaan, mistä granaattiomenalikööriä sais? En löytänyt alkosta, enkä Viron puolella ole vielä kerennyt käydä. Mut toivoisin kyllä, että täältä Suomen puolelta löytyis! Juhlat tiedossa... Kiitos vastanneil…
Hei. Ollaan järjestämässä siskon tytölle 18-vee juhlat. Paikka on varattu yms. Hän rakastaa yli kaiken enrique iglesiasta ja mietittiin saisiko mistään tilattua jotain esiintyjää joka osaisi laulaa enriquen biisejä?? Ki…
improvisointia - täällä näytteitä http://www.youtube.com/my_playlists?p=35BA4F225461CDE7 myös klassista jonkin verran jussi.vaarala@gmail.com 040 5393 109
Sanna Matinniemi & Kuutamo-orkesteri on nuorista aikuisista musiikinopiskelijoista koostuva monipuolinen orkesteri, joka soittaa musiikkia laidasta laitaan Teidän toiveidenne mukaisesti: uutta ja vanhempaa tanssimusiikk…