Orpon hallitus ihailee kiusaamista. Työttömiä ja vähävaraisia pilkataan armottomasti hallituksen toimesta. Suomi onkin kiusaamisen suhteen maailman parhaita maita.
Vihreät on vieneet tämän maan talouden täysin kuralle. Ei ne sähköautot mitään luontoa ole säästäneet. Eikä vihreät arvot ole mikään politiikan alue.
Nyt kotiin minun töllöstä, Hanna Wiiss. Minä ja kaikki muut viis veisaa sun pulinaa. Eläkkeelle, ja maxi tonni kuus
Miten tavallinen työläinen, työtön, ännestää äärioikesto puolueita perussuomalaisia, kokoomusta. Jotka vihaavat tavallista työntekijää. Jotka todella maksaa veronsa suomeen.
Vieläkö entisen kansanedustaja polvisen äänestäjät äänestävät polvista Kuhmossa olisi hyvä tietää ei edes elatusmaksuja tämä kaveri maksanut vaimolle ja tekemälleen kahden lapselle ja istu Kainuun aluevaltuuston puheenj…
Tuo redneck oli sitten surkein PM kautta aikojen. Puhe oli kuin juopon katkokävelyä; 1 eteen, kaksi taakse. Suomen vienti euroon oli katastrofi. Vai että nettosaaja,HV. Esim Ruotsin kruunu on kellutettu jo vm-82, että r…
Mitä puolueita Kuhmossa vihataan kun revitään vaalimainoksia pitkin maanteitä
Kunnanjohtaja Keränen taktikoinut muuttanut kirjassa Moisioon pääsee ehkä kalastelemaan Tapanin ja Rossin ääniä Ei hyvältä näytä tämmöinen toiminta Hyrynsalmen kohdalla
Taas persut vähäosaisten kimpussa. Tämä äärioikeistolainen puolue täytyisi heti lopettaa. No tulevat.. älkää suomen kansa, ikinä unohda, kuinka pahoja ja valehtioita ovat.
Olisiko Trump pyytänyt hintti Haaviston ja Antonion pelaamaan golfia kartanoonsa?Vihervasemmisto voisi vastata.
Teemu selänne, ihan täynnä itseensä. Tullut ihan täys mulkku. Haukkuu kaikki. Minä minä.. osaa ees puhua.
Mitä ihmettä, joku väittää että purra tanssi. Näin tanssia harrastenaana tuota en voi pitää kuin epämääräisenä hyppimisenä, ehkä hänellä oli kylmä. Mutta kuitenkin, pitääkö tuollaiset asiat julkaista lehdessä, samannäkö…
Tätä tämä on. Hallausa haukkuu persujen kanssa koko euroopan ihan .,. No joo. Muuttaisivat persut saksineen usaaan . Ja orpo mukaan. Se ja persut tekee oikeita asioita. RIKKAILLE. ..
Nykyään on politiikassa sellaiset humpuukihempat ja hanut, tytöt ja jopa hoot. Teinipelle Sanna otti surutta 40 mrd koronavelkaa. Luotto tuohon pelleporukkaan on mennyttä
Keskusta meinannut vallata kaikki paikat samoin vasemmistoliittojen Perussuomalaiset osalle ei ole ollut edes paikkoja on pitänyt muutaman puolueen samaan esittelytauluun panna asioita käykää ihmiset katsomassa tää on e…
Hyrynsalmella vaalimainokset ihan sekaisin keskusta kaapannut jopa kolme paikkaa vasemmistoliitolla On kaksi paikkaa samat kuvat kahdessa paperissa perussuomalaisessa sama tilanne samoin SDP Yksi paperi riittää kunnalli…
Pääpuolueet kaapanneet esillepano paikkoja Hyrynsalmella jopa keskusta kolme paikkaa kun yleensä yksi paikka riittää kuntavaaleissa yksi aluevaaleissa ovat kaapanneet toisten puolueiden esityspaikkoja ja nyt niitä on tä…
Jotain tällöstä se duunaa.
Ihmetyttää kun, työttömät, jolta viedään. Eläkäläiset, jolta viedään. Opiskelijat jolta viedään. siis kaikilta mistä ei ois ottamista. Mutta ei. Taas tulon siirtoa rikkaille. Yksityisten terveyspalvelut on ulkomaisten r…
44 vuotta töitä tehnyt. Jokaisesta ansaisestamista tunnista verot maksanut. Ja ihan ok. Mutta kun en pääse edes hammaslääkirille, saatika mihinkään lääkärille. Ai nii, joku nerokas sanoo, joka ei ole kunnon töitä tehnyt…