Näyttää käytettyjen traktoreiden hinnat nousseen aivan mielettömiin summiin. Joku 70-luvun alkupuolen MF 165-188 malleilla pyydetään jo 6000-10000 euroa. Samoin Valmet 502-702 samoja jopa kalliimpia hintoja. Sitten kun …
Traktorin ohjaus on muuttunut todella jäykäksi arvelen että vaatii enemmän voimaa nyt käääntää ratista kuin ilman ohjaustehostimen hydraulisylinteriä. Joutuu kunnolla kahdella kädellä vääntämään kovalla pihalla. Öljyä o…
U can tell us thanks for not rising price. :) Regards. Vytautas Zukauskas.
Nostolaite nykyttää ja on tehoton. Osaako kukaan neuvoa mistä voisi johtua?
Lähdin eilen ajamaan traktorilla kylmällä koneella ja ajoin pari minuuttia ja sitten lähdin kiihyttämään ja yhtäkkiä kone alkoi paukkua ja liekkiä tulemaan putkesta sammutin traktorin heti, nyt kun traktorin käynnistää …
Maailmalla, varsinkin USA:sa, on jo yleisesti myynnissä sähkötraktoreita, mutta kukaan ei ole avannut päätä Suomessa. Mistä kiikastaa?
Mitä uusia vaihtoehtoja on alle 50 hv teholuokassa? Sellaisia, joita oikeasti tuodaan maahan ja myydään nii, että myös varaosia on saatavissa.
2016 näköjään oli tullut vaihdettua 1960-luvun traktorin moottoriöljyt. Ajoa ei tule kuin 40 tuntia korkeintaan vuodessa enkä viitsisi nyt talvella alkaa vaihtamaan. Että mitenkä, jätänkö huoletta kevääseen, vaikka ne a…
Onko mitenkin yleistä että vanhat paapat ei raaski panna traktoreitaan myyntiin sitten kun ei enää ole niille käyttöä tai ei enää kykyä niitä itse käyttää. Ei myöskään ole suvussa henkilöä joka olisi niistä kiinostunut.…
Onko kellään tullut vastaan Massikassa tai jossain muussa CAV jakajapumpulla varustetussa koneessa nestepään jumiutumisia. MF 390 sammahti yhtäkkiä kesken ajon ja syyksi paljastui jakajapumppu. No uusi tarvikepumppu til…
Vieläkö noita on työkäytössä ja olisko harrastekäytöön sopiva jos lumia aurais ja tietä tasailisi? Mites kestävyyden suhteen?
Hei , osaako kukaan sanoa montako 602 nelivetomallia olisi tehty? Olen joskus kuullut veikattava 200kpl
Mikä valmet olisi hyvä 02 03 05 sarjan traktorit kiinostaa mitä tyyppivikoja.
Miten mitoitetaan veto- ja nostoketjut sekä niiden koukut pieneen traktoriin, jossa on etunostin? Amerikkalaisella traktori Timillä on ihan hyvä video aiheesta, mutta siinä kaikki on tuumina ja paunoina, eli ei osu ihan…
Mulla on ollut pihahommissa muutaman vuoden tuommoinen Kubotan minitraktori, lähinnä lumitöissä ja kesällä pienessä siirtoajelussa. Liikenne on vilkastunut tälläkin alueella ja koneen käyttö tuossa pihatielläkin on ollu…
Hei En löytänyt sopivaa aihealuetta, niin laiton tänne Mistä saisi päältäajettavia ruohonleikkureita, joista olisi leikkuupöytä valmiiksi hajonnut, ja muuten toimiva ja saisi suht halvalla. Miksi? Lapseni mummola on maa…
Terve traktori fanaatikoille joille traktori on enemmän kuin pelkkä arkinen työkalu. Jossittelua, jos se lottovoitto osunut ja voisi ostaa talliin traktorin pelkästään huvittelu tyyliseen käyttöön eli lumitöitä,metsätei…
Sähkökäyttöisen halkomakoneen hydraulipumpun pesä on kulunut hieman ulkoreunalta ja kone ei jaksa halkoa. Pumppu on hammaspyöräpumppu kahdella pienellä hammaspyörällä, jotka pyörii sellaisen sentin vahvuisen laipan sisä…
Aion myydä vahan traktorin (1958) mutta keneltä voisin kysyä hintaa? Minulla on jo ostaja mutta en tästä mitään osaa (peritty isoisältä tämä traktori).
Onko jakopää ketjulla vai rattaalla? Onko syöttöpumppu ketjulla vai rattaalla? Jo ketjulla, niin onko siellä olemassa ketjunkiristimet, kuuluu pieni ylimääräinen ääni, etenkin kylmänä. Tulisiko ääni mahd ketjunkiristime…