12/70 päällekkäispiippuisessa haulikossani homma on toiminut niin, että kun ampuu ensimmäisen piipun, sen jälkeen on voinut ampua toisen heti perään. Ensimmäisen laukauksen rekyyli on heilauttanut laukaisukoneistossa jo…
No- sehän on ihan yksinkertaista. Kaliiperia 16 ajetaan alas/vähätellään asetehtailijoiden toimesta, jotta saadaan myytyä 12, 20 ja 10 kal. haulikoita. Niihin löytyy 3" pesät ja pitemmillekin paukuille on tehty pyssyjä.…
Eli kun minulla on baikal ij-18 haulikko, sekä saman mallin .222 kivääri. Laukaisukoneisto ja perä ovat identtiset. Haulikko kulkee käsissä ensisijaisena aseena, ja selässä menee kivääripiippu ja kiikari, jotka sitten t…
Harmittaa, kun tsekit lopettivat pienikaliiperisten haulikkorihlojen valmistuksen. Lintuhommissa parhaiten minulle sopiva yhdistelmä olisi 22 Hornet/16-70. Ei olisi pelkoa, että luoti lentää vaarallisena 2...4 kilometri…
Nyt olis nämä vaihtoehtoina ensimmäiseksi aseeksi ja ensimmäiseksi haulikoksi. Tarkoitus on metsästää ja ampua kiekkoa sekä mahdollisesti myöhemmin practicalia ihan omaksi iloksi kun sellainen rata lähistöllä on. Molemm…
Kertokaapa Rooningin omistajat, miten ase on teillä pelittänyt. Poika harrastaa trappia ja olemme ko. haulinheittäjää käyneet katsomassa. Toimiiko Cynergy sporting trapissa, vai pitääkö olla protrap versio. Haluaisin ko…
Miten tulisi toimia taittoviritteisen aseen kanssa jos ei metsästyksessä tule riistalaukausta? Tietenkin poistaa patruunat mutta... a) ...jättää koneisto vireeseen? (väsyykö jouset?) b) ...naksauttaa tyjälaukaukset (isk…
Minkälaista huoltoa teette aseelle kun käytte ampumassa? Millä pinnoilla tulisi olla ase öljyä? Piipussa totta kai ohut kerros puhistuksen jälkeen. Ammutteko haulikko sisään? Miten puhdistus uudessa aseessa? Jotain eril…
Millasia kuvien kannattais olla jos meinaa saada esim virtaavasta vedestä kirjolohta,taimenta,tai ihan vaan lohta?Onko jigit hyviä tällaisissa paikoissa?Kaveri on kyllä pari kertaa saanu taimenen kyseisestä paikasta sel…
ostin kyseisen aseen ja nyt alko kiinnostaa valmistus vuosi ja testipaine, osaisko joku neuvoa miten tai mistä saisin tietoa lisää,,,,,?
Baikal Artemida tuplakivääri on ollut Suomen markkinoilla nyt pari vuotta. Minkä tuntoisia kokemuksi on 45/70:estä? Onko Tikka T3 Forester 308 win parempi hirvimetsällä?
onko kellään tietoa millä lailla toullanen lyhyt piippunen mahtaa käyttätyä 12/76 varmasti piisaa myös kettumetille finclassikista aika lailla hyvää ja huonoo kommenttia kuullu ja lueskellu
Olen lähdössä parin viikon kuluttua Tallinnaan 12 v ja15 v poiken kanssa. Heitä kiinnostaisi käydä kalstustarvikekaupassa. Olisiko kenelläkään tiedossa Tallinnan keskustassa ko kauppoja. Olisin kiitollinen vastauksesta.
Olen ostanut juuri uuden haulikon, 12/76 kaliiperin puoliautomaattisen Benellin. Ammuin koelaukauksia radalla valkoiseen paperiin, matkaa oli noin 25-30 metriä, askeleila mitattuna, onko haulikossani jotain vikaa kun se…
ennen syksyä hankkisin, metsästyskortti on jo ollut taskussa viime syksystä saakka mutta asetta en ole vielä ostanut enkä ole siis vielä mitään metsästänyt. Haluaisin kuitenkin haulikon jossa on tehoja ja sellainen että…
Olen kahden vaiheilla. Kaivataan omakohtaisia kokemuksia ko. aseista.
soveltuuko se teeren pyyntiin.Kiikarin aion myös yrittää laittaa haulikon päälle,olisiko siihen mitään telinettä.
Tuli ostettua miroku jonka mallista ja muusta ei tietoa. Ilmeisesti ase on jostain 80luvulta. Alla teksti B.C MIROKU. Muuta merkintää ei löydy. Kullattu liipasin ja piipuissa merkit ja , mitä tarkottanetvakaan?. Aseessa…
Äijät puhua pahkoaa puoliautomaatti haulikoista ym aseista vaikka niitä ei ole markkinoilla yhtään. Itselataavia kertatuli aseita kylläkin. Olisi kiva nähdä aidosti oikea puoliautomaatti joka poistaisi vain ammutun hyls…
Hei Olen juuri aloittamassa harrastusta ja ajattelin hankkia ensimmäisen aseen. Olen ajatellut että olisi järkevintä säästää ja ostaa kerralla kunnollinen ase. Yksitellen ostaisi n. 1500-2000 budjetilla aseen järjestyks…