Hei! Etsin laulutunteja espoon tai helsingin suunnalta. Olen 16 vuotias tyttö, ja minulla ei ole varsinaista kokemusta laulamisesta, mutta olen harjoitellut kotona. En ole myöskään laulanut yleisölle. Nyt haluaisin aloi…
Mielettömän hyvä esitys tämä Play Me!!! SUOSITTELEN!!!
Jälleen on mielenkiintoinen ohjelmisto uutuus Q-teatterissa, kun aikovat tuoda näyttämölle Marcel Proustin kirjaan "Jälleenlöydetty aika" perustuvan dramatisoinnin. Odotan innolla toteutusta, kun asialla sama työryhmä k…
Teatterit on suuria paskakasoja ja varsinkin niiden ohjaajat
Hei. Onko Lappeenrannassa harrasteteatteria, johon voisi hakea näyttelemään?
Kirjoittajana olen aina halunnut olla kirjoittamassa näytelmiä teatterille. En ole vielä onnistunut löytämään asiasta kiinnostunutta teatteria. Olen aina haaveillut löytäväni yhteistyöhaluisen teatterin ja ohjaajan, jon…
Tiedän, että näitä keskusteluja on ties kuinka monta, mutta päätimpä tehdä uuden. En tajua sitten ollenkaan minkälainen toi monologi pitäisi olla, kun ajattelin liittyä Roolituspalveluun. Te joilla on kokemusta, kertoka…
Freedex Tuotanto & Provisual oy tuotantoa Jaakko Teppo musikaali Onnen kerjäläiset Ensi-ilta Tampere-talossa 26.11.2009 klo 19.00 Ohjaus Ville Virkkunen Huumoriasiamies Markku Pölönen Rooleissa: Ismo Apell Johanna Debre…
mää tein tämmöse räpin, kirjotin huviksee koska halusin kokeilla onnistuuko tää multa :D en oo ikinä koittanu laulaa mut kiinnostaa tää räppi. älkää feidatko kovi pahasti meikää ku tää oli eka mun kirjottama. tää on tah…
Hei! Mitä harrastajateatteri -ryhmiä tääl Hesassa on? YT:n, Kellariteatterin ja Ilvesteatterin lisäksi, noihinhan on pääsykokeet.
Olen 14 vuotias tyttö ja haluaisin tietää, kuinka pääsisin näyttelijäksi jenkkeihin? Tai näyttelijäksi yleensä? Koulussa olen käynyt yhden ilmaisutaito kurssin. Auttakaa unelmoijaa!!!!!!
Tässä gallupin tynkää: Lahden kaupunginteatterin paras näyttelijä?
Etsinnässä on kesäteatteriin sopiva komedia, joka ei kuitenkaan mene liiaksi päättömän kohelluksen puolelle. ( Mielellään 7-8 naisroolia, 5-7 miesroolia.) Kaivelkaapa siis mielienne sopukoista näytelmiä, jotka ovat vaik…
Hei! Yksi ylimääräinen lippu löytyisi riviltä 11 torstain 23.7. klo 19 alkavaan Piukat Paikat -musikaaliin Heinolan kesäteatterissa. Lipun hinta on 27 euroa. Jos olet kiinnostunut, jätä yhteystietosi osoitteeseen: katak…
Mistä voisi vuokrata? En viitsisi ostaa tai teettää itse vain muutamaa käyttökertaa varten. Tietääkö kukaan?
Moi!Oon 14-vuotias oululainen tyttö.Oon aina ollut kiinnostunut näyttelemisestä,ja haluaisin aloittaa teatteriharrastuksen.Onko Oulussa mitään paikkaa jossa se kannattaisi aloittaa?
Moi! Jos jollakin on jtn. tietoa, onko Suomessa mihinkään musikaaliin tai mihin tahansa leffaan koe-esiintymisiä joskus? Osaan laulaa ja tanssia, ja näyttelemään haluisin oppia. Kiitos paljon, jos kerrot :D
Onko kukaan sattunut näkemään Kummitehtaan Karmenia, kun ajattelin että voisi käydä katsomassa jos on sen väärtti. Viimekesäinen Sininen Uni oli tosi hyvä.
Hei! Tietääkö kukaan miten saisi oman käsikirjoituksen arvioitavaksi ja mahdollisesti joskus julkaistavaksikin?
moi! Mä täytän marraskuussa 16 vuotta ja haluisin alottaa teatteri harrastuksen. Asun helsingissä mutta en oo löytäny mitään mun ikästä ryhmää mistään. Oisin tooosi kiitollinen jos joku vois antaa linkkejä mistä löytäis…