Syökö karhu omenia? Meillä erimielisyyksiä täällä, toiset sanoo, että syö ja toiset, että ei koskekaan. Ja vielä, jokohan ne menevät talviunille täällä etelässä eli Varsinais-Suomessa, että uskaltaisi suppilovahveroita …
Tarvitsisi faktatietoa. En ole siis susien vihaaja, itse en koe niistä paljoakaan haittaa enkä perusta sudenmetsästyksestä (Tosin jos koirani kimppuun hyökkää, niin totta helvetissä ammun). Mutta susi olisi vaarallinen …
Olen kuullut vanhoilta sorsastajilta telkän usein harhauttavan vainoajiaan takaperin lentämällä.. Tämä vaikeuttaa erityisesti ennakon arvioimista lentoonammunnassa! Iltalennolla vanhat telkkämiehet tunnistavat oikean am…
tossa heti aamu tuimaan laitoin supikoiran täyteen haulia :)
Vilkkaimman päätien varrella olevan huoltoaseman pihalla oli nähty viiden suden lauma. Metsissähän niiden piti olla.
läjäpäin nuoria Pohjanmaalla? Vai kuka oli taas asialla? Se vaarallinen susiko? Vai vainoharhainen asehullu? Olen lukenut satoja nettikirjoituksia, joissa susien vaaroista etenkin lapsille varoitellaan. Kirjoittajina es…
Olen kuullut monen karhunmetsästäjän kertovan, että karhu kulkee takaperin metsästäjiä harhauttaakseen. Kulkeeko nalle näin koko ajan vai vain silloin tällöin? Onko joku nähnyt tämän operaation passissa ollessaan? Luuli…
Hei! Olen juuri aloittamassa metsästyksen. Ajattelin aloittaa pienestä, joten valitsin kohteekseni jättiläisharmaakarhun joka on ahdistellut marjastajia Keravalla jo parin vuoden ajan. Kokeneetkaan metsästäjät eivät ole…
oikein urakalla. parhaillaan poliisi jäljittää Lieksassa ja Kuusamossa karhumiesten haavoittamia karhuja. Ei tarvitse syyttää kuin itseään, jos ensi kaudella karhunmetsästystä kiristetään. Ei kaikkien tomppelien tarvits…
uusin mettästäjä lehti.siinä on juttu siitä viljamista 80 ikäänen ukko.meillä on pojat vielä paljo opittavaa!hyvä ku on tuollasia paappoja :)
potkivat sutta päähän!mikä näitä elämäänsä kyllästyneitä savolaisia vaivaa kun kaiken maailman paskaa pitää jatkuvasti lehdissä suoltaa suun täydeltä.naisen koiraan ei jäänyt edes jälkiä joten silloinhan kyseessä on rau…
2vk ja sitte se alkaa. Onko muita jokka on lähdössä lappiin karhunpyyntiin? ja minne päin oletta suunnitelleet lähtöä. lupa tuli lunastettua kun tulivat myyntiin. itä puolen kiintiö 20 karhua ja läntinen 6 karhua.
hei metsästäjät, kertokaa miten saan haukkalinnut pelätettyä mökkini pihapiiristä? minulla on perhoskoira joka viihtyy mökin pihalla, mutta vaara vaani ilmasta käsin. lauantai iltana oli jo läheltä piti tilanne kun hauk…
Tässä poiminta STT:n uutisesta: **** Suomen Metsästäjäliitto haluaa lisätä reippaasti suurpetojen metsästystä. Liiton mielestä karhukanta on päässyt kasvamaan jo liian suureksi. Vaatimusten toteutuminen laskisi sekä kar…
...uhkaisivat sudet ja karhut, niin ampuisin uhkaavat pedot hengiltä. Jos sellaisesta joudun oikeuteen odotan, että laki ei voi olla sellainen, että minua rangaistaan omieni puolustamisesta.
mutta tuo Ikaalisten ammuttu karhu on selvästi siirretty ja oli kesy. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200807107928957_uu.shtml
kun niille riittää lampaita raadeltavaksi.Karhuilla sama juttu.!
Lähdemme porukalla itäiseen suomeen karhujahdin avaukseen elokuussa. Mukana on paikallisten karhukoiria joilta on useita kaatoja ja vähintään näköhavainto on luvattu meille alueen voimakkaasta karhukannasta johtuen. Kys…
ovat harmittomia pikku nallukoita, joista jokaisen ihmisen pitäisi olla ihastunut jos sellainen ilmaantuu pihapiiriin. kaikenlaisia"tietäjiä"kuvailemassa karhun tekemää"valehyökkäystä", ja "oikeaa hyökkäystä". ihan tava…
joo,,, ei tullut taaskaan kaatolupaa,,,vaikka oli deboilin baarissa naistentanssit,,, ei tullut ainoa naispuolinen asiakas hakemaan tansimmaan,,,toista se on kehä kolmosen sisällä,,,siellä käytetään kaikki kaatoluvat,,,…