Oman haulikon hankittuani aloin miettiä, että minkäs kokoista haulia suosittelisitte sorsalle? Aikaisemmin sorsastuksessa olen käyttäny lainahaulikkoa ja paukut on tullu mukana muttei tullut tarkasteltua minkäkokoisia h…
Olin taas kymenlaaksossa viikonlopun Perjantai lauantai = 2 ammuttua laukausta = 4 Haapanaa ja 3 sinisorsaa. Ja vain ja ainoastaan sen takia, että minulla on noutava koira. Tämä asia palailee aina silloin tällöin otsiko…
Kenelle Kymijoen metsästysoikeus kuuluu? Sain juuri kortin ja aion aloittaa vesilinnustuksen (omalta) rannalta, mutta en ole mistään saanut selvää keneltä pitää hankkia lupa vesialueelle.
Kehuivat taannoin ratiolla että tänä syksynä olisi huippu sorsavuosi. Enpähän nyt sanoisi niinkään. Olen jo useana vuonna ruokkinut heti jäiden lähdön jälkeen sorsia ohralla noin seitsemän hehtaarin metsäjärvellämme. Vi…
Olemme saaneet runsaasti hanhia saaliiksi täällä etelässä ja kannat ovat selvästi lisääntyneet meidän alueella.Aloituksen jälkeen(20.8)olemme saaneet saaliiksi kanadanhanhia,metsähanhia ja merihanhia.Kanadanhanhia on ta…
Nainen sai päähänsä verta vuotavia vammoja 37-vuotiaan epäillyn miehen iskettyä häntä airolla päähän useampia kertoja sorsastusreissun päätteeksi Etelä-Savon Kangasniemellä. Sorsastajan motiivi ryhtyä pahoinpitelemään n…
vaan onko niitä näkynyt Pohjois-Suomessa verrattuna aikaisempiin vuosiin?
Jos huonosti käy, niin ensi syksynä ei sorsia metsästetä! Venäjällä lintuinfluenssa-alueilta ovat muuttolinnut lähdössä talveksi välimerelle, ja samoin on myös meidänkin muuttolinnuistamme muutama miljoona yksilöä. Talv…
pyssy on 12/70 pystyykö/kestääkö minimagnumeja ampua eli 42g latauksella olevia kuteja? mikä paras panos sorsan pyyntiin... kokemuksia?
Minulla ei ole mitään metsästystä vastaan ja nautin varsin paljon riistan mausta. Mieluisin riista on jänis. Minusta on vain raukkamaista, että lintuja ensin houkutellaan lähelle ja sitten vasta ammutaan. Ja haulikolla.…
Viitsisikö joku sorsastaja nyppiä minulle vähän vesilinnun höyheniä. Siis nimenomaan niitä siinä rasvarauhasen ympärillä olevia erilaisia (CDC), tulisivat perhojen sitomiseen, omaan käyttöön. Maksan kyllä. tap.h@netti.fi
Saavat Tanskalaiset metsästää tänä syksynä minun sorsat?
Voi perkele, taas on se joka vuotinen auringon helotus alotuksessa. Sorsiin matkaa minimaaliset 300m, kyllä taas vituttaa! Olisi edes joku vuosi sellainen pikku tihkusade. Jos joskus erehtyy alotuksessa satamaan, niin s…
katseet ulos luokaa veljet aika tullut on
Hei! Täällä olisi yksi sukunsa puolesta lupaava noutajantekele (labbis), joka lähtisi mielellään nyt alkavaan sorsajahtiin mukaan ohjaajansa kanssa - jos ei muuten niin ainakin katsojaksi. Jos porukkanne sekaan sopii ka…
Siis onko tuossa MITÄÄN järkeä käytiin eilen ostamassa panoksia haulikkoon lyijyhaulien hinnat oli kpl: 0,3e-0,5e ja HAATTANA korvaavien kuten sinkkien hinnat olivat ALKAEN 2,5e/kpl!!!!!!!!!!! Siis luulevatko ne että mi…
No huh huh. Laulujoutsen pelottaa KAIKKI muut linnut tieltään, nokkii munat pesästä ja kertakaikkiaan DOMINOI koko alueen. Sitä pitää pikkuhiljaa ampua - ostin uuden sakon pienoiskiväärin vaimentajalla. Sorsavesilläni o…
Mitä mieltä olette jos on semmosessa kaislikko poukamassa iso parvi sorsankuvia ja siihen laittas lisäksi johonki hieman erilleen semmosen "puutarhajoutsenen"?
piti tässä vielä tarkistaa että eikös se alakkin sorsastus 20.8? onko se sama aika kaikkialla suomessa?
Yhtenä syksynä käytössä ollut, uudenveroinen, hinta 70€. Asu on Porissa. Nopea yhteys - asu on sinun; topiant@suomi24.fi