Pelakuu on vielä parvekkeella, vaikka yöpakkasia on ulkona ollut. Parvekkeella (lasitetulla) ei silti vielä varsinaista pakkasta ole ollut, vaikka parina yönö siihen nollan tuntumaan on laskenutkin, mutta päivällä taas …
Ikkunat on koilliseen ja kukat kärsivät valon puutteesta. Kysymys kuuluu; minkälaiset lamput olisivat kelvollisia antamaan kasvien kaipaamaa valoa? Vastaus ei ole se, että kaupassa myydään lamppuja nimellä "kasvilamppu"…
Miten aralia jo pudottaa lehtiä
Mikäli erotut mielipiteinesi valtavirrasta niin saat huutia...kysyä voit kunhan teet sen nöyrästi.
onko enkelinsiipi kukka murkyllinen ois kiva tietää kun sain pistokaan
Ennen kukkivat hyvin koko kesän, selvisivät jopa talven yli sisällä, nykyään kuihtuvat melkein heti kun ostaa ja sama mihin aikaan vuodesta.
Itse ostin viime tammikuussa israelilaisia avokadoja.laitoin hammastikuilla vesilasiin ja kun juuria alkoi näkyä tökkäsin suoraan ruukkuun. kastelin reilusti.nopeasti alkoi tulla vartta:) vahingossa varsi katkesi ja ilo…
Kalla alkoi kasvattaa kukassaan nyt siemeniä. Missä vaiheessa ne pitää ottaa sieltä pois ja miten saan kasvatettua siemenestä uudet kukat?
Heippa Kysymykseni kuuluu, että onko olemmassa kuumuutta kestäviä huonekasveja? Mieluiten myös helppo hoitoisia. Tämä siksi, koska talon lämpötila pysyttelee siinä 24-25 °C paikeilla. Ainoat kasvi mitkä meillä ovat selv…
Hei, Näin lähikaupassa myynnissä erikoisen kasvin: se olikin kuin hieman sotkuista, pesäksi kiertynyttä tummanvihreää ruohoa. Korkeus oli n. 20 cm. Lapussa luki vain "viherkasvimix", ja hinta oli huokea: n. 3 euroa. En …
Onko kellään sinisen kiinanruusun siemeniä tai tietääkö joku, mistä niitä saa? Tai missä sinisiä kiinanruusuja on myynnissä?
Fiikukseni lehdet ovat parin sentin levyisiä, keskimäärin 15 sentin pituisia, en tiedä lajia tarkemmin. Se myytiin "kapealehtisenä fiikuksena". Jotkut oksat ovat pudottaneet lehtensä, kasvi on nyt rumasti, epätasaisesti…
Olen itse hurahtanut täysin värinokkosiin.Mahtaakohan olla muita? Minulla on kymmeniä kasveja näitä isokirjopeippejä,mutta vain kolmea eri väriä ja paria eri lajia. Kasvissa viehättää sen täydellinen vaivattomuus. Halua…
Olen itse hurahtanut täysin värinokkosiin.Mahtaakohan olla muita? Minulla on kymmeniä kasveja näitä isokirjopeippejä,mutta vain kolmea eri väriä ja paria eri lajia. Kasvissa viehättää sen täydellinen vaivattomuus. Halua…
Minulla on Citrus fortunella, voinko vaihtaa sille uudet mullat tähän aikaan vuodesta ?
Oletteko saaneet kukkimaan ja minkä kokoisena/ikäisenä? Tekee näköjään kauniit kukat ja syötävät pienet hedelmät, mutta luonnossa kasvaa 18 metriä korkeaksi. Suosittelevat letittämään jatkuvasti, taitaa vaan olla turhan…
Mikä mahtaisi tuhota kehrääjäpunkin parhaiten,huomasin juuri kiinanruusussa oksien päissä tiheetä siimaa jossa liikkui pienenpieniä vaaleita ötököitä.
Pari kaktusta. Muistuttavat erehdyttävästi vanhojapoikia, mutta kasvavat melkein maata myöten. Muuten menestyvät pulskasti. Vaihdoin toisen 5 litran kattilaan ja pian on sekin liian pieni... Miksi eivät kasva pystyssä j…
oikuttelee lehtiin tulee vaaleita laikkuja jonka jälkeen ne kellastuvat japutoavat.Mikä mahtaa vaivata ja mikä avuksi? Kukinta myös melkein loppunut. Auttakaa jos voitte
Jukkapalmu on pihalla ollut toista viikkoa lehdet muuttumassa vaaleiksi APUVA mitä teen annanko olla pihalla vai roudaanko sisälle sitten on joku isolehtinen sisäkukka ja sen lehdet näyttäis alkavan muuttumaa vaaleiksi …