Viiniköynnökset nimeltä:Foch,Fredonia,Beta,Smithmann ja Blau Burgunder? Ei löydy enää kaupoista. Kokemusta on runsaasti erityisesti Fochista.Se oli 1980-luvun köynnös.
onko yleinen köynnöskasvi.?Otin juurenpalan entiseltä työpaikaltani ja nyt kaksi pylvästä on pikkuisessa puutarhassani.
Sain pojalta äitienpäivälahjaksi mustasilmäsusanna,jonka olivat itse päiväkodilla istuttaneet purkkiin joskus huhtikuussa.Äitienpäivänä siinä oli 25cm korkea taimi. Nyt se on noin 70cm korkea ja haaroittunut muutamista …
Osaisiko kukaan sanoa mikä köynnös kasvi on tässä kuvassa: http://i303.photobucket.com/albums/nn160/Aussie_1994/SSC_0246.jpg?t=1246886289 Olen jo pitkään etsinyt kasvin nimeä.
siirrettyä tähän aikaan? Vanhasta noin metrin päässä näkyy uusi taimi, nyt jo puolen metrin mittainen, mutta en haluaisi sen kasvavan siihen paikkaan sitä.
Dodii, tässä on vuosikaudet taisteltu tuon naapurin kanssa. Karhunköynnös vain leviää ja leviää, vaikka välissä on hyvin hoidettua nurmea sekä sepelikäytävää yms. "estettä". Rouvan mielestä kasvi on niin kaunis ja eihän…
Matti myöhäisenä hankin viimeinkin alesta koko kevään haluamani viiniköynöksen. Paikallisessa Multasormessa oli vain tuota Fabel-lajiketta, en muista keväälläkään nähneeni siellä Zilgaa, jota ensin suunnittelin. Noh, ny…
Moi Mulla on vanha maapaikka, jossa on ulkorakennuksen seinämässä vanha tuoksuköynnös. Se on kyllä hyvin kaunis, mutta sen alaosat on jo ihan kaljut. Onko tietoa, miten soveltuisi käynnösruusu sen kaveriksi ? Valtaako k…
Mikä köynnöskasvi menestyy suht kuivassa ja vain aamuaurinkoisella seinustalla?
Heippa ja hyvää juhannusta samalla kaikille. Minulla kasvaa parvekkeella köynnöskrassia ja tuoksuhernettä. Kylvin siemenet paketin ohjeen mukaan toukokuussa. Nyt köynnöskrassiseoksen taimet ovat 15 cm pitkiä ja tuoksuhe…
Ostin keijunmekon taimen ja istutin amppeliin.Nyt se näyttää nuukahtaneelta, mitä pitäisi tehdä? Multa on kesäkukkamullan ja tavallisen puutarhamullan sekoitus.
Meikän puutarhassa olisi säleikön edessä tyhjä paikka johon olisi hyvä saada jokin köynnös, mutta on vähän epäselvää minkä siihen voisi laittaa. Taimimyymälässä olisi myynnissä jokin sinikukkainen kärhö (muistaakseni la…
Kolme ensimmäistä vuottaan villiviinini kasvoi tosi hyvin vaikka pohjatuulelle alttiina onkin, mutta nyt on jo toinen huono kesä peräkkäin, lehtiä tuskin nimeksi. Ne vähät lehdet mitä on, ovat pieniä mutta terveitä, kat…
Kasvaa ja kukkii hyvin. Tarvitseeko ko. kasvia lannoittaa ollenkaan ?
Jos istutan köynnöskrassin siten että sen on tarkoitus kasvaa pajuista kartiotötteröä pitkin, istutanko taimet kartion ulko- vai sisäpuolelle? Kannattaako taimet ( kartio) istuttaa suoraan maahan vaiko ruukkuun? Miten k…
Voisiko joku mua viisaampi hortonomi valistaa kasvonsa puoleeni ja opastaa vaikka sitten ensi kevättä varten, huoh. Ostin tänä vuonna kelloköynnöksen siemeniä ja pakkauksessa olleen ohjeen mukaan istutin ne turvepotteih…
Mikä villiviiniköynnöksen nimi joka kasvaisi nopeasti terassin kattoon peiteltäväksi ja suojaisi auringonpaihteelta? On kai niitä kaks eri villiviiniköynnöstä?
hei! elikkä kyselinsin onko kukaan laittanut tuoksuköynnöskuusamaa kasvamaan aitaa pitkin? onnistuuko? aita on metalliverkkoaita mutta kuitenkin melko tukeva.
Kylvin ensimmäistä kertaa elämässäni purkkeihin Aitoa Elämänlankaa, mutta se on kasvanut kovin heikosti ja varttaan taittaen. Mikä voisi olla syynä, sillä aivan samassa mullassa mm. Ruusupapu voi erinomaisesti?
Hei, Kuinka monta esikasvatettua tainta kannattais laittaa lopulliseen istutusastiaan, n. sangon kok. halkasijaltaan. 2. Kysymys Riittääkö kasvualustaksi norm. kesäkukkamulta ja kastelulannoitus silloin tällöin? Vai kan…