Tarkoituksena saada uusittua vanhat vadelmapensaat. Siis leikata aivan tyvestä asti. Uusiutuuko pensaat enää jos liikaa lyhennän, vai saako uudet oksat uuden kasvuvoiman? En tiedä koska niitä on mataloitettu, mutta itse…
Tässä nykyisessä puutarhassamme on mustamarja pensaita, jotka kylläkin ovat aika vanhoja, mutta antavat silti hyvää marjaa. Aiomme muuttaa toiseen taloon ja uuteen pihaan. Taloa ei vielä valittu. Siellä ei välttämättä o…
aloittelemme keväällä pihan tekoa. Haluaisin pensasmustikkaa ja vadelmaa ainakin. Käykä mustikalle tai vadelmalle sellainen paikka, johon paistaa aurinko n. 9-13, loppuaika puiden oksien lomitse? Jos ei niin millainen p…
Pistin tämän vahingossa viestiketjun kommentiksi vaikka pitäisi olla ihan om aloituskeskustelu..... No nyt olisi kysymyksiä ja varmaan toisillekin palstoille mutta aloitetaan pensaista. Meidän perhe hankki ok.talon kesä…
Rastaanperkeeleet- vai mitkä lienee siivekkäät - olivat tyhjentäneet minun punaherukkapuskista latvaosat. Sain nöyränä poimia marjat alaoksilta ja pensaan sisältä. Meinasi päästä lähes ylikypsäksi koko punaherukkasato. …
Hei! Minulla on vadelma maurin makea, joka on talon eteläpuolella. Kuinka vadelma leikataan? en tahdo tappaa vadelmaani silpomalla sitä. Olen kuullut, että kun vadelman satoa tuottavat versot on 50-70 cm korkeita, niist…
Ostin jo vuosia sitten siperiankarhunvadelman taimia ja nautin sadosta monta vuotta. Viime vuosina pensaikon joukosta alkoi löytyä tavallisen vadelman taimia ja marjoja. Viime vuonna oli puskassa jo enemmän tavallista v…
Mielestäni opaskirjoissa on annettu vääriä tietoja pensasmustikan lannoittamisesta ja yleensäkin siitä maasta, missä mustikka viihtyy. Onnistuin tekemään hyvin karuista elementeistä pensasmustikalle kasvualustan. Oli ku…
Oiskohan täällä joitain Goji marjapensaan kasvattajia? Kolmatta vuotta minulla olleet maassa ja talvella latvat vähän paleltuu, mutta se ei kesän kasvua haittaa. Vaan ei kukan kukkaa vieläkään marjoista puhumattakaan. :(
kasvattaa pystysuoraan ylöspäin siten niinkuin suurikokoinen pensas kasvaa....siis ettei ne latvat taipuisi maata kohti vaan ylös.Tekisi niin korkean puskan tuen että olisi sellainen pystymallinen.Samanlainen kuin ne ma…
Hei vaan, meillä on vanhoja mustaherukka- ja vattupuskia, joista on aina tullut hyvin satoa ja jotka muutenkin ovat hyvin menestyneet ja kasvaneet. Tänä keväänä asia on toisin. Vatussa on kyllä sopivasti niitä viime kes…
On tarkoitus siirtää puna-ja mustaherukkapensaat (monta vuotta vanhoja, melko varjoisalla paikalla, tekee paljon marjoja) muille maille. Teenkö sen syksyllä vai vasta ensi keväänä? Miten kaukaa pitäisi kaivaa, ts. miten…
Vihreitä matoja kiipeili Mortti mustaviinimarjapensaiden oksistossa, sillä seurauksella että lehdet oli syöty yhden yön aikana. En nähnyt matoja edellisenä päivänä, mutta yöllä oli lehdet kaluttu niin että vain ruoti on…
Mistähän saisi Melalahti mustaherukan alkua Turun läheltä? Ei näytä kaupoissa olevan.
Istutin viime elo-syyskuun vaihteessa muutaman Polka-syysvadelman taimen. Ne ehtivät ennen talventuloa juurtua hyvin, joten hyvävoimaisina ne lähtivät talven koitoksiin. Nyt ne pitäisi leikata. Kuinka lyhyeksi ne leikat…
Pitäs tukea marjapensaat. Osa niistä selviää ehkä ilman tukeakin, mutta aika monta olis tuettava ja pienituloisena en raaskisi käyttää rahaa vaan nikkaroisin itse kierrätysmateriaalista. Peukalo on meskellä kämmentä ja …
Huomasin pihalla kesällä muutaman oikeaan paikkaan itsestään siemenistä kylväytyneen karviaisen taimen. Kovin olivat pieniä vielä. Annoin kasvaa, vaikka kyllähän tuolta toiselta nettisivulta jo luin että siemenistä kylv…
milloin pistokkaita kannattaapi leikata eli ottaa niitä oksanpätkiä pensaasta? on kuulla mitään vaikutusta...suureneva tai pienenevä. eli alikuu ja ylikuu?
Mistä tietää, milloin marja-aronian marjat ovat kypsiä poimittaviksi? Ostamassani omakotitalossa on aronia-aita ja se on täynnä marjoja, jotka tällä hetkellä ovat jo ihan tummia.
Mikä olisi paras pensastuki marjapensaille? Säästäväinen koitan olla, joten en ole ostanut niitä kaupan pyöreitä tukia (ovatko ne edes hyviä?!), pensaita on monta Joskus olen laittanut jotain ripoja pensaan ympärille ja…