NurmikkoVastattu 21 v

Mikä itsevetävä leikkuri?

Ruohonleikkuu alkaa lujasti tympimään, tonttikin on aika iso ja epätasainen joten homma on raskasta kuin mikä. Ja ruohohan kasvaa kuin viimeistä päivää kun on entistä peltoa tontti, joka viikko saa melkein leikata ettei…
NurmikkoVastattu 21 v

Nurmikon alle suodatinkankas

Pitäisi perustaa uusi nurmikko savipitoiselle maalle. Savimaa viettää loivasti rakennuksista poispäin. Olisikohan hyötyä/haittaa jos laittaa savimaan päälle suodatinkankaan ja sen päälle mullat? Itse ajattelin että kank…
NurmikkoVastattu 21 v

nurmikko varpujen tilalle

Meillä olisi tarkoitus laajentaa nurmialuetta metsään. Nyt muutettavalla alueella kasvaa mustikan varpuja eli on metsäinen pohja. Voiko niiden päälle vain levittää mullan ja siemenet päälle vai täytyykö vanha pinta ensi…
NurmikkoEi vastauksia

Voinko jättää leikkamatta nurtsin???

ruohonleikkuri hajosi ja ei olisi rahaa hankkia uutta/korjauttaa vielä. nurtsi vielä kasvaa kohisten. voinko jättää sen leikkaamatta tältä syksyltä, vai kostautuuko se ensi keväänä pitkänä heinikkona/sotkuna pihalla
NurmikkoVastattu 6 v

maahumala

Hei! Onko mitään tapaa saada maahumalaa kuriin? On pian vallannut koko nurmikon ja syrjäyttänyt heinät.
NurmikkoVastattu 21 v

Onko uusi nurmikko nyt pilalla?

Perustimme alkukesästä takapihalle uuden nurmikon. Se näytti jo reilun kuukauden kuluttua hyvältä. Lähdimme kuitenkin pitkälle lomareissulle ja sillä aikaa nurmikkoa ei oltu leikattu kuin kerran, jolloin se oli jo ilmei…
NurmikkoVastattu 21 v

KAsvualusta + lajit ?

Olen kuullut että esim golfkentillä nurmikon kasvualustasta suuri osa on hiekkaa, ei multaa. Pitääkö kuitenkin olla multaakin ? Ajoimme pihalle hiekkaa ja haluaisimme siihen sekä lasten leikkipaikaks isoveltuvan nurmiko…
NurmikkoVastattu 21 v

Nurmikko

Mitähän seosta käytetään golf viheriöllä? Ajattelin,et täytyy olla aika kestävä lajike.Ajetaan päivittäin sähköautoilla,työkoneilla ja lukuisia jalanjälkiä.Olis kiva saada pihaankin tuollainen. Kesällä,jos ajaa vaikka v…
NurmikkoVastattu 21 v

Vieläkö ehtii kylvää

Vieläkö ehtii kylvää uutta nurmea tänä kesänä. Vai onko jo liian myöhäistä?
NurmikkoVastattu 21 v

Mistä rikkaruohontuhoa?

Mistä kaupasta Helsingin seudulla voi ostaa nurmikon rikkaruohontuhoa, staranea, arianea, tai vastaavaa? Toxan voikukkahävitettä myydään kyllä mutta yhden valmiin spray-pullon riittoisuus on vain 33 m2 eli tulee kalliik…
NurmikkoVastattu 21 v

Nurmiko tilalle kuoriketta

Meinaamme laittaa marjapensaiden alustoille kuoriketta jossa nyt on nurmikkoa. Kysymys kuuluu pitääkö nurmikko poistaa ennen kuorikkeen laittoa vai riittääkö vaikka jos nurmikon päälle laittaa sanomalehtiä ja päälle kuo…
NurmikkoVastattu 21 v

Nurmikon / hiekan rajaus

Millä olisi fiksuinta rajata nurmikko ja hietikko toisistaan? Kivirajaus ei oikein kiinnosta, ja lähinnä mielessä pyöriikin sellainen muovinauha josta olen kuullut joskus. Mutta onko se kuinka kestävää, miten pitkäikäin…
NurmikkoVastattu 21 v

savipeltoon nurmikko?

Hei, Pian on omakotitalo valmis ja pian on vuorossa nurmikon perustaminen. Tonttimme on vanhaa peltoa, savensekaista maata. Kaikissa ohjeissa kerrotaan, että nurmikko pitäisi kylvää min. 20cm multa-alustalle. Naapurusto…
NurmikkoVastattu 21 v

Sieniä nousee!

Sateiden myötä nurmi on upeassa kunnossa mutta pieniä sieniä nousee myös sinne tänne pikkujoukkoina. Kertooko se jotain nurmen tilasta? Mullasta? Miten niistä pääsee eroon muutoin kuin noukkimalla? Sinnehän jää sitä rih…
NurmikkoVastattu 21 v

Apua!

Mitä tehdä nurmikolle, kun se on aivan rutikuiva? Nurmi vihertää lähes ainoastaan varjo paikoissa. Se on viettävällä alustalla (koko piha on). Kun kaivaa maata se on pelkkää pölyä, ja kastellessa vesi valuu pintaa pitki…
NurmikkoEi vastauksia

metsä nurmeksi

Meillä on tontista vielä kokonaan osa metsää,eli mitä mitäisi sen metsän pohjalle tehdä,että voisi ajatella siihen nurmikkoa.Puut ajattelin jättää,mutta kaikki pienemmätvesurilla vaan pieneksi.Täytyykö sinne ajaa jotain…
NurmikkoVastattu 21 v

Tiedoksi kaikille

ei istuteta, se kylvetään. Voi olla aika iso homma istuttaa nurmikon siemenet...
NurmikkoVastattu 21 v

Mitenkähän saisi

poistettua nurmikosta, nurmikko on uutta ja leskenlehteä pukkaa aivan kauheasti. Näyttää tosi rumalta ja hankala saada juurineen irti. KAikenlisäksi sitä on jo niin paljon että tuntuu mahdottomalta repiä yksitellen. Onk…
NurmikkoVastattu 21 v

Apilasta eroon?

Olikos niin, että apila pitää happamesta maasta ja niinpä kalkitsemalla voisi apilan viihtyvyyttä heikentää vai olisiko jokin muu parempi keino. Perskule kun pitää muutaman päivän välein leikata apilat pois...