KissanpennutVastattu 12 v

Pidänkö molemmat itellä?

Mulla on 2 luovutusikäistä kissanpentua. Emä muuttaa uuteen kotiin. Toisen pennuista ajattelin pitää itellä ja toisen ehken myydä. Mut mietin, että tylsistyykö tuo toinen sitten päivisin jos on yksinään täällä, eikä oo …
KissanpennutVastattu 12 v

Kissanpentu ja aikuinen koira

Hei, miten olette saaneet tottumaan kissapennun ja koiran toisiinsa? Kissanpentu tosi rohkea, mutta koira ei oikein meinaa käsittää, pitää sitä jotenkin "leluna". Ei voi siis luottaa vielä niitä millään tasolla saman ka…
KissanpennutVastattu 13 v

Miksi kissa?

Miksi otin kissan. Kissa ei haise. Kissa ei hauku tunteja yksin ollessaan. Kissa on aina huoliteltu. Kissa peittelee jätöksensä. Kissa ei hyppää kuraisena rinnallesi. Kissa ei nuole naamaasi. Kissan ei tarvitse miellytt…
KissanpennutEi vastauksia

Kissanpentu ja loma

Lähdin viikon lomalle ja siksi aikaa vein kissanpentuni vanhemmilleni hoitoon. Kissa oli ennen lomaani ollut minulla reilun kuukauden. Vanhemmillani on myös kissa, vanha sellainen. Kissa pärjäsi hienosti viikon vanhempi…
KissanpennutVastattu 12 v

Kissat vailla kotia

Kaksi kissaa vailla kotia allerigian vuoksi. Tarkemmat tiedot sekä kuvat sähköpostilla. Toinen on 6kk ja toinen kaksi vuotias. lisätiedot yms kissakaksoset@outlook.com
KissanpennutEi vastauksia

Kissanpentu ja Betadine

Hei! Sain pari päivää sitten itselleni uuden, suloisen poikakissanpennun joka on iältään 12 viikkoa. Vein heti eläinlääkäriin, jossa todettiin takatassun varpaassa kynsivallintulehdus. Ohjeeksi desinfiointi Betadinella …
KissanpennutVastattu 13 v

Kissanpennun tavoista?

Niin tuo meidän 5kk vanha kissanpentu juuri äskön kun käveli keittiöön ja siellä alkoi värisyttämään häntäänsä ja hännänpää meni puolelta toiselle? Mitä mahtoi meinata?
KissanpennutEi vastauksia

Ostetaan kissanpentu oulusta

Hei!haluaisin ostaa kissanpennun,mutta en ole löytänyt itselleni sellaista mistään.Elikkä jos tiedätte kissanpentuja jotka olisivat myytävänä voisiteko laittaa linkiä?Kiitos!
KissanpennutEi vastauksia

Totutteluvaihe

Meille tuli uusi pentu. Miten pian teidän kissat on hyväksyneet uuden tulokkaan?
KissanpennutEi vastauksia

Kollipoika

Olisiko kellään myydä kolliipentua sipooseen
KissanpennutVastattu 13 v

KMR

Kyselen kmr kissanmaitokorvikkeesta, että paljonko sitä pitää antaa vuorokaudessa 100g:lle pennulle? Paljonko on vuorokausiannos ja kuinka moneen erään se on jaettava? Emolta ei tule juurikaan maitoa.
KissanpennutVastattu 13 v

Poika kissanpentu

Hei vaan kaikille! Laitanpa nyt tännekkin ilmoituksen, kun tuntuu ettei mistään löydy minulle sopivaa poikakissanpentua. Asun tilavassa kerrostalo kolmiossa metsän läheisyydessä. Ulkoilumahdollisuus valjaissa tai lasite…
KissanpennutVastattu 12 v

Minkä ikäiseksi asti pennut imee tissiä?

Noi kakarat on huomenna tasan 10viikkoa ja vielä käy muutaman kerran päivässä tissillä. Minkä ikäisenä ne yleensä lopettaa sen? Emolla on tisseissä ilmeisesti vielä maitoa, kun antaa tisseillä käydä ja itse ne maukumall…
KissanpennutVastattu 13 v

lattialle kakkaus?

Meillä on 14 viikkoinen mimmi kissa joka on tullut katastrofiyhdistyksen kautta ja nyt alkanut kakata vallan kylpyhuoneen lattialle..katselee suoraa silmiin ja antaa kakan tulla ja sen jälken pitäisi silittää. .mikä täm…
KissanpennutVastattu 13 v

Kissanpentu hakusessa !

Hei, etsisin 2-vuotiaalle kissalleni kaveria. Olen opiskelija, jonka perheessä on aina ollut yksi tai useampi kissa. Asumme nykyisen kissaneitini kanssa tilavassa rivitalossa Etelä-Savossa, Joroisissa. Haluaisin tarjota…
KissanpennutVastattu 9 v

Myydään 5 maatiaiskissanpentua/jyväskylä

Myydään 5 maatiaiskissan pentua,3 kollia ja 2 narttua.Ovat sisäsiistejä ja kaksi kertaa madotettuja.Tottuneet emon lsäksi toiseen aikuiseen kissaan sekä koiraamme.Pieniin lapsiin sekä isompiin lapsiin.Luonteeltaan kovin…
KissanpennutVastattu 13 v

korat

Hei kaikki!!! Tutustukaa kissarotuun nimeltä Korat. Ehkäpä maailman veikeimpiä otuksia.