Hei kaikki! Tarvitsisin kipeästi apua. Meillä on kohta 14 viikkoa täyttävä kissa. Kissalla oli tänä aamuna otsassa kaksi kaljuuntunutta ja punoittavaa kohtaa molempien silmien yläpuolella. Laitoimme näin aluksi kortison…
Pirkanmaalla olisi maatiaistyttökissa, mustavalkoinen perusterve, vailla kotia. Pennuista kolmella on koti, neljäs etsii yhä. Lopetetaan ellei halukasta ole. Kissaa ei ole rokotettu, madotettu eikä sirutettu. Madotus ol…
Eli aijon ostaa lahjan ja se ihminen jolle ostan tulee 4.8.2013 Tänne suomeen ja se kissanpentu pitäis olla sillon mulla! Auttakaa!! Haluun tyttö kissan ja joka ois alle 1 vuoden ikäinen! Ilmottakaa tänne jos myytte, ta…
Moikkamoi! Saan kohta kissanpennun ja enkä tiedä sille nimeä. Kissa on valkoinen tyttö mine coon. Haluaisin sille jonkun lastenohjelmasta olevan nimen. Meillä on ja on ollut Olifer, Lusifer, Karvinen ja Minni. Tarvisi a…
Hei ! Minulla on kaksi uros kissanpentua 12 viikkoinen Ollut minulla 3 viikkoa jo, 15viikkonen ollut minulla vähän päälle pari kuukautta. Olen miettinyt poikien leikkausta, mutta poikien värityksen takia haluaisin teett…
Olen jo pitkään, lapsesta asti, haaveillut kissanpentujen teettämisestä. Nyt vihdoin asun asunnossa johon saa ottaa lemmikkejä, ja mulla onkin leikkaamaton n. vuoden ikäinen kollikissa. Tässä vähän kysymyksiä, joihin to…
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013070717236601_uu.shtml leikatkaa kissanne jos ette voi vastata seurauksista asiallisesti. :(
Muutan elokuun alun jälkeen omilleni ja täytän syyskuussa 18-vuotta. Olen vastuuntuntoinen ja tunnollinen lukiolainen josta tulee vielä eläinlääkäri. Minulla on paljon kokemusta eläimistä ja olen todella eläinrakas. Ole…
Kisu on synynyt 21.04.2013. Madotettu. Reipas ja iloinen poika :) helina1685@hotmail.com 0449197962
Turun Seudun Lemmikkituhkaamo Kopteritie, 20360 Turku www.tuhkaamo.fi Palvelua sydämellä, rakkaan lemmikkinne muistoa kunnioittaen
Mulle tulee muutaman viikon päästä kissanpentu, väriltään musta-valko-raidallinen. Ja se on uros. Auttakaa keksimään joku hyvä nimi. Nykyinen kissa on Minttu. Saa olla myös joku erikoisempi, mutta kuitenkin normaali. Mi…
Saan tyttö kissan jouluna ja haluun sille söpön nimen olisiko ehdotuksia?. :)
Olisiko kellään luovutusiässä olevia maatiaiskissanpentuja imatralla tai sen lähiympärisstössä?
Me otimme "tuttaviltamme" kantavan kissan, kun he eivät ehdottomastikaan pentuja halunneet, vaan uhkasivat tappaa ne. Nyt pennut ovat syntyneet ja ovat melkein 3 viikkoa vanhoja. Sieltä tuli 2 valkoista ja yksi mustahar…
Olen ajatellut hommaavani kolmannen kissan. Kahden kissan lisäksi minulla on koira, (hyvä luonteinen, tulee kissojen kanssa toimeen), ja asun maaseudulla. Kissat ovat maatiaisia, toinen on 8v ja toinen 4v. Ongelma on se…
Heippa! Ajattelin tässä kun kissapentu tulossa taloyuteen jossa on hamsteri. Sopeutuvatko ne toisiin tai ainakin niin ettei kissa syö hamsteria. Tietenkin hamsteri on häkissä suljetussa huoneessa. Ja pääsee toki suljetu…
Heippa! Ajattelin tässä kun kissapentu tulossa taloyuteen jossa on hamsteri. Sopeutuvatko ne toisiin tai ainakin niin ettei kissa syö hamsteria. Tietenkin hamsteri on häkissä suljetussa huoneessa. Ja pääsee toki suljetu…
kasvattaja sanoi että pitäis ottaa kissan pentu jo viisi ja puoli viikkoisena kun ei emolta riitä maitoa kaikille, on 4 pentua. mutta en kyllä ota vielä ehkä 8 viikkoisena???
Maanantaina luokseni muutti 3 kk ikäinen pentu. Tähän asti ulvonut öisin ikäväänsä ja saapa nähdä milloin naapureilla menee hermot, kun äänieristys ei ole parhaimmasta päästä ja tuo huutaminen on melkoisen kuuluvaa... M…
Eli viime yönä oli syntynyt 2 pentua ulkona olevaan vanhaan koirankoppiin. Miten emo reagoi, kun siirrän pennut sisälle? Sisällä oli pahvilaatikkopesät sun muut valmiina, mutta näin kävi tällä kertaa..