Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kissapalsta täynnä rakkihulluja

Joka toinen kirjoittaja on ilmeisesti *köyhä ja kipeä koiranomistaja* syrjäkylän pakettitalossaan. Työttömän päivät kuluvat tietokoneella kissavihan kourissa koirien louskuttaessa yksinään häkkiaidan sisällä.
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kissa loman ajan kotona

Menen 2 viikon matkalle, ja päätin että kissan on paras jäädä kotiin kuin viedä häkkihoitoon. Kissanhoitaja käy joka päivä tunnin täyttämässä vesi ja ruoka-astiat. Lisäksi 2-3 kertaa on yötä. Luulisi kissan pärjäävän, k…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Koiralle kissakamu?+ pari nyyppäkyssäriä

Harkinnassa on hommata koiralle kissakamu kämppään. Paljon on vielä selvitettävää, mutta kysyisin nyt että kun kissataloissa on vaikka kuinka paljon kissoja, niin minkälainen kissa todennäköisemmin ottaisi koirasta itse…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

maine coon ja bengalin kissa

Mietimme kissaa ja sopisikohan maine ja bengali toisilleen kaveriksi, ei tietenkään voi tarkalleen tietää mutta olisi kiva kuulla muitten kokemuksia. Ja ihan pentuna molemmat otettaisiin, niin toisiinsa tottuisivat aina…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kokemuksia Zooplussasta

Hankin jonkin aikaa sitten kissojen kiipeilypuun zooplussasta ja toisen kerran kissanhiekkaa yms. muuta pientä. Kiipeilypuu on selkeästi kakkosluokan tavaraa, sen verran oli jo valmiiksi hajalla. Kissanhiekat tulivat mu…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kissan outo ihastus - Mustaseljamehu

Ostin uteliaana kaupasta Biottan Mustaseljamehua. Join sitä ja ihastuin sen makuun. Nyt olen laittanut merkille, että aina kun juon tuota mehua, niin kissani tunkee naamansa siihen lasiin ja nuolee mehunjäämiä lasin reu…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Rodoksen katukissat

Kiva huutokauppa osui eteeni. Jos joku haluaa auttaa Rodoksen kissoja. Myynnissä on mm ihania kissa-aiheisia kasseja ja paljon muutakin! https://www.facebook.com/events/379035089122691/?active_tab=discussion
Yleistä kissoistaVastattu 5 kk

pyhä birma, kokemuksia?

Jouduin päästää viikko sitten rakkaan maatiaiskissamme viimeiselle matkalle, nyt asuntomme tuntuu tyhjältä, kun meillä asustaa enää yksi maatiaistyttö 9v. Olen tässä vakaasti harkinnut pyhää birmaa ensimmäiseksi rotukis…
Yleistä kissoistaEi vastauksia

Kissoilla ihmistä parempi muisti?

Japanilaiset tutkijat selvittivät sen, kissojen muisti on parempi kuin ihmisten. Jo aiemmin on myös havaittu että kissojen keskittymiskyky on ohittanut ihmisen keskittymis kyvyn. Enään kissoilta puuttuu vain peukalot ja…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kastrointi ja kissan tunnistaminen

On sovittu, että rotukissa leikkautetaan määrättyyn ikään mennessä ja eläinlääkärin todistus lähetetään kasvattajalle. Mistä eläinlääkäri voi tietää, että leikattavana on juuri se määrätty kissa? Onko kaikilla lukulaitt…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Ristiriitainen viestintä kissan kanssa - apua!

Yritin jo kerran laittaa tämän postauksen tänne, mutta se ei ilmestynyt palstalle ollenkaan :o Niinpä tästä tulee tiivistetympi.. Hoitokissa on meillä toista päivää, paikka ja ihmiset ovat vieraita. Tulee luokse häntä p…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Venäjänsininen, somali ja brittiläinen lyhytkarva

Olen hankkimassa rotukissaa. Äänekkyydestä ja aktivisuudesta kysyn. Haluan leikkiä ja antaa virikkeitä kissalleni, mutta pitkin ikkunaverhoja kissan ei tarvitsisi silti kiipeillä. Enkä ilahdu, jos työpäiväni (6 h) aikan…
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Pennulla patti

Äsken huomasin että 10 kk ikäisellä kissalla on iso patti kyljessä. Onko yleistä?
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kissoille kiipeilytaso

Olisko jollakin ehdotuksia tai kuvia seinälle rakennetusta kissojen hyllystä, jossa olisi useampi ns pesäkolo. Taloudessa viisi kissaa ja keittiöremontin yhteydessä olisi nyt tilaa rakentaa sellainen takan ympärille sei…
Yleistä kissoistaVastattu 8 v

Putoilee ja kaatuilee leikkiessään kokoajan

Pepe on toukokuussa syntynyt mutta jo aikuisen kokoinen. Minusta hän on hyvin "järjetön" ja putoilee pahan näköisesti kiipelytelineeltään,juoksee lujaa vauhtia seinään päin ja törmäilee huonekaluihin. Pepe ei ole minun …
Yleistä kissoistaEi vastauksia

Catmax-raapimapuun asentaminen

Oon nyt vihdoin saanut asennettua tuon puun ihan oikeaoppisen näköisesti, mutta ongelmana on, että puu pyörii kuin puolukka sanonko missä ja hölskyy heiluttaessa. Ei siis millään tapaa osoita kaatumisen merkkejä, mutta …
Yleistä kissoistaVastattu 9 v

Kissan kynsien teroitus

Meidän kissa teroittelee kynsiään, siis raapii, nojatuoliin. 2 on jo hajalla ja nyt ostettiin uusi. Ja aina sama juttu. Raapimapuu on muttei kelpaa.Oiskohan mitään ainetta suihkauttaa tuoliin että ei kiinnostaisi.
Yleistä kissoistaEi vastauksia

Kissojen nimipäivät?

Onko julkaistu virallista kissojen nimipäiväkalenteria. Itse olen käyttänyt sitä lazin julkaisemaa kierreselkäistä opusta.