kohta 3v täyttävä kissatyttö leikattiin eilen. Kissa leikattiin kiiman aikana koska sillä oli parin kuukauden ajan lähes jatkuva kiima. Jo eilen illalla kun koskin siihen niin laittoi pepun ylös ja hännän sivuun ja kulk…
Hei. Tilanteeni on seuraava: Minun pitäisi päättää, otanko vastaan kissan, joka on 15-vuotias ja kuuro. Kissa on ollut koko elämänsä ajan ulkokissana eikä ole siis sisäsiisti. Olen kissalle tuttu henkilö. Toinen vaihtoe…
Kissanmintussa olevalla aineella - hajulla - sanotaan olevan vaikutuksia kissojen käyttäytymiseen. Millaisia?
Käykäähän äänestämässä hyviätekoja.fi sivuilla Kiikoisten löytöeläinpalvelua niin saadaan rahoitusta mahtavalle työlle kodittomien kissojen hyväksi.
Mikäli olet koiraa tai kissaa hankkimassa katsothan ensin Rekku Rescuen sivuilta onko siellä sopivaa koiraa tai kissaa teille. Linkki: www.rekkurescue.com/elaimet.php Niitä eläimiä ei yleensä haluta ennakkoluuloista. Ni…
Onko kellään kokemuksia tälläisestä kissan kanssa kaverina toimimisesta. Esim vierailusta vanhainkodissa tms. Hiukan kiinnostaisi.
Tarkotus olis ottaa uros kissanpentu mutta en ole löytänyt yhtään ei varattuja kissoja mistään palstalta lähellä poria tai porissa :/ apuja kiitos :)
No niin. Sisäkissa, joka käyttää kuistia ja pientä verkotettua aitausta takapihalla valvottuna. Tänään löytyi suihkunurkkauksesta höyhentämästä tinttiä !!!!!! Siis en pysty käsittämään miten ja millä ajalla se olisi sen…
Mummoni on allerginen kisoille ja haluisin auttaa häntä hän rakastaa kissoija yli. Kaiken hän saa kissoista isoja kutiavia näppylöitä ja mikään lääkärin määräämä voide ei auta voisitteko ehdotella rotuja jotka sopisivva…
Kävin tuolla asioilla ja eräällä parkkipaikalla oli kissa kylmissään auton moottorin alla. Liekö värjötellyt koko joulun yksinään...
Elikkäs, mitä jos haluaisimme kissan, mutta isäpuolellani on todettu kissa-allergia kauan aikaa sitten. Nyt kuitenkin epäilemme, ettei allergiaa olisi enään kovin paljoa tai jos olisi hän siedättyisi kissalle sen asuess…
Muutin vuokra-asuntoon reilu kuukausi sitten. Asunnossa on parveke ja asunto on kolmanessa kerroksessa kaupungin keskustassa. Ongelmani on se ettei ole lasitettua parveketta, joten voi päästää kisojani, 2 kpl, parvekkee…
tarvitsen apua. olen 10 vuotias tyttö meillä on kissa mutta se on iso veljeni oma. haluaisin ottaa löytöeläinkodista kissan vaikka otamme koiran mutta siihen menee aikaa joten haluan oman kissan mutta viimeksi kun otimm…
mulla on pieni poikakissa, noin 4kk vanha ja se imee omia tissejään tai sellasii mikä sitä vaivaa onko sillä äitii ikävä tai jotain :O
Pitäkää ihmiset huoli lemmikeistänne oli ne mitä hyvänsä, olen nähnyt heitteille jätetyn kissan joka pakkasessa värjötti nälissään ja kauhuissaan katsellen suurilla silmillään tätä ihmisten pahaa maailmaa, otettiin omak…
Katsoin telkkarista jotain ohjelmaa, jossa kissalla ongelmia, koska oli poistettu kynnet :( Järkytys. Ei kai Suomessa tehdä tälläistä ! Mitä hullua muka eläinrakkaat maailmalla keksiikään. Tuohan on rääkkäystä.
https://www.youtube.com/watch?v=-E87JcLX85A
Minulla ei tällä hetkellä ole omaa kissaa mutta karvakorvien ikävä on suuri ja olenkin silloin tällöin hoitanut vieraita kisuja. Voisin tehdä sitä ehkä vähän enemmänkin. Olen elänyt melkein koko elämäni kissojen ympäröi…
Hyö on saunalla salaisissa hommissa, mutta kissamainen määräys tavoitti minut: Kaikille Kissoille ja kissaihmisille Rauhallista Joulua ja Kissamaista Uuttavuotta. Toivotamme kylästä, jossa kaikki rakastaa Kissoja. Kusta…
Mikkelistä lehmuskylästä karannut oranssi-valkoinen suht pieni leikattu tyttökissa, yllään mahdollisesti vihreät valjaat. Onko kukaan nähnyt?:(