Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kysymys jos joku tietää

Eli meillä on siis kolme puolenvuoden ikäistä kissaa samasta pentueesta yksi kolli ja kaksi narttua. Kolli leikattiin pari päivää sitten, kotona odotti yksi muriseva kissa, eli toinen nartuista murisee ja sähisee toinen…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Savannah hakusessa

Olisiko täällä kasvattajaa/omistajaa jolla olisi myytävänä savannah-kissa? Laita vaan viestiä tähän :). Kiitos!
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

uusi koti

Palstalaiset voivat henköistä helpotuksesta, samoin minä. Jussilla on nyt uusi koti ja uusi mamma ja palla kanssa Perheeseen kuuluu isännän ja emännän lisäksi vain huonekasveja, joten kenenkään silmät eivät ole enää vaa…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

väsynyt kissoihin

Omistan kolme kissaa, mutta olen aivan väsynyt tähän. En tiedä voiko tätä kukaan ymmärtää. Asumme maalla, kissat juoksevat aivan jatkuvasti edestakaisin ulos ja sisään. Keväällä ja syksyllä kaikki paikat ovat täynnä kur…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kissa haluaa liikkua ja juosta!!!!

Ihan puuttumatta lakeihin eli siihen,saako kissa lain mukaan liikkua vapaana vai ei, minua huolettaa kissojen terveys ja onnellisuus. Nuorin kissani löytyi pienenä orpona tallin ylisiltä naukumasta. Se kasvoi sisätilois…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kissat ja opiskelu?

Kavelin googlea jo mullinmallin, mutta mikään seltä löytynyt ei tunnu tyydyttävän tiedonhaluani. Kissakuume taitaa olla vakava tauti, heh. :D Elikkäs valmistun ens vuonna lukiosta ja tarkoitus ois muuttaa johonkin opisk…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

haluatko haastetta

annetaan leikattu kolli. Näyttää latzi-katti- mainokselta, taisaisen musta ja valkea rinta ja tassunpäät. Menetti hermonsa koiranpennun takia. Tuli 5v eli koko ikänsä toimeen vanhan ison koiran kanssa. On tottunut tarha…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

MIKSI KISSA TAPPAA; KUN EI SYÖ SAALISTAAN?

"Miksiköhän?" Olisikohan metsästysvietti, samaten kuin esim; urheilukalastajilla? Hekin pyytävät vain "huvinvuoksi ja urheilun kannalta" ja kidutettuaan kalaa repimällä koukkua kalan suusta mielensä ja sitten päästävät …
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kissaroduista

Hei, Auttaisiko joku kuka tietäisi seurallisen kissarodun joka koiran tavoin seuraisi omistajaa ympäriinsä ja olisi muutenkin koiramainen, mieluusti myös iso. Voiko kissaa kävelyttää ilman valjaita esimerkiksi jossain p…
Yleistä kissoistaEi vastauksia

eläinsuojeluyhdistys

Menkää allekirjoittamaan adressi, jotta toimintaan tulee muutos http://www.adressit.com/paijat-hameen_elainsuojeluyhdistyksen_kaikki_toimet_tutkittava
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kaverille kissa lahjaks???

Hei mietin että antaisko kaverille lahjaksi kissan (tiiän yhden tyypi joka antais kissan) Mutta ku mietitytä että mitä se meinas koska sillä on jäänyt kesän aikana kissa auton alle ja kissa oli kuolu....
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Kissanpennun vatsa löysällä/ripuli..

Hei! Omistan n. 16 viikkoisen kissanpennun ja pennulla on ollut vatsa löysällä lähes koko ajan kun on luonani ollut, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Ruokin aluksi marketin ruuilla (niitä oli saanut pentukodis…
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

Mainecoon

Taitaa olla maailman isoimpia ellei isoin kesykissarotu? Ja sopiiko ensimmäiseksi kissaksi rivitaloon sekä tarvitseeko kovastikin seuraa jos on poissa päivät?
Yleistä kissoistaVastattu 11 v

löytökissan tiineys ja synnytys

Itse tiedän kissoista siis hyvinkin paljon, mutta nyt tarvitsen hiukan apuja: Otettiin nurkissa pyörinyt ja selvästi jo laihtunut kissa meille muutama viikko sitten, kun alkoi olla jo kylmät kelit sille olla ulkona. Var…
Yleistä kissoistaVastattu 7 v

Villiintynyt vai ei?

Villiintynyt kissa ei ole rauhoitettu eläin, mutta kotikissa on. Tämä on selviö suurimmalle osalle ihmisistä, mutta ei kuitenkaan kaikille tai asiasta ei välitetä tuon taivaallista. Täysin villiintyneen kissan saa metsä…