Olen muuttanut kerrostalosta rivitaloon, ja ongelmaksi on muodostunut koiran haukkuminen ulkoa kuuluville äänille (auton ajaminen ohi/oven pamaus) ja talon sisältä kuuluville äänille (naapurien liikkuminen). Ongelmaa es…
Mullahan on puolivuotias belgi narttu, todella epävarma vieraita kohtaan. Haukkuu ja pakenee. Ei anna vieraiden lähestyä. Joidenkin henkilöiden on antanut oikeasti silittää yms, mutta siinäkin menee aikansa. Voin sanoa …
Mulla on 7kk ikäinen narttu Pomeranian, joka on täysin sisäsiisti kotona ollessamme kerrostaloasunnossa. Aina kun tulemme kylään vanhempieni luokse, alkaa se pissailla sisälle useita kertoja päivittäin. Tekee tätä joka …
Hei. Minulla on ensimmäinen oma koira nyt ensimmäistä viikkoa. Elämä koiran kanssa on tuttua aiemmilta elämänvaiheilta, mutta vain aikuisen koiran kanssa ja nyt olen jotenkin hukassa vaikkakin kyllä tiedän, alussa, jote…
Minulla on 2v sakemanni uroskoira joka on alkanut uhittelemaan ihmisille ja on rähisijä muille koirille. Minulle koira ei uhittele kahdestaan ollessamme , ( huolehdin koiran hoidosta ja lenkityksestä) mutta ei anna esim…
Joulukin on kohta ovella ja itse kunkin varmaan tekee herkkuja jo kovasti mieli niin tämä herra on kuitenkin se koirien joulupukki ehdottomasti. Kuka koira nyt ei haluaisi seurata tällaista lupsakkaa toiminnan antajaa k…
Koira tarjoaa hampaitaan ratkaisuna ihan kaikkeen. Koira on nyt 1,3v. Kun sain koiran kotiin vähän reilu vuosi sitten, se puri ihon verille. Kennelissä koiralla oli pentuaitaus tehty kompostiverkosta, ja huomasin siellä…
Koko päivän puoli vuotias seropinarttu on"ärsyttänyt" minua. Ensin aamulla koirapuistossa kävi pääll ja näykki kädestä. Kiellot ei tässä tilanteessa auta, joten jätin koiran yksin puistoon ja käänsin sille selkäni. En h…
Minulla on labradorinnoutaja, joka on nyt nelivuotias. Ihan pienestä asti ollaan opetettu ja koulutettu. Nyt on vaan semmonen ongelma, ettei koira tahdo istua tai mennä maahan tai pysyä paikoillaan ilman herkkua (eli se…
Koirien aidosta laumakäytöksestä asiaa ja pohjaa "namitus" koulutuksen idealle sekä tukemaan teoriaa. Jopa villit ehdollistuvat ruoka-apajille ;) Tuore tieto ja havainto laumassa elävien koirien elämästä,ei tarvitse mut…
Miten saisin koiran kokonaan uskolliseksi minulle? Ongelma on se että koira välittää enemmän eräästä vieraasta kuin omistajastaan. Ainakun tuo vieras tulee nii koira on tosi iloinen ja häntä heiluu riehakkaasti ja se vi…
mitä tehdä kun meidän n.1 vuotias valkoinen paimenkoira uros karkailee pihasta vaikka olisimme itse pihalla. En tiedä enää mitä tehdä kun pelkään että se juoksee tielle. meillä on melko suuri piha ja se on ulkona ainoas…
6kk ikäinen seropi tänään irti ollessaan alkoi hyppiä minua vasten. Se ärisi ja puri. Nappasin koiran hihnaan sanaakaan sanomatta, laitoin hihnan jalalla maata vasten niin lyhyeksi, että koira väkisinkin painui maahan. …
Käyttääkö Cesar Millan tuota tsch! äännettä sen takia, että se muistuttaa samaa ääntä kuin koiralle tarkoitettu paineilma (pet corrector tms.)? Tarinan mukaanhan hänen äitinsä käytti tuota ääntä kun hän lapsena käyttäyt…
Tuli kokeiltua. Apua haimme remmiräyhäämiseen ja "riistan" perään hyökkäämiseen. Jääkausi auttoi vähän siihen, että oma-aloitteisesti pysyivät poissa, kun tulimme kotiin. Olimme aloittaneet jo koulutuksen, että odottava…
Onko muilla täällä käytössä sekä klikkeri että pilli? Itse hankin nämä eilen, ja olen jo alkanut ehdollistaa koiraa niiden ääniin. Klikkeriä ei oikeastaan olisi edes tarvinnut, kun oppii käskyjä käsimerkeillä ihan tuost…
Minulle on tulossa Chihuahuan pentu ja olen lukenut tuota Tuire Kaimion pennun kasvatus kirjaa. Tuota ihmettelin että koiraa pitäisi jo 8-12 viikon iässä viedä ulos tapaamaan muita koiria, näkemään erilaisia ihmisiä, ku…
Viestini toisessa osiossa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13924217/tuhot-yksinollessa APUJA KAIVATAAN >(
Alkuun anteeksi, en erikseen etsinyt vastaavia ketjuja vaan kerron heti suoraan oman tilanteemme, koska hauaisin kommentteja nimenomaan meidän tilanteeseen, sillä itsellä alkaa toivo loppua tämän kouluttamisen suhteen..…
Hei! Koirani päälle kävi isompi koira pari kuukautta sitten. Ennen tätä koirani halusi innoissaan mennä tervehtimään jokaista vastaantulevaa koiraa, muttei haukkunut tms. kiskoi vain. Nyt koirani stressaantuu, kun hihna…