Räkyttää kaikille vastaantuleville ihmisille, pyörille, mopoille ja koirille. Ei kuule eikä näe minua ollenkaan ku alkaa se mekastus. Kotona uskoo kerta laakista ja on tottelevainen. Mökillä mahdoton olla sen kanssa kun…
mitä teen kun koirani näkee toisen koiran kaukana tai lähellä niin se ensin kävelee ja sit se menee melkein ryömimis asentoon ja kävelee kohti ja rupeaa haukkumaan yleensä pienille koirille mutta myös isoille? olen nyt …
Perheelläni on 2 koiraa ja kumpikaan näistä koirista ei ikinä ole ollut yksin kotona eikä vanhemmillani ole aikomustakaan jättää näitä yksin kotiin vaikkakin koirat koituvat aina syyksi miksi he eivät voi lähteä minnekk…
Friskies Doggy Run on matalan kynnyksen iloinen juoksutapahtuma, jossa liikkumisen riemusta nauttivat sekä koira että omistaja. Juoksun ajanotto on toissijaisessa asemassa - yhdessäolo ja liikkumisen ilo sitäkin tärkeäm…
Ongelmakäytöksiä ei muita paljonkaan ole.. Mutta puistossa ärisee silloin kun (moni roikkuu ja jatkuvasti) pepussa nenä kiinni, eikä loppua tule vaikka kuinka murisee ja näyttää hampaita, toiset koirat hetkeksi kavahta …
Niitä on paljon, valinta ylivoimainen. Pk-seudusta olisi kysymys (mielellään Helsinki). Sitä on nimiä: koirakoulu Kompassi ja TaitoaTassuihin ja vielä muitaakin on. Jotenkin ylimääräisen vaikea valita..kestänyt jo monta…
Mulla on nyt reilun 2 vuotta vanha uros koira jonka kanssa on tehty kovasti töitä että saatu "yhteiskuntakelpoiseksi". Koira on iso (68kg) ja voimakasluonteinen ja dominoiva. Rupesi "hyppimään silmille" reilun vuoden va…
Ongelmana minulla on n.2 vuotias Parsonrusselinterrieri uros. Kun posti tulee luukusta, koira suorastaan syöksyy ovelle repimään postin ! Olen koittanut opettaa koiraa pysähtymään matolle herkkujen kanssa, koittanut kek…
Koirakerho Heiluhännät ry järjestää 24.5.2014 toko-valmennuspäivän, kouluttajana toimii TOKO-valmennusrenkaan jäsen Katariina Kainulainen. Koirakoille sekä kuunteluoppilaille on vielä tilaa ja tarkemmat tiedot valmennus…
Tarvitsisin neuvoja koiranpentuun, joka ärisee tuntemattomille ihmisille. Kotona koira tottelee, ei ärise minulle, ei seuraa minua huoneesta toiseen ja on sympaattinen kaikin puolin ja uskon vakaasti, että minulla on jo…
Elikkä painitaan nyt semmoisen asian kanssa että meillä täällä 5 vuotias karhukoirasekoitus on karkaavaista sorttia ja lähtee heti hihnasta irti päästyään muille maille. Tekee 15-60 min reissuja metsässä sekä kerran odo…
Eilen minua puri koira niin pahasti että piti mennä yöllä päivystykseen. Heti kun tulin ovesta siisään tunsin että koiralla oli todella huono aura ja sen jälkeen se hyökkäsi minuun ilman mitään varoitusta, ei murinaa ei…
Moikka. Oon 18 vuotias suomalainen nainen espoosta. Opetan koiralle kivoja temppuja, hoidan ja ulkoilutan halvalla. Käy katsomassa sivuni http://jalokivitassu.webs.com kiitos :):).
Heippa, Kaipaisin koiraihmisiltä tai kohtalotovereilta neuvoja seuraavanlaiseen tilanteeseen. Kihlatullani on 6-vuotias sekarotuinen isohko koira, jota muutoin älykäs mies ei ole raaskinut / jaksanut kouluttaa. Mies han…
mikä neuvoksi kun koira tuhoo yksin ollessa tavaroita, lähes kaikkea mitä löytyy, kenkiä, kännykät, kaukosäätimet, roskapussit, lähes kaiken mikä jää niin matalalle että saa ne. koira on 9kk ja ihan pentuna ei tehnyt nä…
Moi meillä on sellanen tilanne et tuli avioero miehen kans ja oltas nyt muuttamassa 3v pojan ja kahden koiran kans kaupunkiin maalta jossa meillä oli ennen omakotitalo vuokralla. Sinne ei luonnollisesti oo mahdollista j…
Ongelmana on autossa uikutus ja ohikävelevien koirin haukunta. Koira(narttu) on kotona itse rauhallisuus. Toki vahtii ja haukkuu outoja ääniä. Mutta nyt on ongelmaksi tullut autoilu. Yleensä koira kulkee farkun takaosas…
SRY etelä-pohjanmaa järjestää 18.5 klo 14.00 mätsärin seinäjoella päivölän cittarin parkkipaikalla! ilmottautuminen alkaa klo 11.00 tuotto menee rottweilereiden IPO-MM projektin hyväksi.
Onko jollakin kokemusta hypokoirista ja niiden kouluttamisesta? Veljelläni on diabetes ja itse kiinnostuin aiheesta koska hänellä on aikeena lähteä kauemmaksi opiskelemaan. Olisi koira hyvä turva jos elää yksin. Itse ty…
Otin muutama kuukautta sitten itselleni täysikasvuisen koiran. Koira tottelee sisällä todella hyvin ja kontaktin saamisen kanssa ei ole mitään vaikeuksia. Asiat kuitenkin muuttuu ihan täysin ulos mennessä; koira vetää n…