Onko mahdollista tuossa marraskuussa ? Ihan vaan katselmaan maailmaa eikä mitään tarvitse tehdä; tietty ruokaa ja paikallisiin juomiin tutustuminen. Ei yhtään mitään erikoista tarvitse tapahtua minulle- parasta olisi va…
Morjesta, tarkoituksena olisi lähteä marras-, joulukuussa tuonne Etelä-Ameriikan mantereelle about kolmeksi viikoksi ihmettelemään. Tässä olen pyöritellyt eri mahdollisuuksia kohteista ja nähtävyyksistä ja saanut koottu…
Olis varattuna viikon loma Punta Canaan. Minkälaista on hotellialueen ulkopuolella ? Onko turvallista liikkua ja onko mitään "kaupunki tai kylää" vai onko yleensäkään mitään. Olisi kiva vuokrata skootteri ja tutustua ym…
Onko ketään joka olisi käynyt tässä viime aikoina Kuubassa? Lähinnä kiinnostaisi kokemukset jotka liittyvät USAn suuntaan avautumisessa. Onko hintataso jos noussut jne.
Hei, suunnitteilla olisi matka joulukuun alkuun. Ensimmäinen reissu domareihin. Sademäärästä on varoiteltu saaren pohjoispuolella. Kuulemma sataa paljon. Suomalaiset matkatoimistot myyvät pakettireissuja saaren pohjoiso…
Hei, suunnitteilla olisi matka joulukuun 2016 alkuun. Ensimmäinen reissu domareihin. Sademäärästä on varoiteltu saaren pohjoispuolella. Kuulemma sataa paljon. Suomalaiset matkatoimistot myyvät pakettireissuja saaren poh…
Hei! loma buukattu dommareihin ja näin alkuun hotelli myös Cabaretessa,mutta bongasin nyt apollosta toisen hotlan Costa Doradasta. Pitäis budjetti ja meillä on kaveripariskunnan kanssa aika lailla samat intressit lomien…
Suunnttelemme matkaa Havannan viikoksiensi talvena tammikuussa tai helmikuussa. Kaipaisimme kokemuksia paikasta, millaista siellä on! Matkamme suunnittelemme varaavamme aurinkomatkoilta ja hotelliksi Iberostar parque ce…
Millaista säätä Tammikuun alussa? Suosiiko aurinko?
Onko kenelläkään tietoa millaista säätä tuolla on Tammikuun alussa? Olen harkinnut kyseistä paikkaa, mutta sää arveluttaa? JOs joku ollut kyseisenä ajankohtana, millaista säätä silloin ollut?
Olen löhdössä yksin Dominikaaniseen koko joulukuuksi. Olen ollut Puerto Platassa kaksi viikkoa, hotelli oli Blue Bay Villas. Osaako kukaan kertoa, olisiko Saman hyvä kohde yksin lomailla ja mikä siellä olisi viihyisä al…
Onko kukaan täältä ollut töissä Dominikaanisessa tasavallassa? Millaisessa työssä olet/olit ja mitä kautta löysit työpaikan? Millaista palkkaa sait ja tuliko sillä toimeen? Itselläni on opiskelut vielä kesken, mutta haa…
Laineet loiskuaa... voihan jee. Jätkät teki kanavan kun ei muuten saaneet.
On siis sellainen, johon ei kannata kiinnittää huomiota! Tropiikissa, ja yleensäkin maailmalla ei kaikki ole niinkuin haluaisi- eihän Suomestakaan ole sateet ja myrskyt pysyneet poissa! Täälläon myös varkaita vähän joka…
miten turvallista on olla brassien naisten kanssa? missa kaupungissa on kauniimat naiset?
ilmakiharrinta käytän,ja tietty kännykät ja partakoneet ladattava. eli tarvinko muuntajan vielä? ja missähän niitä on myytävänä?
Tietääkö joku jatkuuko Finnmatkojen pakettimatkat Jamaikalle tämän kauden jälkeen? Heidän nettisivuilla ainoa kohde seudulta olisi jatkossa Meksiko. Finnmatkat ollut tähän asti ainoa suurista matkanjärjestäjistä jolla o…
mitä maksaa aski tupakkaa? ja mitä merkkejä on tarjolla?
Viikon päästä ois lähtö Negriliin, Rondell willageen :) Kokemuksia ko. paikasta ja hotellista? Vinkkejä missä kannattaa käydä ja missä syödä? :)
Hintatasosta 2016 ei löydy tietoa, esim. tupakan ja ruokien hintoja. Myös jos joku tietää, mitä kandee ostella, niin vinkkejä?