PuolaVastattu 3 v

Puolassa on syytä olla aina käteistä - tässä syy

Ei kannata uskoa niitä korttispedejä jotka kertovat ettei kannata varata käteistä Puolaan. Nimittäin kaikkialla ei onnistu korttimaksut ja mikäli olet autolla liikkeellä ja "joudut" sakkorysään ja saat sakot, on ne maks…
PuolaVastattu 4 v

Lodz, Puola

Olen ollut Lodzissa töissä 2014-2015. En suosittele tätä paikkaa. Alunperin menin tänne työn vuoksi. Fujitsu etsi suomenkielisiä työntekijöitä service deskiin, pääsin ja menin. En ole ollut monessa suomalaisessa työpaik…
PuolaEi vastauksia

Haukoille pesiä

Puolan haukkojen kanta on kärsinyt aikaisemmin maatalouden myrkyistä ja melkein hävisi. Nyt Puola rakentaa haukkapesiä TV-torneihin. Pesät tehdään luonnon materiaalista, oksista ja jäkälästä. Jokaista pesää seuraa kamer…
PuolaEi vastauksia

tutustuin puolalaisiin, niin ovat aika polyisia ja kuluneita

varmasti ihmettelevat suomalaisten puhtautta ja valoisuuttakin puola kun on kaiken keskella jossa koko ajan tapahtumia ehka ihmiset kuluvat ja vasyvat aika kuluneita olivat kaverit ja sellaiset pimean puoleisen sosiaali…
PuolaVastattu 3 v

Puolan byrokratia

Jos joku on edes harkinnut harkitsevansa sijoittavansa Puolaan, annan ilmaisen vinkin: Älä koskaan sijoita Puolaan. Puola on jo nyt käsittämättömän byrokraattinen, takapajuinen, vain puolankielinen ja loppujen lopuksi k…
PuolaEi vastauksia

Vaellus Puolassa

Onko kokemusta millaisia vaellusreittejä on Puolan puoleisilla Tatra vuorilla? jormalaiset@suomi24.fi Millaisia majoitusmahdollisuuksia reittien varrella?
PuolaEi vastauksia

Gdanskiin?

Hei, Oletteko käyneet tai menossa Gdanskiin? Meillä olisi matka Elokuun puolessa valissä ja sitten olisi se 2 viikon omaehtoinen karanteeni. Ei se kyllä oikein lomalta tunnu. Lennothan ovat edullisia.
PuolaVastattu 6 v

Gdansk, korona

Wizzairin kanssa väännetään kesäkuun lopun lennosta, kun eivät peruneet lentoa vaikka oli rajoitukset. Meillä oli toinen matka Norskilla ja sieltä tuli hienosto rahat takaisin. Miten ootte muut lomamatkalaiset toimineet…
PuolaVastattu 3 v

Gdansk 28.6-1.7.2019

Piipahdin muutamaksi päiväksi Gdanskiin,josta ei aikaisempaa kokemusta.Yllätti positiivisesti monella tapaa.Hieno vanha kaupunki joka rakennettu uudestaan sodan jäljiltä ja siinä on kyllä onnistuttu hyvin.Raitsikalla aj…
PuolaEi vastauksia

Ero EU:sta

Nyt mietitään sitä saako Puola kenkää EU:sta koska sen oikeuslaitos ei ole riippumaton. Ihan asiaa keskustella banaanimaan järjestelmästä. Jos potkut tulee, putoaa kaalimaa ryssän syliin
PuolaVastattu 6 v

Krakova: keneltä varata Auschwitch-Birkenaun reissu ym

Olen todennut nettisivuilta, että keskitysleirille on turhan hankala mennä ominpäin. Rekisteröinnit etukäteen ja kaikki. Miltä retkenjärjestäjältä kannattaa varata englanninkielinen retki? Niin että aikataulut ym käytän…
PuolaVastattu 6 v

Puolaan kannattaa matkustaa, vastustaa eurostoliittoa!

Jos Puolassa on joskus ollut vähän turvatonta, niin nyt on kyllä tilanne tasaantumassa. Puola on tulevaisuudessa turvallisiin, perinteitä(än) kunnioittavii maihin kuuluva. Sivistyksemme säilyttäjä, ehkäpä taas kerran su…
PuolaEi vastauksia

Ilmastotavoite

Koko EU sitoutuu hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Paitsi Puola. Miettikää sitä jos matkustatte Puolaan
PuolaEi vastauksia

Kovat PUOLALAISET maailmaalla

Kaikenkarvaiset puolalaiset seikkailijat, joita on aina USAn korkeaarvoisen politiikan myötä. Lehdistöstä törmätään väliajoin puolalaismaahanmuuttajiin jotka ovat poliiseja, poliitikkoja, linnan kundeja.... Eteläisessä …