Onko tunnelbana-aseman (Gärdet) lähettyvillä oleva outelt myymälä vielä olemassa?
Onko Ruotsissa kesällä jonkinlainen virallinen/ epävirallinen alennusmyyntikausi? Kiinnostaisi käydä Sjönenin liikkeessä alennusmyynti aikaan.
Ruotsissa julkaistiin Muhammed rondellikoirana! Mahtavaa! Aloin jo epäillä, että Ruotsi ei olekaan demokratia. Ehkäpä siellä huomataan, että myös juutalaisille on taattava ihmisoikeudet! Tack Expressen och Dagens Nyhete…
Hei Jönköpingiin lähtö ja hirmusena shoppa holistina olisin tiedustellut että onko ketään siellä reissanneita osannut kertoa minkälainen kaupunki shoppailun merkeissä. Kauppakeskuksia? ihania pikku putiikkeja? kirpputor…
Onko kenelläkään tietoa mistä päin Tukholmaa löytäisi Snö Of Sweden -koruja? Onko ko. korujen hinnoissa mitään eroa Suomen hintoihin nähden?
Paskaako noi juoksuttaa tuohon, kun se ei jäädy vaikka on ollut kuukausia pakkasta.
Hei! Olen saamassa perintöä Suomesta. Olen asunut Ruotsissa jo 60 luvulta lähtien ja työttömänä suurimman osan, olen saanut kaikki avustukset ja tuet mitä täällä köyhille jaetaan. Nyt kun olen siis saamassa Rahaperintöä…
Mitenkä menee täällä Ruotsissa, joutuuko perinnöstä jonka saa Suomesta maksamaan Ruotsinvaltiolle mitään veroa? Olen Suomalainen syntyjään, työttömänä ja sossun avuilla lähes ikäni täällä ollut, saanut asumiseen ja eläm…
Onko kukaan käynyt viime aikoina Stockholm Quality Outlet Barkarby:ssä? Vieläkö siellä on Polarn. O Pyretin myymälä? Entäpä muuten lastenvaatetarjonta? Tuoreita kokoemuksia kaivatan!
Muistaako kukaan Keskustassa olevaa kauppaa, jossa myydään jos jonkinlaisia pilailuvälineitä, ja alakerrassa myös naamiais-asuja ym.? Olen usein käynyt lasten kanssa mutta nyt nimi ja osoite hukassa..
Olen menossa päivä Tukholmassa risteilylle. Koko päivä on tarkoitus shoppailla. Tietääkö kukaan tonko Tukholman keskustassa askarteluliikkeitä? Lähinä etsin sieltä kynttilämuotteja.
Mitenkäs hyvin näin talviaikaan löytyy vanhastakaupungista, sohosta ja keskustasta parkki mahdollisuuksia? Onko parkkikiekko vai mittarit käytössä ja mitä esim. tunnin parkkeeraus maksaa?
Moi. Tukholmaan olisi matka (päivä Tukholmassa-risteily). Paljonkohan siellä mahtaa nykyään maksaa metrolippu Slussenilta (lähellä Vikingin terminaalia) keskustaan? SL:n sivuilla kävin, mutta ei noista ota selvää. Jossa…
Onko joku lähiaikoina hankkinut vauvalle burberryn makuupussin tai nähnyt sellaisen? jos niin mistä? Entä missä olisi paras valikoima vauvan ja pikkulapsen burberryn vaatteita ja tarvikkeita?
Onko joku nähnyt tai hankkinut lähiaikoina? Myös burberryn vauva/pikku lapsi vaatteet ja muut tuotteet kiinnostaa, missä hyvä valikoima?
Tukholmasta etsinnässä tunnelmallinen kynttiläillallispaikka. Mitä suosittelette? Majoitumme Slussenissa, mutta olisi kiva nauttia illallisesta viihtyisässä kellariravintolassa, jossa tunnelmaa luo kynttilänvalon lisäks…
Jos Kolmårdenista lähtee ajelemaan pohjoiseen päin tarkoituksena tulla jossain lapissa Suomen puolelle, niin mitä hyviä paikkoja/nähtävyyksi lapsiperheelle olisi matkan varrella? ei niin väliä onko lännessä vai idässä...
Mihinkäs pubiin sitä kannattaisi suunnata tukholman keskustassa kun siljalta tulee metrolla keskustaan? Olen kuullut, että tukholmassa pubikulttuuri ei ole niin runsasta kuin helsingissä. Vinkkejä? Ja tosiaan saisihan s…
mitä kirppareita suosittelette tulholmassa? miten siellä ovat yleensä auki?
Paljon olenkin jo täältä(kin) sivustolta vinkkejä löytänyt, mutta lisää kaivataan! Eli millaista majoitusta olette käyttäneet Kolmårdenissa käydessänne. Meitä kiinnostaisi eniten mökit, eli onko mökkimajoitusta lähistöl…