Varokaa kyseistä verkkokauppaa! Tilasin sieltä harvinaisemman väriset Sorelit lähes täydellä hinnalla, mutta kotiin putkahti paketti Kiinasta. Paketissa oli karseat UGG-talvilenkkarit (selkeästi feikit) viisi numeroa li…
avata sanaisen arkkunsa nyky nuorten miksei vanhempiekin naisten pukeutumisesta onhan noi roikkuvat housut ihan perseestä ja kuka sanoo että iso perse on kaunis no hei siihen vielä tatska jokin kauhian kokoinen ja naine…
Kaikki sisältö kiteytettynä.ANNAN KAIKKI PISTEENI ET LEHDEN KOLUMNIN KIRJOITTAJALLE JOKA OLI NIIN OIKEASSA KUN VAAN OLLA VOI NAISTEN ITSENSÄ ESITTELYSTÄ.t mies.
Siis haussa kirkkaanpunaiset neulesukkahousut. Saa olla vaikka rib tai palmikkokuvio. Ei vain löydy mistään juuri kirkkaanpunaisia. Muita värejä kyllä. Ja mahdollisimman paksua neulosta, kiitos.
niin naiset riisuisivat pois vähätkin vaatteensa.
Moi, onko Hennes ja Mauritzin syksy ja talvi kuvasto vielä ilmestynyt?
Mikä on kun minulla nailonsukkahousujen pohja- ja kantavahvikkeet kääntyvät aina ikävän näköisesti jalkaterän päälle? Päivän mittaan saa monta kertaa olla korjaamassa. Onko vika jaloissani vai sukkiksissa? Onko muilla s…
Mikä olis muodikkain? Vajaamittaiset? Tosi kapeat?Näitähän näkee kaikilla. Leveät lahkeet? Mistä ite tykkäät eniten?
Latasin Wish sovelluksen puhelimeeni ja tein tilauksen, jonka aksoin tilausta tehdessä tililtäni. (Ei saanut laskulle) Summa lähti tililtä, mutta sovellus ilmoitti että ostoskorissa on vielä tuotteita, eikä tilausvahvis…
Onko se teistä tyylikästä, kun pian 35-vuotias nainen käyttää nenäliinankokoisia hameita, saisivat olla ainakin 10-15 cm pidemmät. Tämä nainen on kyllä jäänyt pikkutyttöasteelle, kyllä kauniit sääret voisivat esitellä m…
Hirveän näköistä irvistelyä, ei tämä kaupan omistaja ja mallinainen tajua miten karseita kuvat ovat: http://www.doppwoman.fi/ Ja vielä kun kammottavat rypyt suun molemmin puolin. Sama ilme joka kuvassa. Ei Suomeen sovi …
Näin kaupassa joku aika sitten tuntemattomalla naisella mageet farkut. Oli sellaset pillifarkut, todella hyvin istuvat, takataskun kohdalla näkyi 2 pientä kirjainta, olisko ollut LJ,LS,NJ tms. Mikä merkki voisi olla???
Itse olen jo usena vuoden käyttänyt arjessa naisten vaatteita ja korkokenkiä vaikka olen mies. Ja palaute on ollut suurimmaksi osaksi positiivista. Mutta nyt eletään jo vuotta 2017 niin miksi se on joilekkin niin iso as…
https://www.huuto.net/kohteet/uusi-adidaksen-uimapuku/449214666 tässä on hieno uimapuku jos vielä joku haluaa keretä huuta sitä niin vielä kerkeää huutaa sitä kanttii huutaa sitä huutakaa sitä jos haluutte hyvän uimapuv…
Käytän kiristyskorsettia muokatakseni vyötäröni kapeammaksi. Tuloksiakin alkaa tulla kunhan vain on 23/7 aina vain kireämmässä korsetissa. Onko muita kaltaisiani? Kertokaa kokemuksistanne ja miten olette päässeet tuloks…
Onko kenelläkään kokemusta Kiinasta tilatuista Aasian supikoiran turkiksista? Kannattaako maksaa? Hinta paljon edullisempi kuin Suomessa, mutta miten ompeleet, nahan laatu jne? Kettutytöille tiedoksi, että olen kyllä lu…
Hei! Onko jollakulla kanssaihmisellä tietoa, saako mistään suomalaisesta kivijalkakaupasta tai verkkokaupasta wicked weasel tai malibustrings -tyylisiä ihan pieniä bikineitä? Noissa mainituissa kun hintataso on melko ko…
Yritin etsiä netistä farkkuja, mutta ne vyötärömitat ei täsmänneet yhtään. Lantioni on 98 cm, mutta vyötärö 82 cm. Pituutta on vain 163 cm. Ainakin kokotaulukoiden mukaan ne koot, joissa lantio oli alle 100 cm oli taas …
Olette niin söötteja ja ihania! Olen 19-vuotias nuori poika, joka tykkää ihailla teidän muotia. Toivon että saan samankaltaisen tyttöystäväksi joskus.
Onko kokemusta? :) itse ajattelin yrittää tälläistä. Olen 160cm pitkä ja painan 43kg eli olen vähän alipainoinen. Ajattelin jotain 51-54kg, paljonkohan tissit vois kasvaa? En tiedä minne rasva kertyy kun oon aina ollut …