Jukantupa asukkaineen sullotaan Niskalankadun kiinteistöön ja Liuhtarin tilat jäävät tyhjilleen. Vuodeosasto jää tyhjilleen. Molemmat joutaa purkaa pois. Joku oli huolissaan vuodeosaston sängyistä. Minne nekin sullotaan…
Kun kerran Lapuan kaupunginvaltuuston ja hallituksen päätökset ovat aivan h*lvetin typeriä, niin kokeillaan edes yksi vaalikausi ilman hallitusta ja valtuustoa. Käsitellään asiat täällä, niin jokainen saa äänensä kuuluv…
Yhteinen tekijä molemmissa poliitikot valehtelee,se ero että Lapualla siinä onnistuttiin, kun saatiin valtuustossa myityä ajatus ettei se maksa kuin 10milj-mutta nyt se maksaa jo yli 20milj, vaikka yli puolet on vielä t…
Kokoomuksen pääministeri Petteri Orpo oli kaivamassa "koristaan" 35 miljoonaa veronmaksajien rahoja kokoomuslaiselle kaverilleen Jan Vapaavuorelle. Entinen kokoomuksen äänenkannattajalehti Uusi suomi jo taluttelee esiin…
Ajatollah Ali Khameneita kuljetettiin hautajaisiinsa K-kaupan entisessä kylmäkuljetusautossa. Tulikohan kukaan siellä ajatelleeksi, että autolla on kuljetettu vuosien saatossa tonneittain sianlihaa? Jäikö Alilta nyt 72 …
Olen alkanut käyttää myös julkisilla rannoilla silloin tällöin. Aluksi tuli vähän vilkuiltua ympärille mutta nykyään käytän jo ihan rennosti. Koskaan ei oo mitään negatiivista sattunut. Nämä kokemukset lapualta
Ketä nämä nistit oli jotka hyväksikäytti vanhusta? Pahoinpiteli ja alisti. Monta kuukautta pitivät vankina ja ottivat rahat..Huhu liikkuu että on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä mistä pitäisi tulla myös tuomio.
Lapualainen Pyhimys on lyönyt asiansa läskiksi ja saanut potkut ohjelmatoimistolta. Vouti perii häneltä velkoja ja uhkaa myydä hänen talonsa. Menestys sekoitti kai pään, kun lapualaiset ei ole sellaiseen tottuneet?
On vain niin että, itse en ole päässyt maistamaan tuota kiellettyä hedelmää vuoteen. Olen orjallisesti hoitanut oman osani tässä perheessä ja antanut sen mikä annettavissa on. Mittari on täysi ja alan "metsästämään" tuo…
ROTAT on viime vuosina ollut runsaasti rottaongelmia, joihin vaikuttavat leudot talvet.Meidän pihalla on rottoa kun syövät siemeniä.
aletaan purkamaan ja paikkaa siistimään viimeistään elokuussa muttei kerrottu minkä vuoden elokuussa...
Suomi hankkii GlobalEye ilmavalvontakoneen Ruotsista osana Naton vaatimusta nostaa puolusvalmiutta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Neljä vuotta on saatu seurata päättäjiemme toinen toistaan typerimpiä päätöksiä. Alkuvuosina ajattelin munauksia vain vahingoiksi ja huonoksi tuuriksi. Ettei vain olekin tarkoitus ärsyttää ja aukoa päätään Venäjälle nii…
Lapualla on aika töykeää ja ahdasmielistä seutua. Sinne on vaikea ulkopaikkakuntalaisen sopeutua.
Muutetaan miehen työn perässä Lapualle. Mikä tilanne on Lapuan hyvinvointikeskuksessa, saisiko sieltä töitä minkälaisella aikataululla ja millainen työpaikka se on, onko hyvä ilmapiiri?
onko niitä rouvia vielä lapualla jotka kunnostautuivat aikoinaan Levillä
Heilutan paljasta kivipuistossa ja äiti kuvaa tiktokkiin. Yleisöä hurraamaan
Näinä vaikeina taloudellisina aikoina on hullua maksaa työkykyisille ihmisille ilmaista rahaa vain siksi että he saavat huvitella! Poistetaan eläkkeet tällaisilta loisijoilta. Palataan asiaan sitten kun valtion talous j…
12,5 tuhatta astuu armeijan palvelekseen. Samaan aikaan Suomessa ja Lapuallakin loisii noita aikuisia ulkomaitten eläviä. Päivät maleksitaan ja sossu tuo soppaa. Ihmetellä saa tota menoa..
Juhlaa kun saa pian lähteä keskuskadulle seinäjoelle kun lapualla se tietenkin kiinni.