Onko se nunna löytynyt, joka katosi joitakin vuosia takaperin
”Moni tahtoo tulla saarnaajaksi, koska hän on epäonnistunut kaikessa muussa, mutta sellainen on täysin väärin.” ’Saarnaajien kuninkaan’ C. H. Spurgeonin kirjasta Saarnamies kotona ja kokouksessa, s. 20 (Ristin Voitto 19…
Keskisarjalla varmastikin kumartelematon ote kun alkaa tekemään juttua Tulilahden kaksoismurhasta. "En ole salapoliisi, enkä dekkaristi vaan historioitsija henkeen ja vereen, sanoo Teemu Keskisarja, jonka seuraava kirja…
Tulilahden pohjukassa sijainneesta Veerdi Koikkalaisen rantavajasta puhutaan hökkelinä. Kuvissa kuitenkin rakennus näyttää varsin ryhdikkäältä, eikä mitenkään hökkeliltä ja tarkkasilmäinen huomaa siinä jopa savupiipun. …
Liittyen Tulilahden kaksoismurhaan, niin miksi murhatuille annetuissa tuokkosissa luki Multlahti, vaikka kaiken annetun tiedon mukaan tuokkoset tehtiin Tulilahdella.
Joudutte ajojahdin ja kyyläyksen kohteeksi
Onko edelleen kaadettu koskista Pentti Saarikosken haudalle Valamossa? Kirjalija-runoilijasuursuushan haudattiin sinne elokuussa 1983 kuoltuaan maksakirroosiin Joensuun sairaalassa. Hän majaili entisen vaimonsa Tuula-Li…
En tiedä onko oikealla palstalla, mutta kysäisen asiaa, jos joku tietäisi. Onko Outokummusta Heinävedentielle menevä suorin tie, (mahtaakohan olla Sarvikummuntie tm), hiekkatie vai asfalttipintainen? Menosuunta on Outok…
joka katosi vuonna 2017. Mahdottomalle kuullostaa ettei nunnasta ole jäänyt mitään Dna- tukimuksista positiivisia tuloksia. Ihmetytttää, että ihminen voi kadota niin etteivät edes koirat, eivät Vapepan työntekijät, ei p…
Mikä operaatio kirkolla oli eilen illalla meneillään kun useita poliisipartioita ja amppari paikalla. Heinäkissan ympäristö eristetty nauhoin.
onkos jollain mielipidettä Heinävedellä asemantie 26 olevasta vuokra-asunnosta? niin tai näin ,mutta suosittelen harkitsemaan erittäin tarkkaan ennenkun laittaa nimen vuokra sopimukseen,,, kannattaa käyttää asian tuntij…
Ketkä haluaisit ehdolla olevista tulevaan valtuustoon? Paljon on hyviä ehdokkaita, mutta listaa vaikka viisi.
Joko on selvinnyt kuka koiria myrkyttää Karvion suunnalla?
Musta-auto rekkari otettu ylös, häiriköi Varkaus-Joensuu tiellä. Sulkuviiva alueella ajaa n.20km vähemmän kuin nopeusrajoitus on. Jos yrität ohittaa, nostaa nopeuttaan ja estää ohitukset. Niissä missä ohitus olisi mahdo…
Kun käsky tulee maajohtajalta niin annetaan liian helposti periksi. Nyökytellään vaan, joo joo kyllä kyllä
Millo alkaa tonkiminen?? Olis sielläkii töitä ja leipee pöydässä.
Aika usein kaikenlaista vihreää agendaa. Toimittajien puoluekanta on...? Metsää ei saisi kaataa, mainostetaanmiten FSC on luostarin tiluksilla käytössä, juttuja että metsää ei oikeasti voi edes omistaa ja mitähän syylli…
Eikö palstan ylläpitäjä voisi päivittää Heinäveden tuonne Pohjois-Karjalan puolelle minne se nykyään kuuluu. Osaisivat kuntalaiset paremmin suunnata kulkunsa läänin pääkaupunkiin rahojaan tuhlaamaan ja hyvinvointia tuom…
Eikö palstan ylläpitäjä voisi päivittää Heinäveden tuonne Pohjois-Karjalan puolelle minne se nykyään kuuluu. Osaisivat kuntalaiset paremmin suunnata kulkunsa läänin pääkaupunkiin rahojaan tuhlaamaan ja hyvinvointia tuom…
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/267453 Että nyt kaasunaamarit esille!