VirolahtiVastattu 2 v

Joko Club Muurikkala on auki?

Kovasti odotettu Club General / Club Muurikkala! Onko avattu jo? Oli aikoinaan paras kahvipaikka Kaakkois-Suomessa autoilevalle. LPR palstalla puhutaan että Club Muurikkala aukeaisi pian uuden emännän voimin.
VirolahtiVastattu 3 v

Miehikkälä-Helsinki Pikavuoro

Selailin Matkahuoltoa ja illan viimeinen on näköjään kadonnut eli Vilkas Haminasta 2200 Virojoelle UUTTA TIETÄ punaisella, mutta Vuorela ajaa edelleen Möllikkälä-Tsadi erityispikaa kerran päivässä. Muistaakseni Onni hal…
VirolahtiVastattu 2 v

Virolahti ja Miehikkälä yhdistyvät

On yhdistymisen aika. Miehikkälä muodollisesti torjui, mutta pian juna kääntyy. poliittista. Halukkuutta on kuitenkin ollut jo vuosikaudet. Miehikkälän persuistakin joku kailottaa ympäri kyliä Virolahti-pipo päässä. ole…
VirolahtiVastattu 2 v

Muita kenellä apinarokko?

Tuli eilen paikallisessa saunaillassa puheeksi. Meitä oli muutama jolla apinarokko, löytyykö muita?
VirolahtiEi vastauksia

Perintölapaset kateissa

Vanhat villalapaseni tippuivat lauantaina, todennäköisesti Hauhian myllyn alueelle, jossa oli joulutapahtuma. Tunnearvon vuoksi tärkeät, joten tämäkin konsti käytössä niiden löytämiseksi.
VirolahtiVastattu 3 v

Haminantie?

Entisenä haminalaisena mietityttää, että kuka ku§i muroihinne, kun kunnasta ei löydy lähimmän kaupungin saati pääkaupungin nimeä. Lappeenrannastakin tullaan Vaalimaantietä.
VirolahtiEi vastauksia

Virolahdella ei tarvita katuvaloja tai ulkovaloja

Venäjän valtava kaasusoihtu näkyy Suomeen asti. Venäläiset eivät halua myydä kaasuaan Euroopaan maille vaan mieluummin polttavat sen siinä Virolahden kupeessa ja loimu on hirmuinen. YLE kirjoittaa https://yle.fi/uutiset…
VirolahtiVastattu 3 v

Lintuharrastaja

Jokos alkaa Virolahen talot olla myynnissä? Voisin muuttaa. Etsin rauhallista asuinpaikkaa, jossa myös yritystoimintaa voisi pyörittää. Onko ulkopaikkakuntalainen seudulle ollenkaan tervetullut?
VirolahtiEi vastauksia

Talli/pihatto paikka

Hei... Etsinnässä tallipaikka kiltille suokille. Rento, harrastelijahenkinen talli. Pieni "kotitalli", pihatto tms. myös ok. Järkevä, aikuinen ratsastaja hevosen mukana 😉 Keneltä kannattaisi kysellä?
VirolahtiVastattu 4 v

Rajavyöhyke

Joko siellä puntit tutisee? Onko havaintoa omien joukoista rajavyöhykkeellä?
VirolahtiVastattu 4 v

Virolahden apteekki

Olipas harvinaisen töykeää palvelua taannoin apteekissa. Kuulemma jonkun sortin ongelmia tällä farmaseutilla olemassa. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että on palvelemassa ja neuvomassa ihmisiä. Onneksi Lappeenrannassa s…
VirolahtiVastattu 5 v

Kurinpalautus

"Turabin mukaan tämä tarkoittaa käytännössä muun muassa teloitusten ja käsien amputaatioiden palauttamista rangaistusvalikoimaan. – Käsien katkaiseminen on erittäin välttämätöntä turvallisuuden kannalta, hän sanoo. Tura…