HämeenkyröVastattu 9 v

hiekoitushiekat

voisiko kunnan päättäjät puuttua hiekoitushiekkojen poistoon siten että kasteltaisiin ensin ettei tule sitä PÖLYÄ. !!! RUUSKA harjaa hiekkaa kuivana niin että näkyvyys hämeenkyrön saähköpalvelun kohdalla täysi NOLLA. tä…
HämeenkyröVastattu 9 v

Siwat sit kohta loppu pitäjästä

Näin siinä sitten kävi markkinoilla, työttömiä tuli. Taitaa Ässäkin vähentää väkee kassalta, ei jonon mitalla ole merkitystä kun ei ole kilpailu tilannetta. Taitaa hinnan korotuksetkin olla ajan kohtasia. Tota Tokmannin…
HämeenkyröVastattu 9 v

sunnuntaina on äänestyspäivä

Nyt kaikki joukolla äänestämään sunnuntaina. Jos et halua Tukholman kaltaisia tapahtumia Hämeenkyrön kulttuurimaisemiin niin käypä äänestämässä.
HämeenkyröVastattu 9 v

omituisia naisia hämeenkyrössä

Mikä siinä kaljussa oikein naisia viehättää. Olen pisempi tukkainen kolli,koulutettu,raamikas,rahaa on ja varustelu on huippuluokkaa. Mutta naista en onnistu saamaan petiini kuin pari kertaa vuodessa. Silmiini on yöeläm…
HämeenkyröVastattu 9 v

Posti siirtyy

Posti siirtyy kuuleman mukaan Kyröskoskelle, siis kuihtuvaan tuppukylään kunnan syrjälle. Jos kunnan kehitystä ajatellaan, fiksuin paikka postillekin olisi Tippavaara. Tämänkokoisessa kunnassa kun on pähkähullua kuvitel…
HämeenkyröVastattu 9 v

Persut ja tuomiot

Iltalehden uutisten mukaan rupiaa perussuomalaisten kopla oleen rikollisjärjestöön verrattava, tuomittuja on useita listoilla,aika vakavistakin rikoksista.Rehellisyys maan perii,siinäkin lauseessa on jotain perussuomala…
HämeenkyröVastattu 9 v

hämeenkyrö on takapajula

Lehdestä luin. Uudessakaupungissa asunnot käy kaupan ja talous nousee uusien työpaikkojen myötä. Hämeenkyrön alamäki alkoi kun jätteenpolttolaitos päätettiin jättää tekemättä. Tämän myötä kunnan alueelta on hävinnyt sat…
HämeenkyröVastattu 9 v

Mihin kadonneet?

Mihin Hämeenkyrön huumeita käyttävä paskasakki on kadonnut? Ennen ne rotannaamaiset klopit vetelehtivät alvariinsa Kallenpuistossa huumesätkä suussa tai muuten vaan taju pois jossain lähimaastossa. Onko yliannostus tapp…
HämeenkyröVastattu 9 v

verot maksuun

Kuinka saan parhaiten käräytettyä pimeää työtä tekevän naapurin?
HämeenkyröVastattu 9 v

Paskavedet metsään

Vesajärvellä laskettiin paskavetet mettään vaikka oikee osote ois ollu ikaalinen ahdetie3
HämeenkyröVastattu 9 v

Ritva ota minut takaisin

Ritva ota minut takaisin! Se naapurin vaimon ja minun välinen opetti minut vain rakastamaan sinua enemmän. katson sua ja hymyilen katsot mua ja huokaiset käännyt pois ja kävelet käännyn pois ja palelen Ajattelen sinua y…
HämeenkyröEi vastauksia

Ritva ota minut takaisin

Ritva ota minut takaisin! Se naapurin vaimon ja minun välinen opetti minut vain rakastamaan sinua enemmän. katson sua ja hymyilen katsot mua ja huokaiset käännyt pois ja kävelet käännyn pois ja palelen Ajattelen sinua y…
HämeenkyröVastattu 9 v

Jokakeväinen aihe

koiran paskat, eukko kerää pokemoneja minä kuuliaisesti tallustelen apaattisena perässä ja lasken paskoja,tämä on hälpa harrastus persaukiselle paperimiehelle
HämeenkyröVastattu 9 v

Tytölle Skootteri

Tyttö tarvis kulkunevon juuri sai mopokortin,halpahan se saisi olla,eikä haittaisi vaikka olisi toimiva, luotettava ehkä siistikin. Kai 2T eikä kummastakaan koreasta,empä ole noista juuri perillä mutta.pösö, jammu. sitä…