Mikä maksaa? Pirkkala on Pirkanmaalla lähes pahnanpohjimmainen. Naapuripaikakkunnat on jo roimasti edellä ja 1988 syntyneitä rokotetaan vaan ei Pirkkalassa jossa Facebookissa levitellään käsiä ettei rokote-erä ole varmi…
Miksei kukaan avaa sitä kahvilaa, vaikka edes kesän ajaksi. Kaunis paikka, ja olisi sopivasti fillarireitin varrella hyvä taukopaikka. Muutenkin näyttää autoja olevan aina parkissa, joten asiakkaita varmasti olisi.
Pirkkalan päättäjät kaavoittamassa asunnoille viimeistä kehätien sisäpuolista, kaikille kuntalaisille virkistyskäyttöön tarkoitettua rantametsää Turrin uimalan vierestä. Mitäpä väliä meillä 19000 asukkaalla kunhan saada…
Uusi suuntaus on, että kaupan sisällä olevasta baarista voi ostaa viinejä ja kaljaa paikan päällä nautittavaksi. Pirkkalan Cittarissa on jo viinien anniskeluoikeus, ja syksyllä kaupan yhteyteen tulee panimo, jonka tuott…
Miksi Pirkkalan "koulukokeiluun" joutuneet eivät hae kunnalta/valtiolta korvauksia vanhempien tietämättä toteutetusta aivopesusta? https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/30/uusi-tutkimus-osoitti-pirkkalan-marxilaisen-kou…
Nokian kaupunki on saanut pyyhkeitä terveyskeskuksen puheluliikenteen tökkimisestä. Potilaan on saatava terveyskeskukseen yhteys välittömästi. Nokian terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden puhelinpalvelu on takunnut jo…
Mitä kummaa tapahtunut Haavistontien leikkipuistossa. Öljyä levinnyt pitkin aluetta....
Tämä muutama päivä sitten kirjoitettu juttu on tullut monelle yllätyksenä. Lähinnä se että elääkö Suomessa lihansyöjäbakteeri. Kaikille asiaa ihmetteleville ja muillekkin Pirkkalalaisille sanon taas kerran:"Pirkkala sij…
Pirkkalassa on vanhastaan asuinalue nimeltä Loukonlahti. Nyt Rajasalmen kupeeseen nousee uusi alue, jota sanotaan Soukonlahdeksi. Yhden kirjaimen ero.
Pirkkalassa senioritalon ala-aulassa toimii yrittäjä, joka ei saanut talon asukkaista asiakkaita jalkojen rassaukseen. Kostoksi hän painosti valehdellen sekä säätiön että kunnan isännitsiöitä kieltämään asukkaita käyttä…
"Pirkkalan kunta osti Kiinteistö Oy Suupantorista 36 neliön kokoisen liikehuoneiston". Okei, mutta miksi? Perustelut: "Kunta pääsee vaikuttamaan korttelin uudistussuunnitelmiin. Kaupalla on OLENNAINEN vaikutus koko kesk…
Yleissuunnitelmassa arvioidaan Pirkkalan ratahaaran rakentamisen tapahtuvan vuosina 2025-2028. Edellyttäen, että valtuusto tekee päätöksen radan rakentamisesta.
Siinä Pirkkalan uudisasuntojen risteyksessä? Olikohan uusioperheen uusi isäntä vai kuka? Meinasi tökätä kypäräpäässään?? Polkupyörällä ritsillä olevan taaperon mun auton alle? Tarkkailkaa nyt varsinkin uusio perheet nii…
Suunnitelmat ja kaavailut ovat olleet olemassa jo hyvän aikaa. YVA-menenttely on alkanut kaiketi jo vuonna 2019. Nyt muutaman hengen äänekäs porukka on herännyt ja alkanut vastustaa tien linjausta. Ovatko he ns. myöhäis…
Siellä on yhdessä kohdassa varoitus lapsista? Voisikohan joku ohjeistaa näitä ura vanhempia, ettei se merkki oikeuta miljoonaperillisten leikkejä kadulla? Seuraavan kerran ajan vaan päälle.
kaahasivat ja aiheuttivat vaaraa normaaleille ihmisille taas.Harmi kun eivät päässeet taivaalliseen kaahaus-kerhoon.No ehkä ensi kerralla.
taas autolla alaikäisinä kaahailemassa.Oliko iskän vai äiskän auto...no mitäpä sitä muuta voi idiootti-vanhempien vapaalla kasvatuksella odottaa.Harmi kun eivät ajaneet itseään hengiltä.
Voiko olla totta että todellinen Pirkkala on Nokia, jos vanhoja karttoja (1900-1920) katsoo niin Pirkkala on Nokian keskustassa, eikä nykyisessä Pirkkalassa ole juuri mitään
"Trukin piikki rikkoi kuljetuskontin – 1000 litraa ureaa valui maahan Pirkkalassa".
Joko Suomessa osataan käyttää suojakäsineitä kuten muualla maailmassa, kun tehdään hampurilaisia vai vieläkö joku nenäänsä kaivava teini taputtelee sämpylää paljain käsin?