Kuten kuvasta näkyy, tuli melkein tippa silmään kun tuon Nuolialan koulun näin http://ra.fi/lasm
Olemme nyt asuneet muutaman kuukauden Pirkkalassa, eikä voi kuin ihmetellä kuinka huonoa ja ei-asiakaslähtöistä palvelua Posti täällä tarjoaa asiakkailleen. Ensinnäkin kirjeposti tulee milloin sattuu, vaihteluväli on ke…
Tampereen kaupungin johto on jo pitkään ollut sitä mieltä, että Pirkkala on kaapattava Tampereen syliin. Pirkkala on liian pieni kunta tulemaan toimeen omillaan suuressa sote- ja maakuntakaavailussa, mutta se on juuri s…
Tänä vuonna on Pirkkalassa mansikat kalliita, muina vuosian niiden hinnat on olleet lähes samat kuin Tampereella. Pitääpä tuoda mansikat Tampereen puolelta töistä tullessa.
Muutamme muualta Pirkanmaalle ja Pirkkala kiinnostaa. Osaatteko auttaa paikkakunnan tuntijat? Etsimme rauhallista asuinaluetta, jossa pärjäisi yhdellä autolla, eli kaupat ja pysäkit pitäisi olla lähellä. Liikenteen melu…
Mikä oikeus on toiseklla naapuririlla häiritä toista asumista . Jatkuva varuilla olo ja pelko kun voi tapahtua yöllä tai päivällä seinän takana ihan mitä vaan
Hei Mitä teette nytten Juhannuksena Pirkkalassa?
Posti kolahti Suupalla meidän luukkuun tänään klo 17.50. Jos se aikataulu tosta vielä vähän venyy, niin voisi tuoda seuraavan aamun lehden tullessaan.
Taas päästään rykimään ryhmässä tarhatätejä ja soppatykkejä. Mitähän tarinoita nämä naiset kertovat kotonaan miehilleen näistä pippaloista ;)
Haisulipyöräilijät taas kirjaston ilona. Ajetaan hikeen ja tullaan kirjastoon odoroitumaan. Lähimmäisten iloksi.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/talta-kuulostaa-kun-kaantaa-mopoautossa-nupit-kaakkoon-yksi-terava-aani-voi-rikkoa-korvan/ Vaikka eihän ne nuoret tätä palstaa lue...
Mikä ihme on sillä pimeellä tyypillä, joka tööttäilee koko ajan sillä pyöränsä torvella?! Aina kun ajaa jonkun ohi, niin tööttööt!!! Vaikka kukaan ei olisi sen tiellä. Oon pari kertaa itekin säpsähtänyt, ja monet ihmett…
Milloinkohan Kyöstin lampaat tulevat?
Kokoontuvat ainakin torstaisin. Siellä tien päässä.
Historioitsija Jari Leskisen tutkimuksen mukaan 1970-luvun puolivälissä totetutettu marxilainen peruskouluopetus Pirkkalassa on ollut paljon kerrottua laajempaa. Opetusta annettiin opetusministeriön ja kouluhallituksen …
Perkiöntien alussa olevan rivitalon kakkoskerroksen ikkunasta törröttää parin metrin lankku, jonka päässä on kamera. Olis mielenkiintoista tietää mitä kuvaavat.
Kunta on nyt antanut vesihiihtohärpäkkeelle luvan tulla Vähäjärvelle. Kyllä siinä sorsat ja telkät saa kyytiä, kun nuoriso alkaa surfata järvellä edes takaisin.
Kertokaahan kokemuksianne Naistenmatkan koulusta? Onko kiusaamista, puututaanko tarpeeksi? Muuta erityistä?
Mikähän ihme siinä on, että aivan joka kerta kun poikkeamme Pirkkalan ABC:n Hesellä, niin ruokien saanti kestää ja kestää. Ensin kassalle saa jonottaa ikuisuuden, kun myyjät pyörivät ja hyörivät ympäriinsä tiskin takana…
Pirkkalassa ollaan rakentamassa uutta kunnantaloa. Kaavoitusjohtajan julkisuudessa kertoma visio oli saada se rakennettua ilmaiseksi antamalla rakennusoikeutta talon rakentajalle. Seuraavaksi annettiin hinta-arvio max 3…