Oliko strategia lähinnä vitsi kun se hyväksyttiin valtuustossa. Oliko se ruotun oma tekele. Jos oli niin sitten ymmärrän miksi se oli niin tasokas.
alueelta puol yhdentoista aikaan. Oli tosi hieno!!!
Kävin katsomassa kunnan sivuilta uutta kunta strategiaa. Voi hyvää päivää sentään. Ei ole ihme, että meni uudelleen valmisteluun. Käykäähän ihmiset tutustumassa, mitä keväisen kuntalaisten kyselyn tuloksena on saatu aik…
Mitä Ruoveden metsäkaartilaisten jälkeläiset ovat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan? Ruovedellähän oli eniten isänmaan pettureita.
Osuustoiminnan periaatteisiin on kuulunut tuottaa hyötyä osakkaille. Ruovedellä tämä periaate ei toimi. Paikkakunnan A BC-kylmäasema on lähes poikkeuksitta myynyt Pirkanmaan kalleinta polttoainetta. Sama pätee paikallis…
Onko jäät jo lähteneet?
Mitä siellä tapahtuu? Kuka on vastuussa?
Pitääkö huhut paikkansa että Jäminkipohjaan ollaan suunnittelemassa suomen suurinta navettaa konkurssiin menneen maitotilan paikalle? Tällasta mökkitien auraaja tänään kertoili.
onkohan ruoveden romukaupan päälliköllä edelleen pikkuhousut rullalla vai mikä harmittaa.viime viikolla työkalukaupoilla ei kuulunut kun huutoa ja kiroilua jälleen kerran.kauankohan väki enään kestää tuollasta kohtelua.…
Mihinkä voi ilmoittaa kun ruovesi lehti tulee miten sattuu.
Missä on Utukanperän väestönsuojat? Kannattaa alkaa miettimään näitä asioita.
Viitanen aikoo jatkaakunnassa lähtöönsä asti 110 -prosentin touhulla. Toivottavasti ei! Kun on kantanut veroeuronsa Oriveteen, tehnyt 30 prosentin työpanosta etänä, sössinyt asiat niin että kunta maksaa pankkiireille ol…
Kiinnostavaa ristivetoa saanut aikaan tämä hanke. Veikkaan, että moni mielessään vastustaa, mutta on toistaiseksi ollut hiljaa. Hanketta lobataan, kuin pitäisivät kuntalaisia tyhmempinä, mitä olemme. Kiinteistöverotulot…
Kyllä kannattaa kuunnella Viitasta, ja valita hallintojohtajaksi ja tekniseksi johtajaksi jotkut jotka asuu muualla ja kulkee muualta, ja maksaa veronsa muualle kunnalle, niinkuin Viitanenkin
Hyvä kirjoitus Lahdensalolta! Olisikohan kunnahallituksen/valtuuston syytä pitää kriisipalaveri pikaisesti
Ruovesi ja Mänttä-Vilppula jäivät vaaleissa ilman aluevaltuutettuja: Miten paikalliset poliitikot nyt pitävät huolta asukkaiden asioista? - Kysynpä vaan, mitä hyötyä noista "poliitikoista" ja muista turhakkeista on ollu…
päätään kuntalaisille fb sivuillaan? Kiittää äänestäjiä oikein sydänemojien kanssa vaikka kunnasta ei yhtään valtuutettua tule olemaan sote valtuustossa eikä koko Pirkanmaaltakaan kun muutama hassu kepulainen tuli valit…
päätään kuntalaisille fb sivuillaan? Oikein sydänemojilla kiittelee Ruoveteläisiä, ketään ei kunnasta sote valtuustoon valittu eikä Pirkanmaaltakaan kun jokunen hassu kepulainen...Onkohan nyt taas suhteellisuuden taju t…
Miten me ruovesiläiset nyt pärjäämme, kun meidän Eeva haluaa pois täältä?
Onkohan Keskustan Ruoveden paikallisyhdistyksellä nyt varmasti kaikki inkkarit kanootissa