Saadaan jälleen nauttia upeista videoista ja taivalkoskelaisten kateellisten vajakkien itkunsekaisesta ulinasta.
On se kumma homma kun uuteen jokijärventien asfalttiin jo useampaan kohtaan paikkamassaa lyöty ei näkkyy osata tehä enää hommia kunnolla.
Toimialajohtajan (tekninen johtaja) esitys: Tekninen lautakunta päättää, että 1. mikäli Taivalvaaran hiihtokeskuksen tuleva omistaja päättää lumettaa talvikauden aikana, omistaja vastaa vedenoton seurannasta, tarkkailuo…
Kuusamossa Prisman pullonpalautuksen yhteydessä on vesipiste, josta matkailija saa ottaa astioihinsa puhdasta juomavettä. Onko Taivalkosken kirkolla mitään vastaavaa?
Taivalkosken kunnan teknisen toimen toiminnalle annan julkisen kiitoksen siitä, että olette laittanut 3 isoa sekajäteroskista torille. Arvattavasti Siikaluoman Karin ja Majavan Ullan ansiosta? Näin matkailijalle on mahd…
Koskaan ei tiedä milloin murtovaras iskee.
Olette luoneet uranne mahtavasti ja pärjäätte monitaitoisina, sosiaalisina, miellyttävinä, persoonina ihan kaikissa tilanteissa missä tahansa maailmassa. Lestadiolaiset kyläläiset ovat itsellenikin olleet kauheita ihmis…
Mitä kummia, saako Tyrävaara sittenkin kaupan entisen lopettaneen tilalle? Jos oikein käsitin, niin itsepalvelu kauppa. Mitä mieltä?
Täälläkin on valittu pelkäämään sitä että nouseeko kansan ja käynnistää operaation sairasta Suomen johtoa vastaan
Minulle – ja uskoakseni myös melko monelle muulle – sana spa luo melko vahvan mielikuvan. Jos hotelli mainostaa olevansa spa-hotelli tai kertoo, että siellä on spa, odottaisin vähintään: useita erilaisia altaita (esim. …
Vieläkö ne seittemän veljestä on hengissä ykskään? Ykshän lähti jo sillon 90-luvulla van miten ne muut?
Muistaneet kuvata viimeaikona taas hienoja illan viettoja videolle, niinkuin männä vuosina? Niissä juhlissa kuulema ois naiset vaan ollu haitolla
Mikä tämä oman elämän ns "bomberi" on joka kylällä ohittelee crossilla mm jakajan väärältä puolen autoja keskellä kylää Joku elämän koululainen kommentoi seuraavaksi, että antaa poikien rallata
Mahtavaa että saadaan jotakin uutta tänne! Innolla odotan että miten heillä lähtee nämä uudet hommat kulkemaan
Nyt oli kyllä hyvät juhlat lauantaina. Hyvä disco kaarinhallilla, hyvä meno Myllyssä ja kaiken kruunasi se että Topparilta sai ruuan matkaan!
Kallioniemessä on kaikenmaailman "perinnepäiviä", mutta onko kenelläkään siellä enää kaivonkahtojan taitoa? Itse olen joskus nuorena saanut opin kyseiseen touhuun ja on se vaan vinkerää kun varpu lähtee voimakkaasti tai…
Ei ainakaan vielä säväyttänyt tieran ravintola, hiljaista muutenkin. Ovatko unohtaneet mainostaa. Ei anniskelua ollut ollenkaan myöskään
Olipa Ruskan Jälkeen elokuvassa terhakka ukko. Onko tuolle ollut vastine oikiassa elämässä ? Oli tisseissä kiinni heti kun semmoiset näki ja ne puhheet, kaunista kaunista.
kun optikolla kävi.
https://www.koillissanomat.fi/taivalkosken-kunta-maksaa-65-000-euroa-keskolle-k/13552398 Kyllä meillä on hyvä ja rahakas kunta. Tuossakin tontti kaupassa edellinen omistaja pärjäsi parhaiten, hyvä meidän kunnan johto 😂…