jätekukko on perseestä maaseudulla jätteet pallaa tuvan uunissa.
Montako työntekijää on Maaningan kunnantalolla töissä Kuopioon liittymisen myötä?
kuka alotti sotkun gt- puhutaan miettinen
" Tervetuloa virtaavien vesien Maaningalle Maaningan kunta on liittynyt Kuopion kaupunkiin 1.1.2015 alkaen. Näitä Maaningan kunnan www-sivuja ei enää päivitetä, joten tiedot ovat jo osittain vanhentuneet. Sivut poistuva…
Missä virassa ko henkilö toimii nykyisin kuopion kaupungissa ?
"Kuopion ampuma- ja metsästysseura ry:n radat sijaitsevat linja-autoaseman ja tavara-aseman alakerrassa. Linja-autoaseman alakerta on tarkoitettu ruutiaseille ja tavara-aseman ilma-aseille. Ilma-aserata sijaitsee Kuopio…
Lopettakaa Maaninka foorumi Kuopioon yhdistymisen johdosta.
On se kumma kun täältä Kuopiosta vähennetään kouluja ja sitten Maaningalle on vara tehdä uusi koulu. Eivätkö Käärmelahden oppilaat olisi mahtuneet esim. maaninkajärven kouluun?
Maaningan kunnanhallituksen ja valtuuston pitäisi tehdä nopeasti päätöksiä ylimääräisten varojen investoimiseksi asiallisiin kohteisiin. Vielä on aikaa muutama viikko laittaa satunnaiset tulot maaninkalaisten hyväksi. J…
Mistähän paekkakunnalta oli sen navetantekiä joka joutuu nyt korvauksia maksamaan lähes kolmesataatonnia.
tohtoo ja meidän käy hyvin! http://www.tv7.fi/vod/player/?program=44683
Että teille sattuikin hyvä hetki kuntaliitokseen Kuopion kanssa! Jo julkisuuteen tulleet Kuopion velat ja velkavastuut kasvoivat juuri sopivasti 60milj euroa! Tervetuloa vapaaehtoisiin maksutalkoisiin!
Kirkollisveron hyötysuhde verovelvolliselle taitaa olla aika olematon vero viedään ansioista huomaamatta eikä verovelvollinen kiinnitä huomiota veroon josta on hyvin helposti mahdollista vapautua..... Eroa kirkosta.fi S…
kirkkovene pellolla naurattaa maaningalla.uutis-jousessa oli kuva.missä osoitteessa se on?
paikallinen viljelijä kauppas oik.puolella olevaa rattia olevaa ent.postinautoa.olisin maksanut viikko sitten autosta 2418e,joka oli pudotettuna alkuperäisestä hinnasta,joka oli 4900e.tämän viikon alussa hinta tippui en…
Olipa käymisenarvoinen paikka. Iloiset, nuoret myyjät, erinomaiset leivonnaiset ja siisti paikka. Tälläisiä lisää!!
On se vaan niin. http://runninkyla.jimdo.com/
Toivoisin Maaningalle uuden S-marketin. Nykyinen on mielestäni liian pieni ja tuntuu että kaikki tuotteet on ahdattu hyllyihin väkisin. Maaninka voisi seurata tässä asiassa hieman Siilinjärven jalanjälkiä ja rakentaa uu…
Tosi kiva käydä Maaningan K-kaupassa, Iloinen ja ystävällinen henkilökunta. Kiitos Teille!. Mielellään käydään täältä kauenpaakin.
Moro, Kyselisin, että onko joku leikkauttanut narttukissan maaningalla tässä lähi aikoina? Jos oot niin kuka leikkas? Suositteletko ja mitä tuli kaikkineen maksamaan? Yritän oman narttu kissan leikkauttaa lähi aikoina j…