Ei olisi tarvinnut mitään pallouluhallia.! Älytöntä rahan tuhlausta.
Näkikö kukaan tänään 9.50 palavan lentävän esineen , näin sen ajaessani haluan kohdalla lännen suunnassa
Asun Siilissä ja kohta ei ole kiva enää asua maajussien takia. Kevät on alkanut ja kohta koittaa aika kun maajussi on levittänyt paskat pellolle ja koko kylä löyhkää siltä itseltään, eli paskalta! Siis mikä oikeus maaju…
Netissä lukee että 15 miljoonaa euroa olisi maksanut rakentaminen. Mitä olette mieltä? Ainut haitta mikä itseä ärsyttää, on liukuportaiden toimimattomuus/jatkuvat huollot. Jos Kesko omistaa tuon rakennuksen voi tulla ai…
Onko Kehvolla säpinää näin kevätkuukausina? (Talvi oli perin hiljainen.)
Pitäisi myllätä savinen tontti ihan uudeksi ja helppohoitoiseksi pihaksi ja puutarhaksi. Oma osaaminen ei riitä eikä ole välineitäkään. Aika huonosti googlettamalla löytyy tekijöitä.
Minkälaista isännöintiä
Kyllä alkaa olla normihommaa täällä pöljälläkin nuo narkkien välien selvittelyt.
Hetki, jolloin ihmisestä tulee sankari. Sukunimen alkuosakin taisi olla jonkinlainen ennusmerkki. Esikuva monille. Esimerkki hyvästä käytöksestä ja arvoista. Moni on varmasti ylpeä, kiitollinen ja onnellinen hänen puole…
Onko Kehvolla säpinää näin talvikuukausina?
Leikkimällä s-marketin pyörätuoleilla. Ensin esittivät kehitysvammaista tuoleissa istuen, ja sitten kunniakierros marketin edessä. En sano, että ite oisin jotenkin parempi ollu, mutta ei tullu mieleenkään tehdä jotain n…
En ole käynyt vuosiin kyseisessä paikassa ja erehdyin siellä pistäytymään perajantaina yöllä ja olin ainoa asiakas. En ole ikinä ollut ravintolassa ainoana asiakkaana. Eihän Santtu mikään hyvä ravintola edes ole ja kall…
No se on helppo keksiä. Tietenkin siilinpesä.
Onko ämpäreitä jaossa kun koko pöljä on kauniissa keskustassa jonottamassa.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16549 Toimi nyt ja allekirjoita aloite! Nyt jo yli 43 000 nimeä, ei tarvis enää paljoa kun 50 000 nimeä täytyy ja aloite lähtee eduskuntaan.
Tietääkö kukaan miksi asuntovaunu seisoo parkkipaikallaan Vuorelassa rivitalomme pihassa. 6 euron pizza vinkki. Pertti S.
Satamassa huomasin miten hieno aismaraton luistelurata sinne oli tehty. Suahaanko myö siilit luistella siellä myös ilmaseksi kuka tietäs.
https://www.iisalmensanomat.fi/paikalliset/9133152 Eikö lie syynä liiallinen vauhti.
Siilinjärven terveyskeskukseen ei mahdollista varata aikaa lääkärille ?? Aina tarjotaan vaan 3 kk hoitotakuuta, Vuorelasta piti lopettaa terveysasema jonne pääsi jos ei samana niin vähintään seuraavana päivänä lääkärin …
Sähköautoilulle ja saunalle tuntuva lisämaksu.