Kuka helvetin kornio
Hän on pjtkänlinnan koira-ihminen.Ei mitään nimiä tänne.Sanoi mulle:Hänestä tuntuu,että hän pitää eläimistä,kuin ihmistä.Eivät hylkää,eivät puukota selkään.
Entä sinä, kiihotutko enää mistään/kenestäkään?
Mitä se vaikuttaa henkiseen elämääsi Varkaudessa?
Ruskea Aurinko loimottaa kalmanhohtoista valoaan alamaisilleen. Vaseliinipurkin rasahdus kaikuu metallisena maailmankaikkeudessa. Kurahousut kahisevat länsimaiden perikadon ikuisessa intiaanikesän iltapäivässä.
8.4. tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Varkauden kaupungintalon valtuuston kokous jouduttiin perumaan vakavan uhkauksen vuoksi. Tilanne oli poikkeuksellinen ja vaati poliisin paikalle. Turvallisuus meni aivan oik…
Työvaatteet päällä ajellee kahdella eestin kilvillä olevilla pakuilla joista ainakin toisen pakun kuljettaja peittelee kasvojaan. Käynyt jokapuolella varkautta pyörimässä pihoilla pidemmän aikaa. Onko töissä jossain var…
Mutta sade kyllä jaksaa.
Kohta on uhkauksen 2-vuotispäivä. Valtuuston kokous peruttiin uhkailun vuoksi. Onko uhkaaja saatu jo kiinni? Tuliko rapsuja?
Tiesittekö että kahvi tummentaa. Ihon.
Katselin Etuovesta Varkauden kerrostaloja, joita olikin myynnissä valtavan paljon. Esim. Taulumäestä kymppitonnilla isoja asuntoja, pidän ihan pilkkahintana jos parillakympillä saa perheasunnon. Paljonko Varkaudessa vuo…
Mulle on soitettu tänään noin kuusi kertaa .Puhelin soi tauotta.Netissä varoitettiin .Pisti niin vihaksi,että minä puhuin suuni puhtaaksi.E i soita uudestaan.Minulla on sana hallussa.
päivinsaaren yhteislyseossa lukiossa vaihtoi iltalukioon
Kahta, vatuski kiinni. 2 kuukautta oli auki ja tukea maksettiin 120 000 € , sekä sähköt .... Yrittäjä teki hyvän tilin 60 000€/kk ! Ei se ole hölmö joka pyytää vaan jotka antaa.
Näyttää kallein asema olevan ST 1, joka oli Shellin nimellä ennen halvin jakeluasema. Prisman ABC on edullisempi myös.
Vastaanotolle ei pääse, terveydenhuolto ajettiin alas edellisen hallituksen tekemän SOTE uudistuksen myötä. Palvelut ovat heikentyneet ja rahaa kuluu 500 miljoonaa enemmän! Viekö sote alueen lukuisat johtajat palvelut v…
Tai kiertääkö siellä Kivikylän myynti auto? Hiukoo tuas niin vimmatusti kun oon juonunna kalajoo.
Niin vaan hotelli Oscarin suljettiin, teatterin vuosien varrella tungetut miljoonien tuet eivät tuo ulkopaikkakuntalaisia majoittumaan, vaikka demarit mitä väittää. Nyt ei kansainvälisillä yrityksillä ole tarjota hotell…
On aika saada draivia tähänkin pitäjään. Uuden kaupunginjohtajan pitää olla tekijä. Toimiessaan Lappajärven kunnanjohtajana Alasara on osoittanut olevansa tekijä ja visionääri, jonka ansiosta Lappajärvi tiedetään ja huo…
On se kumma, miten tässä kaupungissa viedään vähäosaiselta viimeinenkin ilo – ja vieläpä fyysisesti kauemmas. Puhun tietysti Varkauden Alkon järkyttävästä muutosta Lidlin kainalosta tuonne Prisman kaukaiseen prameuteen.…