Useat paimiolaiset ei mene töihin vaikka niitä olis tarjolla.
Mol.fi näyttää aika usein tyhjää, mitä nyt koulukeskuksen työmaalle haettiin parin viikon pätkäksi rakennusapumiestä. Kysymys kuuluukin, onko paimio täysin taloudellisesti kuollutta aluetta vai onko täällä jonkinlaiset …
metsäkoulussa kova meno?
Puhutaanko välillä lidistä.heh
Katselin, kun pohjavesialueella olevissa hiekkakuopissa kävi tänäänkin uimareita muuallakin kuin Hiekkahelmessä. Eikö valvontaa voitaisi tehostaa? Koiranuittajiakin oli liikkeellä.
haja-asutusalueille ns. pienpuhdistamoja Paimiossakin. Nyt on kuitenkin ilmennyt, että sijoittaminen niihin olisi mennyt kankkulan kaivoon, kun parinkymmenen vuoden päästä on liityttävä kuitenkin kunnalliseen viemäriver…
https://www.youtube.com/watch?v=HLSk81PIqk8
mutta leiriytyjät ovat sotkeneet mättäät matalaksi.
Kuuluu kauas ja herättää huomiota.
ja on koko ajan melkoisen surkea viime kuukaudet haja-asutusalueella. Aamuisin, kun koneen avaa, mikään sivu ei aukea ennenkuin a-link modeemi resetoidaan ja signaali on niin heikko, että adsl-valo vilkkuu miltei tauott…
Kävin tänään S-Marketissa ja kohtasin asiakkaan, josta lähti lemua jo kymmenen metrin päähän. On varsin ikävää seistä esim. kassajonossa tuollaisen takana.
Ystäväni Leino V-M kuollut ?Tietääkö joku enemmän? Lepää rauhassa työkaveri
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13630487
on vaarallista sorttia. Sairaalasta päin tulijat eivät aina hoksaa väistää Vaskion suunnasta tulevia ja ajolinjat kohtaavat heidän kääntyessään Taatilantielle, jossa on kärkikolmio. Tässä siis pätee vanha tasa-arvoisen …
Romanialaisnaisten saalis satoja euroja. Nyt sama peli jatkuu Loimaalla.http://www.patriootti.com/vanhuksilta-vietiin-lompakoita-loimaalla/
että st1:n bensa on paljon täyteläisempää, ts. kun tankkaa kympillä auton bensamittari alkaa näyttää yhtä paljon kuin tankatessa S-marketilla kahdellakympillä. Tästä tulee melkoinen säästö aikaamyöten. Näin tapahtuu eri…
https://www.youtube.com/watch?v=Oxdx1z9PokQ
Kyyilässä ja sitä oli tippunut tiellekin paskatankista. Mielestäni äitiä olisi voinut sen verran kunnioittaa, että olisi jätetty paskanajot tuonnemmaksi. Nyt Preitilässä koko tienoo haisee siansonnalle.
Kaaritien kevyen liikenteen väylän vieressä uuden hautausmaan kohdalla puoli tuntia sitten.
Hyvä seppä ainakin on.