Kevät on usein lasten kaikenlaisten harrastusten päätösnäytösten, -esitysten, -näyttelyiden ja -konserttien sekä loppupelien aikaa. Pyydän teitä isovanhempia jaksamaan osallistua tasapuolisesti kaikkien lastenlasten esi…
Mitä voisi ostaa 80-vuotiaalle syntymäpäivä lahjaksi? (nainen) Hänellä on jo kaikkea. En tiedä mitä viedä. Nyt tarvisin TEIDÄN neuvoa.
Heips! Minulla olisi ongelma johon tarvitsisin isovanhempien apua. Olen 23 vuotias nainen ja en ole koskaan ollut missään yhteyksissä isaäni puolella oleviin isovanhempiini. Isäni jätti minut ja äitini oman onnensa noja…
Olin aamulla kyläilyllä lapsenlapseni luona 2,7kk. Poika on verbaalinen ja muutenki hyvin kehittynyt mutta sitä ihmettelin ku hän osaa tavata. Olen niin onnellinen tästä pienestä ku hän huuteli missä minun mummini on.
Millaisia kokemuksia? Myönteiset ja kielteiset olisi mukava kuulla. Olen harkinnut asiaa kovasti, mutta en ole vielä rohjennut ryhtyä.
että edes joskuskaan hän, ex mieheni, ymmärtäisi kutsua lapsensa tai lastenlapsensa luokseensa päivälliselle.
Mikä runo sopisi 80-vuotiaalle jolla kohta syntymäpäivät? (nainen) Minkälaisen kortin tekisin? Kiitos kaikille avusta jo valmiiksi. :)
"Väestönkasvun ja muuttoliikkeen myötä Suomessa kipuiltiin 1970-luvulla asuntopulan kourissa. Reportaasissa perehdytään ahtaasti asuvien perheiden arkeen ja ongelmiin. Miten sujuu elämä viiden hengen perheessä alle 30 n…
tuntuu etten saa siitä lainkaan tarpeekseni ja jokainen sen oppima asia tuntuu ihmeeltä... omia on 3 ... aikuisia jo mutta silloin se oli enempi työ kuin nautintoa.. nyt nautin :D täysin sydämin :D tässä video siitä mit…
Miten pitkälle meidän isovanhempien vastuu lastemme ja lastenlastemme taloudesta jatkuu ?
mitä isot edellä sitä pienet perässä näin sujuu kosketunäyttöpuhelimella *soittaminen* ja jopa jutustellaan hetkonen :DDD http://www.youtube.com/watch?v=2FUHZd8rmJQ
Moderni isovanhemmuus ja nuoriso olisi aiheena. Jos nyt välillä pysähtyisimme hieman miettimään miten meillä on ns. uusavuton yhteiskunnasta syrjäytynyt nuoriso nykyisin. Katsokaa peiliin, syy löytyy sieltä ja poliittis…
Mikä neuvoksi, vai onko enää mitään tehtävää...Isovanhemmat paapovat toisen lapsen jälkeläisiä niin, ettei omillamme ole enää sijaa eikä mitään osaa eikä arpaa heidän elämässään. Toisen lapsen lapsia pidetään yökylässä …
Käykäähän kaikki mummit ja papat katsomassa, löytyy myös tarinoita lastenlapsista: http://naistenpuhetta.fi/
Tätä kysyn itseltäni, niiden panettelujen jälkeen mitä sain jälleen kuulla pojaltani... Pojallani on nyt reilun kuukauden ikäinen lapsi, ihana silmäterä:) Asumme aivan naapureinakin, joten kanssakäyminen on lähes päivit…
Olen huolissani omista reaktioistani,väsymyksestä,kiukusta,huolesta.Kerronpa tässä omasta vanhempana/ isovanhempana olosta. Olemme n.kuuskymppinen töissä käyvä aviopari. Meillä on kaksi tytärtä. Molemmat ovat parisuhtee…
Hei! Teen pro-gradu tutkielmaa siitä, miten tuleva äiti kokee odotusajan ruokavalion. Olisin erittäin kiitollinen, jos voisit auttaa minua tutkimuksessani kertomalla jonkin ruokamuiston, hyvän tai huonon, raskausajaltas…
Onko harvinaista, että aikuisen lapsen kanssa välit väljähtyvät? Jokaisella ihmisellä on oma luonteensa. Jokainen suhtautuu elämään omalla tavallaan. Miten on, jos maailmakatsomus ja suhtautumistavat ovat niin erilaiset…
Isovanhemmat eivät voi kuin pitää peukkuja lapsenlapsille. Tuhannet mummot ja ukit nyt jännittävät! Jos lapsenlapsia on monta, on pidettävä tarkka luku, että ylioppilaslahjat ovat keskenään saman arvoiset, ettei joku tu…
Tutustu uuteen blogiini ja tee siitä osaltasi hauskempi! http://villasukat.blogit.fi/