lapsellani oli viikolla syntymäpäivä ja sovimme että isovanhempien kanssa kakkukahvit juodaan sunnuntaina. Sitten sankari sairastui vesirokkoon. Voikohan lapsena vesirokon sairastaneet seitenkymppiset ukki ja mummi turv…
Hei mummut ja papat. Mielessäni pyörii kysymys, jota en tietenkään kehtaa kysyä omilta vanhemmiltani. Sain keväällä ensimmäisen lapseni ja se oli myös vanhemmilleni ensimmäinen ja tällähetkellä ainut lapsenlapsi. Pieni …
Milloin haluaisitte että teille kerrotaan uutinen tulevasta isovanhemmuudesta? Mahdollisimman aikaisin, vai silloinko vasta kun "pahin" on ohi, eli ensimmäiset kolme kuukautta turvallisesti takana? Jos olette saaneet ti…
Mietin millä yllättäisin 5- ja 8- vuotiaat lapsenlapseni ja hakemisen jälkeen löysin sivuston, josta tilasin Lapista erikoiskirjeen itse pukilta. http://joulupukinkirje.santapost.fi/ Mahtaa riemu nousta kun postipoika t…
Niin se vaan on. Lapset viihtyvät parhaiten mummolassa ja mummot rakastavat pikkuisiaan. Mummot aina kertovat siitä, kun vanhemmat olivat lapsia. Mummolle voi kertoa kaiken.
Tietäisiköhän kukaan, kuinka selvittää sukulaissuhde, jos tietää vain henkilöiden etu ja sukunimen?
Kauan piti tätä maailmaa katsoa ja kuunella, ennenkuin tuli asia vastaan joka ei anna rauhaa,päivät menee sitä miettiessä, ja yöt huonosti nukkuessa asian pyöriessä mielessäni.Missä kulkee raja jolloin iso-vanhempi voi …
Meillä ongelma on, että mieheni äiti hoitaa 2,5 v lasta viikottain. Isomummu rakastaa lasta ja lapsesta on hänelle tosi paljon seuraa (on yksinään kun mies kuoli kauan aikaa sitten). Olen huolissani hänen jaksamisesta. …
Miten käy eron tullessa anopin ja miniän välien? Siirretty palstalle anoppi ja appi http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3970
Olen hieman yli 50 v mummi. Lapsenlapsia on yhteensä viisi. Kaksi 6 vuotiasta, kaksi 4 vuotiasta ja yksi 1½vuotias. Mieheni on liki 60 v raskasta ruumillista työtä tekevä, lisäksi työmatkaa kertyy päivittäin yli 200km s…
En oikein tieda miten asioihin pitaisi suhtautua. Jarjella olen yrittanyt ja tulla toimeen kaikkien kanssa. Nyt kuitenkin ahdistaa ja tuntuu todella pahalta. 1. Asun omassa remonttikuntoisessa talossani ja mies ns. asuu…
minulla on ongelmana hallitsevat vanhemmat...esikoista odottaessani he saivat kauhean huutoraivarin kun kuulivat raskaudestani ja sanoivat miksen hankkiutunut eroon vauvasta, nyt tyttö jo 4,5 vuotta ja isovanhempien kul…
Onko muilla ollut ongelmia kun menee mummolaan niin lapsi viedään sylistä ja se vaipotellaan ja syötetään ja ei mitään asiaa koskea omaan lapseen niin kauan kuin on mummolassa. Jos vauva itkee niin ottaa mummut nokkiin …
Minulla on pikkuruisella pihallani vielä monessa ruukussa pelargoneja ja ne ovat kukkineet ihanasti koko kesän. On sääli vielä uusia nuppuja, kun alkaa olla jo täällä etelässäkin niin kylämt yöt. Minulla ei ole mitään v…
Taas siitä puhuttiin äsken radiossa. Aivan höpöpuhetta. Se todistettiin elokuun lopulla Helsingissä Huvilateltassa jossa oli parhaimmillaan Juhlaviikkojen lastenmusiikkiesitystä katsomassa täysi sali neljässä sukupolves…
Kysyisin teiltä mummeilta ja vaareilta neuvoa seuraavaan: hoidan välillä 2,5 vuotiasta lapsenlastani, esim. kun hän on sairas ja välillä viikonloppuna on meillä yötä. Lapsen äiti meni töihin, lapsi aloitti tarhan noin k…
Äitini on työssäkäyvä 50-vuotias mutta alkoholi on ollut kuvioissa jo niin kauan kuin muistan. Tissuttelee melkeni päivittäin ja piilottelee pullojaan. Aina on mukana pikku kossupullo retkipullona ja valehtelee perheell…
pitäisi ajatella jos lapsen isovanhemmat ei halua hoitaa häntä muutamaa tuntia pitempään. Hän jo melkein puolitoistavuotias ja kertaakaan hän ei ole ollut yöhoidossa tai paria tuntia pitempään missään hoidossa. Lähelläm…
valtakaudella, pitää sanoa että kyllä ensimmäiset miniät ovat ahkerampia ja ystävällisempiä kuin uudet tulokkaat! Kun lapset eroo ja tuovat uusia kokelaita, niin voi voi sentään... ei voi samana päivänä puhuakkaan. Kyll…
Hei kaikki isovanhemmat! Olen 4 -vuotiaan pienen tytön äiti. Lapsen isä on ulkomailla töissä ja olen siis käytännössä yksinhuoltaja, vaikka taloudellisesti en sitä olekaan. Lapsuuteni ja nuoruuteni elin pikkuveljeni var…