Hei. Vaimoni oli synnytyksen jälkeen hyvin väsynyt ja masentunut sairaalan henkilökunnan mielestä. Synnytys kesti kuitenkin kolme päivää. Ihmekkös tuo jos vähän väsyttää? Äidin ja lapsen kotiutuminen lykkääntyi kokoajan…
Olen 6 kk tyttövauvan äiti. Rakastan vauvaani mutta nyt viimeaikoina on väsymys niin ylitsepääsemätöntä että tuntuu että hajoan tähän paikkaan. Vauva nukkuu huonosti päiväunia (30-40 min pätkissä) ja yölläkin herää aina…
Mua ahdistaa. En osaa kertoa, miksi. Viikonloppu oli mukava ja nyt jotenkin haikea olo, kun viikonloppu on ohi. Laskettuun aikaan on muutama viikko. Sekin jännittää. Miten pärjään vauvan kanssa? Tuleeko mulla vauvan kan…
Olen kahden lapsen äiti.. Esikoinen on uhmäiässä, eikä usko ketään. Tavarat lentelee päivästä toiseen, on kiroilua, lyömistä ja itkua. No tätä vielä kestäisi jotenkuten, mutta vauvalla on koliikki. Tyttö on itkenyt nyt …
Olen 40 vuotias uusioperheellinen ja nyt tuntuu, etta masentaa niin kovasti, etta on pakko purkaa naita tunteita johonkin. Minulla on 10 vuotias upea lapsi ja suoraan sanoen han on se ainut syy, etta jaksan tai on pakko…
Olen kolmen pienen lapsen isä. Nyt tilanne on ajautunut kaoottiseen masennukseen. En jaksa mitään, en rakasta vaimoani enää lainkaan, en ole rakastanut moneen vuoteen, en jaksa keskittyä lasten hoitoon ja se heijastuu k…
Löytyyköhän palstalta ketään jolla olisi kokemusta asiasta. Olen menneisyydessäni (elämäntilanne silloin tosi raskas) yrittänyt itsemurhaa joka jäi yritykseksi. Nyt olen kuitenkin raskaana ja tämä asia näkyi siellä terv…
Hei, olen 20v mies ja äitiny suuttuu alkaa huutamaan ja tyyliin itkemään jos ostan pussillisen sipsejä ja 1 mikrohampurilaisen, ja ostan kyseiset tuotteet ehkä 1-2 kertaa viikossa. Joka kerta sama draama alkaa. Tuotteet…
Olen elänyt nyt siitä asti helvetillistä ja tuskaista elämää kun aloitin terapian vuonna 2007. Sitä ennen olin jo huonossa kunnoss psyykkisesti. Näen elämän hyvin mustavalkoisena, kun kärmsimys jatkuu vuodesta toiseeen …
Olen viikolla 18 raskaana, ennestään löytyy kaksi lasta. Söin mielialalääkkeitä ennen raskautta ja raskaus oli iloinen vahinko, tai niin luulin ainakin. Mielialalääkkeet on lopetettu 2kuukautta sitten lääkärin "käskystä…
Sillä voitaisiin kustantaa täysipäiväinen kotiapu esim. seuraavankaltaisille uhteille, yksi tuhansista (2000 nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle vuodessa..). Lainaus:Aloin voimaan huonosti 3kk sitten ja puhuin asiasta, pyys…
Minulla on 9v lapsi, miehellä 22v "lapsi" edellisistä liitoista, meillä on yhteinen 7kk ikäinen lapsi. Emme asu yhdessä. Parisuhdetta takana 3v. Tämä yhteinen pieni oli ylläri, yhdessä päätimme että hoidetaan ja parisuh…
Tää on suosituin http://www.huonoaiti.fi/
Hei, sairastin syömishäiriöitä teinivuosista varhaisaikuisuuteen. Noihin vuosiin kuului kaikkea anoreksian ja pakonomaisen syömisen väliltä. Muutama vuosi on mennyt paljon paremmmin ja olen pärjännyt ilman hoitokontakte…
Olen hoitovapaalla oleva isä, nyt takana on tätä "uraa" 4kk. Arvostus lapsen äiti kohtaan on lisääntynyt. Samalla sitä huomaa omien taitojen kodin ylläpidossa olevan rajallisia. Paikat ei vain tahdo pysyä järjestyksessä…
Kerron nyt tarinani joka on tällä hetkellä aika vaikea ja raskas. Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä n.13v. Kaikki muuttui aika lailla yhtäkkiä joulukuun alussa 2012. Vaimo kysyi että onko parisuhteemme mielestäni kunnos…
Olen huomannut, että aika moni nuori aikuinen elelee sinkkuna ja osa heistä kärsii yksinäisyydestä. Heille tuntuu olevan kaverin saaminen kaikki kaikessa. Nämä sinkut ovat kuitenkin olleet usein seurustelusuhteessa, ehk…
Joo avopuoliso jätti tossa viikko sitten ja on ihan kamala olo. Hirveä ikävä, masentaa ja yksinäistä. Ystäviä ja perhe on kuitenkin tukena ja isä haluaa lapsen yhteishuoltajuuden. Tunteet vaan mua kohtaan loppu. Millon …
Mooi! tulin kertoo siit kuinka saan elää surun keskellä. Minusta tuntuu että vanhempani eroaa mutta mietin samalla äitiäni....hänellä on masennuksesta taustoja aikaisemminkin. Nyt ajattelen jos vanhempani eroavat niin ä…
Mitä tekisitte, jos tietäisitte, että tuttunne/ lähisukulaisenne on sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja että hän on viikot yksistään muutaman kuukauden ikäisen vauvan ja parin leikki-ikäisen kanssa? Mies…