Mr.Snowman
Kaikenlaista kirjoittelua pohjan perukoilta, 65°N.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia4 aloitusta · 46 kommenttia
- Voi olla, että viihdyn siinä liiaksi. Se on totta.
Suakin naurattaa samanlaisessa tilanteessa, eli tiedät mitä tuossa kuvailin. Kuulostaa luettuna hölmöltä, ja siltä se joskus tuntuukin. Mutta minkäs sille teet. - R- sanaa kannattaa säästää, se kuluu väärässä paikassa käytettynä. Minusta se on molemminpuolista tunnetta, ei yksipuolinen tila.
Yksipuolisena ollaan puhtaasti vain eriasteisen ihastuksen vietävinä. On kevyttä, lyhytkestoista ja syvempää pitkäkestoista, yhteistä ja yksipuoleista ihastumista. Tämä omana mielipiteenä. - Näille aloituksille käy aina näin: alkuun tulee asiallisia ja pari asiatonta kommenttia. Sitten lähdetään ihan väärille urille jonkun sivullisen toimesta.
En tiedä onko hän (koodinimellä mainittu) edes kommentoinut tähän mitään, vai onko paikalla vain satunnaisia palstalijoita ja joku pakollinen trolli? Ja kenelle tämä atuntui niin henkilökohtaiselta, että piti pahaa oloa purkaa asiattomalla viestillä?🤔 Sisällössä oli jotain, joka pisti miettimään... - Viime viikon alussa. Näin lomalla ollessa ei näe kaikkia kovin tiheään.
- Kätevä kun ilmoituksista pystyy copy- pastella nappaamaan koko tekstin, vaikka ikkunassa näkyy vain puoli riviä. Kommentti alkoi railakkaasti heti h- sanalla ym. Nuo nimitykset on tuttuja kyllä, mutta eivät fiksun aikuisen kielenkäyttöä. Anonyyminä on helppo räksyttää ja huudella puskista. Laitas joku tunniste vaikka perään, niin katsotaan tunnetaanko?
- Ei kaukana totuudesta. Tämä alkaa olla viimeinen kokeilu tätä kautta. Silti pidän pientä toivoa yllä, että tästä palstalta siirrytään naamatusten keskusteluun. Tapahtuu jos tapahtuu, ei voi tietää.
- Totuuden torvena on hauska olla? Joo, ei ole oikein hyvin toiminut, mutta onpa tullut tehtyä edes jotain. Tekemättä jättäminen ei varmasti johda yhtään mihinkään. Enemmin otan tätä palstasontaa niskaani kuin pelkästään mietin "mitähän tästä muut ajattelevat", ja jään sen vuoksi kokonaan oman pääni vangiksi.
- Viimeiset puoli vuotta olen kirjoittanut vain järjestääkseni päätäni ja ajatuksiani siellä pyörineen myrskyn jäljiltä. En ole tarkoituksella antanut "täkyjä" kenellekään, vaikka teksteissä onkin ollut tunnetta mukana. Kaikessa on ollut pyrkimys vain kertoa mitä oikeasti tunnen, ja yrittää avata keskusteluyhteys täältä sopivasti etäännytettynä tulematta liiaksi iholle.
En kommentoi tätä aihetta enempää, siirrytäänkö jo tähän päivään? - Täytyy varoa ja yrittää pitää pää kaikesta huolimatta kylmänä.
Suosittelen sitä itse kullekin... - Tästäkin ketjusta on poistettu yksi kommentti asiattomana. Se näkyi minulle rekkautuneen aloituksen kautta tulleissa ilmoituksissa, jäi sinne vaikka kommentti oli heti poistettu.
Erikoista, että joku purkaa pahaa oloaan aamupäivällä klo 10:14. Menikö tämä jotenkin iholle? Jos niin miksi? - Jälkikommenttina tuohon " unohtaa ja mennä eteenpäin"- kohtaan: Olen sitä kokeillut parikin kertaa. Ihan vaan päästäkseni tästä kiirastulesta. Ei onnistu kuin hetkeksi, kunnes joku päivä hän puhaltaa mieleni läpi kuin kesäinen tuuli. Se syntyy jostakin kohtaamisesta, tai sitten ihan yksin hiljaisuudessa ollessa, vaikkapa työpisteeni takana. Kesähelteen kuumaan tuulenpuuskaan verrattava fiilis, kokonaisvaltaisesti kuumottava tunne. Hymyilyttää minua aina kuin Naantalin aurinkoa. Ja jää sisään hehkumaan pitkäksi aikaa.
Joko päässäni tuulee liiaksi, tai sitten olen ihan vaan sekaisin hänestä? Oliko riittävä kuvaus tästä intensiteetistä? - Sateisena iltana, loimussa takkatulen,
Mietin mitä sanoisin hänelle,
Kertoisinko sanoja aitoja,
Vai kuvitelmia mietoja,
Ajatuksia miehen päähänsä kadonneen.
Löytääkö hän minut,
Ymmärtäisikö mieleni mutkia,
Etten kiusottele,
Vaan vuoksi epätietoisuuden,
Päätäni tuulettelen.
Kertooko minulle mihin mennä,
Vai salliiko sydäntäni avata,
Onko väliä sen,
Mitä ajattelen,
Turhaako häntä kaipailen.
Mies helppo ole en,
Saati yksinkertainen,
Aika auttanut ei,
Tunteita unohtanut en,
Välillä niitä vain koetellen.
Tilanne jälleen elää,
Aika ratkaisuja penää,
Siksi tahdon vielä kohdata,
Ajatuksesi punnita,
Etten pimeässä hapuilisi,
Kajossa tieni ulos löytäisi.
Näitä pähkäilen,
Tulta katsellen,
Hiillosta hiljaa kohentelen,
Annanko sammua kokonaan sen,
Sinulle rauhan jo antaen? - Aika samalta kuulostaa tuo tilanteesi kuin omanikin on ollut. Ei oli, vaan on ollut, koska ihan kokonaan en ole vieläkään siitä kuivilla.
Sen möykyn sulattelu vaatii sitä aikaa ja malttia. Ei ole viikon- kahden juttu se. - Jotain apua voi olla ajatusten purkamisessa kirjoittamalla, joko nyyminä tänne tai omalle läppärille tms.
Niiden omien tunteiden läpikäynti syy- seuraussuhdetta hakemalla saattaa valaista itseäsi paljon. Mulla se vaati paljon aikaa ja tuhottomasti kirjoittelua myös tänne palstalle, eri nicceillä tosin, ettei sivulliset pääsee liian lähelle henkilöitä.
Nyt olen siitä ihastumisesta päässyt jo hyvin yli. Pidän hänestä (naisesta) toki vieläkin paljon, mutta järki löytyi päähän lopulta. Siitä ihastuneesta teinipojasta tuli taas ihan aikuinen mies. En helppoa tietä lupaa sinullekaan, mutta analysoi, kirjoita, mieti, analysoi... Toimi mulla, mutta meistä jokainen on erilainen ja syyt ihastumiseen myös. - Omassa parisuhteessa on moni asia solmussa. Välillä mietin vakavasti eroa, siksi en lähtisi kertomaan ihastuksesta toiseen, ettei tule väärinkäsityksiä. Niitä on vaikea oikaista jälkikäteen, parempi olla sotkematta ollenkaan.
Vakavasta suhteesta kertoisin kyllä, se on reilua ja oikeudenmukaista toista kohtaan.
Ei puolisoni tyhjäpää ole, mutta vaikea tapaus puhua vakavia asioita. Uhriutuu helposti ja sulkeutuu sisäänsä. Ja väsynyt myös hänkin, työnsä ja perhe- elämän kuormittavuuden vuoksi. Siksi avaudun tännekin palstalĺe, kun sellaista hyvää aktiivista kuuntelijaa ei ole elämässäni. - "On aikoja jolloin en enää tunne häntä kohtaan mitään ja sit yks hymy tai katse tai jokin pieni normaali huomionosoitus roihauttaa rakkauttani häneen. Joten luovutin vastaan taistelemisen ja annoin olla."
Kirjoitit aika hyvin sen mitä koen itsekin. Nimesin hänet mielessäni "Arkeni valoksi", vain koska se kuvaa parhaiten miten hän vaikuttaa minuun. Synkkyyteen välillä taipuvan mieleni valo, eräänlainen voima, joka saa unohtamaan kurjat asiat hetkeksi ja hymyilemään vaikka rotkon äärellä.
Mutta syy jumittamiseen on päässäni. Olen kehittänyt hänestä jonkinlaisen pakotien oman elämän murheista, olipa kyse parisuhteen huonosta tilasta, tekemättömien asioiden paineesta tai muusta. Siellä se syy on, omassa päässäni. En silti epäile tunteitani keksityiksi tau vetovoimaa kuvitelluksi. Ne ovat ihan aitoja. Tunnemaalarin taulussa vain raamit on vain välillä liian leveät ja kirjaillut. - Vastasin tähän pitkästi, mutta se katosi binääriavaruuteen. Tiivistelmäsi on aikatavalla osuva, ja haluan saada näille ajatuksilleni jonkun closarin, ennen pään leveämistä.
Tunteiden syy- seuraussuhteesta: kaikki on lähtöisin omien tuntemusteni analysoinnista. Miksi tunsin aina niin hänen lähellään jne. Kaikki voi olla, ja joudun jo itsekin myöntämään, vain oman pääni tuotetta. Siksi sitä selvää vastakaikua ei ole tullut. Hän ehkä jollakin tasolla pitää minusta, mutta siinäpä se. Hyväksyn sen kyllä, mitäpä muutakaan voin. Kun hyväksyn, saan tilanteen tasapainoon, ja voimme jatkaa normaalia kanssakäymistä arjessa.
Hän on minua jonkun verran nuorempi, mutta ei se mikään myöhäisteini enää, lähempänä kolmea kymmentä kuitenkin. - Juupas eipäs- pähkäily alkaa jo rasittaa. Tämä ketju on vain pieni osa sitä. Siksi toivonkin, että jossakin tilanteessa saamme puhuttua nämä selväksi. On aina mahdollista, että hän leikittelee kanssani tarkoituksella tai sitten kyse on vain omista luuloistani. Ja niitä on kyllä riittänyt, hänen kohdallaan ja muillekin.
Tunnen häntä sen verran etten usko hänen olevan tyhjäpää, enemmänki vain kompleksinen luonne. Tyhjäpäät tunnistaa yleensä äkkiä, paitsi humalainen ja kiimainen nuorimies baarissa. Noh, elämä opettaa siinäkin asiassa. Se tosin ei liity tähän mitenkään. - Jossakin vaiheessa koetin pitää tunteeni matalammalla tasolla, mutta pienikin kohtaamistilanteen intensiteetti nosti ne uudelleen pintaan. Kahdenkeskinen keskustelu, pidempi katse silmiini, lämmin hymy... Niistä menin aina sekaisin sanoistani tai unohdin kokonaan mitä olin sanomassa, poskeni kuumottivat ja sulin hänen silmissään kuin lumiukko auringon paisteessa.
Hänen tunteistaan en tiedä, ja välillä luulenkin että hän käyttää vaikutusvoimaansa minuun ihan vain kiusallaan. Kun kerran tietää sen toimivan niin tehokkaasti. On vain kiva leikitellä, kun on saanut jonkun liekaansa? Jonkun jonka taluttamisesta voi jopa hyötyä?
Tämän vuoksi aloin nähdä itseni vain hölmönä, joka omien kuvitelmiensa vuoksi on tehnyt itsestään pellen. Kuin aasi, joka seuraa kepin päässä olevaa porkkanaa tajuamatta ettei tule sitä koskaan saavuttamaan. Ei hyvä juttu minulle itseni kannalta eikä myöskään toisten suhtautumisen vuoksi. Joskus ne suojamuurit on vain hyvä pitää ylhäällä, ettei mene liiaksi tuulten mukana... - On yhtälailla mukava ja ikävä kuulla tilanteestasi, jossa olet vuosia rakastanut varattua miestä, joka on torjunut sinut ollen edelleen kuitenkin mukava ja arvostava sinua kohtaan. Mukava siksi, että mies on noin hienotunteinen ja ikävä siksi, koska olet jumittanut hänessä noin kauan. Teillä on selvästi jokin tunneside, joka sitoo sinut häneen. Ja jollakin tavalla myös häntä sinuun. Tiedän tunteen kyllä, olen itsekin varattu, vaikka täällä olenkin kaipaillut toista. Se tunneside vaan on niin vahva. Vetäviä syitä ja myös niitä työntäviä syitä on molempia ihan riittämiin. Niistäkö se vahva vetovoima syntyy?
En osaa sanoa onko hän oikeasti ujo, ehkä hieman. Enemmänkin varautunut ja sisäisen muurinsa ympäröimä. Vaikka ulospäin hehkuukin tietty lämmintä avoimuutta, sellaista hillittyä lämpöä, johon ihastuin melkein ensinäkemältä. Mutta oliko se vain ulkokuorta, jonka taakse en osannut nähdä? Mitä siellä sisällä on, sitä en kunnolla tiedä vieläkään. Liekö koskaan saan tietää.