Mak-Ris
Makriina vaihtoi nimmarin. Olisin halunnut olla Makris, mutta se oli varattu.
Kahdeksankymppisissäkin jo ikääntynyt, seuraava kategoria jo häämöttää, mikä se sitten lieneekin.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia13 aloitusta · 356 kommenttia
- Me olemme porukka, joka ottaa valokuvia kaiken aikaa, kännykkä on täynnä tilannekatsauksia. Mitä kuvillemme tapahtuu! Ennen vanhaan otettiin kameraan kuvat ja kehitettiin ne alpummiin, Kenellä nykyisin on albumi? Kuka säilyttää kuvia muuten kuin tikulla?
Kauan sitten kuvittelimme, että asiat säilyvät tietokoneessa hamaan maailman tappiin asti. Nyt ohjelmat muuttuvat, kehitys kehittyy, koneet uusiutuvat, vanhat ohjelmat eivät enää toimi, niitä ei edes saa siirretyksi uusiin tietokoneisiin.
Heräämme eräänä päivän siihen, ettei ole kuvan kuvaa tallessa.
Huoh. Toivottavasti olen silloin jo kuollut. - Kirjailija kirjoittaa oman tulkintansa asiasta. Hänellä on näkemys asiasta, jonka sitten kirjoittaa luettavaksemme. Lukija voi silti käyttää mielikuvitustaan ja kulkea kirjoittajan rinnalla tapahtumissa. Monta kertaa suree, kun kirja on luettu, koska mieli jää vielä kirjan tapahtumiin.
Joskus odottaisi vielä tarkempaa kuvausta, kun oma mielikuvitus ei riitä vaikkapa 1800-luvun elämän seuraamiseen.
Dekkarit perustuvat juuri siihen, että lukija arvioi ja kerää tiedonmuruja murhan selvittämiseksi. Huono dekkari, jos lukija arvaa jo alkumetreillä oikein.
Dekkareissa tarkkaavaisuus on kirjan suola. Omaa arviointikykyä ja hoksottimia on pidettävä hereillä, se tekee dekkarista hyvän. - Minut pelastaa se, että en osaa lukea rivien välistä, enkä nuuskia tuulta, luen vain kirjain kirjaimelta.
En ollenkaan tiedä, onko minulle koskaan joku vastannut irvailemalla, tyhjäksi puheeksi on jäänyt, jos on. Ja ohitan kaiken lukemani joka tapauksessa tyynesti enkä saa juurikaan hepuleita. Kerran taisin hermostua, mutta en nyt muista edes, miksi. Lopetin koko makriinan ja otin uuden nimmarin, mutta en ole siihen vieläkään oppinut, niin että makriina todennäk. palaa kuolleista. Kunhan joudan.
Olen lukenut sitä Ferrantea, jonka lainasin. Aluksi kiinnosyuin kovasti, mutta sitten totesin, että vastoinlkäymiset aiheuttava Italiassa paljon enemmän kestämistä kuin Suomessa. Tosin päähenlilö ilmeisesti kokee hermoromahduksen, mikä ei tietenkään kaikille ihmisille tapahdu.
Mutta sittenkin - meikäläinen ei reagoi noin näyttävästi perheen ongelmiin.
Kyllä sen huomasin Napolia kuvaavassa kirjassakin, niin hillitöntä elämää ei täällä tavata. - Tutkin aikoinani mieheni sukua, joka oli elänyt ja vaikuttanut 3 vuosisataa samassa pitäjässä, taloja on useita, perheet suuria ja käytössä vain muutama etunimi sukupolvesta toiseen. Sukututkijan on oltava tosi tarkkana nimien ja syntymäaikojen kanssa, koska sekaannus on helposti edessä.
Pari vuosikymmentä sitten kaukaiset sukulaiset pistäytyivät mökillämme, joka on aikanaan lohkottu yhdestä päätilasta. Vieraamme olivat kiinnostuneet "tästä hyvin säilyneestä torpasta". He eivät käsittäneet ollenkaan, että appeni oli rakennuttanut talon kesämökikseen, vaan he olivat vielä lähtiessäänkin siinä uskossa, että mieheni on talon torpparin jälkeläinen, ja mökki 100 v. vanha. Kummastelin sitä aikanaan.
Nyt sattui käteeni sukututkimus, jonka ko. vierailijamme jättivät meille. En ollut harmissani siihen perehtynyt ja sitten sen unohdin. Nyt se sattui käteeni ja huomasin, että se oli ns. "sukuselvitys", eli sen laatija ei ollut tarkistanut mitään, eikä ollut käynyt läpi kaikkia kirkonkirjojakaan, vaan tehnyt sukupuun mutu-tuntumalla. Mieheni esipolvet puuttuvat siitä kokonaan. Hän oli jättänyt kokonaisen sukupolven pois koosteesta ja sen vuoksi puolet suvusta puuttuu, eli kokonaan mieheni isoisä ja hänen talonsa ja perheensä, 10 lapsen tiedot.
Minua ei enää harmita. Suku on niin laaja ja muuttanut maailmalle. Vain mökkiläiset enää ovat jäljellä, kun tilat on lohkottu moneen kertaan.
Sori vaan, että tässä nojatuolissa tällaista rupesin purkamaan, Minä en ole talousihminen enkä oikein puutarhurikaan, ja siksi päivääni ei aina liity ne arkipäivän askareet.
Hyvää päivänjatkoa. - Minä välillä luulen, että tietokoneiden sivustojen laatijat haluavat pikkuisen kiusata tyhmiä koneenkäyttäjiä, niin että eivät käytä samoja sanoja kuin viitteissä on. Tulee vähän aivojumppaa tumpeloille, jotka eivät arvaa mitä jollakin vihjeellä tarkoitetaan.
En ollut minäkään mistään salasanasta kuullut kirjautumisen yhteydessä, joten arvelen, että siinä tarkoitettiin Pin-koodia, kun pyydettiin tunnusluku ja salasana.
Tämä ruljanssi oli sisäänkirjoittautumisen yhteydessä henkilköht.verkkopankkiin. Ohjelmissa oli ollut jotain häikkää jo aikaisemmin ja ehdotus palata myöhemmin uudelleen.
No tämä "myöhemmin" sitten hyppyytti minua ja moitti, että olin pyrkinyt useampaan kertaan sivustolle. Vaati tunnuslukua ja salasanaa. Panin kiinni koko rakkineen.
No illalla sitten pääsin läpi, eikä mitään vaikeutta ollut. - Nyt koneet kiinni ja valot pois, palstalaiset.
Ilta on ja nukkumaanmenon aika.
Hyvää yötä. - Kiitokset neuvosta, brinkkala.
Kyllä olen Helmet.kirjaston piirissä. Täytyy kokeilla osaanko seurata ohjettasi.
Tietokoneen kanssa räplääminen on minulle aina sydämentykytyksen paikka, kun yritän jotain uutta.
:) - Kuten olen usein maininnut, olen hajamielinen ja unohtelen asioita. Toivottavasti vielä koittaa päivä, että muistan kysyä mökkipitäjän kirjastosta näitä suosittuja kirjoja. Siellä ne usein ovat hyllyssä, eihän kesällä maalaispitäjissä kirjoja keritä lukemaan.
Ferrantesta on näissä ketjuissa ollut puhetta joitakin aikoja sitten, ja olen siitä lähtien näitä kirjoja kirjastosta hakenut.
En suostu ostamaan enää kirjan kirjaa, vanhojakin olen antanut pois varmaan yhden kirjahyllyllisen. Aikoinani ostin joka vuosi WSOY:n alennuskirjoja, olin kova lukemaan, kunnes perheen lapset veivät aikani niin, että tyydyin vuosia dekkareihin.
Nyt lukisin mielelläni, kun on hyvää aikaa, mutta silmät menevät juntturaan. - Ei ole kukaan huomannut kysymystäni vielä. Kävin kirjastossa, enkä muistanut kysyä, olisi varmasti siellä selvinnyt.
Täytyy nyt vaan olla kuulolla. - Minä jaksan kyllä ihan tavalliseen tapaan asua ja olla, en tarvitse ainakaan vielä apuvälineitä, vaikka joskus kyllä mietin, pitäisikö hankkia siro kävelykeppi. Eräs ikätoveri oli hankkinut kauniin, kukilla koristellun kepin jostakin Helsingin keskikaupungin liikkeestä, mutta enhän minä hajamielinen muista, mistä.
Minä kelpuutan huushollini juuri tällaisena kuin se on, vaikka se kaipaisikin täysremonttia, jos oikein tarkkoja ollaan. Olenhan asunut tässä jo yli 40 v. eikä kovin suuria kohennuksia ole tehty.
Jälkikasvu on menossa mökille, osa on siellä jo ja lapsenlapsi kavereineen menee tänään. Kyllä mökissä eloa riittää, toivomuksenani on, että leikkaavat nurmikon. - Minä kieriskelin taas unen ja valveen rajamailla puoli yötä heräten aina välillä. Mutta ehdin kuitenkin nähdä uniakin. Lopulta näin sellaisen unen, että näin unta, että minun oli nousta siivoamaan keittiötä klo 2, koska vieraani olivat jättäneet sen kamalaan kuntoon. Olin epätoivon partaalla, kun tiskiä ja sotkua oli kasoissa pöydillä. Siihen heräsin, onnellisena, kun huomasin, että olin vain nähnyt unta, että olin nähnyt unta, ja nyt olin valveilla ja keittiö entisellään.
Tuota se tekee, kun ei uni tule kuten pitäisi. - Viireistä tuli mieleeni, että miten karkotatte lokit laitureiltanne, kun ne ovat jo tottuneet niihin punaisiin ämpäreihin, jotka aikaisemmin saattoivat toimia pelotteena?
Huomasin vain eräällä palstalla monen mökkiläisen murheen ruikkailevista lokeista, joita ei saa laitureilta pois. - Minulla on kaukainen sukulainen, joka rakastui saksalaiseen sodan aikana ja seurasi häntä sitten sodan päätyttyä Saksaan. Mies oli kuitenkin pahoin haavoittunut, ja hänet toimitettiin Ruotsiin hoitoon, ja sukulaistyttö mukana. Luulen, ettei hänen kohtalonsa ollut pahin mahdollinen. Hän tuli miehen kuoltua kotiin mukanaan pieni poika. En tiedä hänen kohtalostaan sen enempää, mutta uskon, että hän selvisi paremmin kuin jotkut muut.
On aika irvokasta, että kansan viha kohdístui näihin nuoriin tyttöihin kaikissa maissa, Ranskan törkeitä tapahtumia näytetään televisiossa silloin tällöin. Pantiin nuoret naiset syntipukeiksi ja halveksunnan kohteeksi, ikään kuin oma glooria olisi sillä tavoin kiillottunut.
Se on aika vaiettu tapahtumaketju. - Paha kello kauas kuuluu.
Minä en halua opetella pelkäämään vastaantulijoita, en mustia, valkoisia enkä ruudullisia.
Vapaaehtoisia auttajia ei ehkä juuri sen vuoksi tapaa, kun kiitosta ei anneta, vaan päin vastoin epäillään ja pelätään. Aina on varoitettu yksin eläjiä ja yksin kulkijoita, ja aina kuitenkin on jotain joskus tapahtunut.
Muiden välinpitämättömyydestä osoittaa Ano 7:28 kertomus vanhainkodista, jossa tehtiin jatkuva rikos päiväkausia. Eikö muulla henkilökunnalla ollut mitään tarvetta käydä vanhusta katsomassa, vaikka kyseessä oli kertomuksen mukaan vanhainkoti!
Todellista laiminlyöntiä. Talon muu henkilökunta oli jättänyt siis vanhuksen täysin raakalaisen kynsiin. - Tuo pitää muistaa, kun menen kirjastoon. Luettavan valikoiminen on usein niin hankalaa, kun on runsauden pula.
Kun nyt muistaisin, Pitää kirjoittaa lappu palautettavan kirjan väliin. Se on Harri Nykäsen "Rikoksen evankeliumi". Ei hassumpi. - Pelkkä kiusantekoa vain! Nyt pelasi sitten ihan kuten pitääkin ja sain asian hoidetuksi.
Pankkireissua ei tarvitakaan!
Hyvää yötä. - Lapsenlapsi kävi puolestani kaupassa ja maksoi monta kymppiä ostoksistani.
Nyt en pääse tililleni maksamaan ostoksiani, sillä pankissa on "tilapäinen häiriö". Oli siis monta tuntia sitten. Nyt yritin uudelleen, mutta en pääse perille, vaan pankki väittää minun yrittäneen useampaan kertaan avaamista.
No niin kyllä olenkin, kun se ei suvaitse avautua. Nyt vaati salasanan, jonka annoin, ja pankki ei hyväksynyt sitä. Minulla on YKSI salasana, jollei se käy niin mistä minä uuden tempaisen? Yritin tilata sitten uuden, mutta en nyt onnistu. Minun on ilmeisesti matkustettava keskikaupungille pankkiin setvimään tämä häiriötilanne, sillä eihän täällä nukkumalähiössä enää mitään pankin konttoria ole.
Aamupäivällä vielä yhteys toimi, kun maksoin erääntyneen laskun.
Mä en ala. - Eilen sanottiin uutisissa, ettö äänikirjojen määrä on lisääntynyt huomasti. Olen joskus ajatellut, että se olisi mukava tapa liukea, kun silmät eivät oikein kestä pränttiä.
En vain tiedä, millainen kapine kuunteluun tarvitaan ja mistä se hankitaan. Onko niissä eroja laadussa ja käyttömukavuudessa? - Järjetöntä olisi tehdä terassista niin pieni tila, ettei sille mahtuisi kuin yksi pöytä. Ulkotiloissa saa ja pitää olla väljyyttä.
Kuormalavojen hankkiminen lienee paljon työläämpää kuin lautatarhassa käynti, joten en käsitä, miksi ne ovat tuon tuostakin tyrkyllä. - Meidän mökki on appivanhempieni rakentama juuri sodan loputtua. Silloin kaikesta oli pulaa ja ostolupa piti anoa ihan joka asiasta. Saivat kuitenkin talon rakennetuksi, mutta sitä ei saanut tehdä talviasuttavaksi, vaikka he olivat ajatelleet siitä eläkeajan kotia. Olisi sen myöhemmin ehkä voinut remontoida ja lisätä eristyksiä ja laudoittaa hirsiseinät, mutta se on jäänyt kesämökkikäyttöön. Hyvin siinä on jo nyt 4. polvi viihtynyt,. Alueelle on noussut muitakin rakennuksia, kolme mökkiä, kolme saunaa, ulkorakennuksia ja huvimajat.
Mutta kun omalla kuistillani seivon, en näe kuin oman pihan rakennukset, muut ovat niin erillään puitten suojassa, että kaikilla on oma rauhansa.
Nyt elämän illassa en kuitenkaan enää oikein jaksa sienne mennä. Kaupunkikodissakin on pihaa ja luonto ympärillä, ei minun tarvitse sitä lähteä kokemaan satojen kilometrien päähän. Kävijöitä siellä kuitenkin riittää.