- Hyvää huomenta sateiselta Itäjöötanmaalta!
Niin, täällä olen nyt ja tuntuu että olen osunut oikeaan paikkaan,
oikealla hetkellä. Tuntuu kuin jokin näkymätön olisi järjestänyt
asioita jo vähän tulevaisuutta silmällä pitäen, kun yksineläjänä
tulen tarvitsemaan apua. Toivottavasti pysyn tässä kunnossa
vielä pitkään.
Mutta täytyy sanoa, että sydän jäi Hämeenlinnaan, jonka keskustassa
asuin. Hämeenlinna näytti kaikki ihanat puolensa, kun olin aamulen-
keillä pitkin Vanajaveden rantoja. Kaikki kulttuurianti helposti saata-
villa, kävelymatkan päässä. Jos halusin kauemmaksi, niin asuntoni oli
linja-autoasematorin päätytalossa (jota isäni oli ollut rakentamassa
joskus 70-luvulla). Siellä parvekkeella istuessa voi seurata kaupunki-
laisten hyörintää ja kun oli eri tapahtumia kaupungissa, niin jotakin
parvekkeeltaan näki, ainakin kuuli, esim. kun jääkiekon mestarit tuotiin
keskellä yötä Hämeenlinnan torille.
Siitä vauhdikkaasta ja tapahtumarikkaasta muutosta olenkin ehtinyt
kertoa aikaisemmin. Kaikki ei mene niinkuin Strömsössä.
Huumoripisteitähän ei puuttunut, kun ensimmäinen auto syttyi tuleen
30 km määränpäästä ja toisessa muuttoautossa oli tavaroitani, jotka
olivat menossa Kööpenhaminaan, osa Göteborgiin.
Että ehtisin pelastaa mankelin, jonka puuttumisen huomasin kun muutto-
miehet olivat poislähdössä ja juoksin sukkasillaan auton perässä mankelia
pelastamaan! 😊
Toista muuttoautoa lähdin pojan kanssa jahtaamaan, että ehdimme pelastaa
kirjahyllyn, joka muuten olisi mennyt Kööpenhaminaan.
Luultavasti seuraava muutto on yksinkertaisempi ja mukaani tarvitsen
ainoastaan sängyn, muovimukin ja mehupillin. Muuttomatkakaan ei ehkä
ole pitkä: tuohon p-paikan toiselle puolelle palvelutaloon!
Mukavaa viikonloppua! - Nyt Tellukka puhut vastoin parempaa tietoa!
Ikinörteissä oli jokaisella mukanaolijalla vaan yksi nimimerkki ja jokaisen
nimitiedot olivat rekisterissä. Käyn silloin tällöin lukemassa vieläkin
kaikkia riidattomia keskusteluja. Se oli kivaa aikaa.
Moninikki, josta taidat puhua oli täällä Suomi24:llä, jolla riitti nikkejä.
Hajumies, Pilimari, Peer Gynt ....tusina vähintäänkin. Hän saattoi kes-
kustella itsensä kanssa eri nikkejä käyttäen. Pitkiä keskusteluketjuja
syntyi alta aikayksikön.
Ikinörtit palstaa ylläpiti kaveri, joka asuu talvet etelässä ja kesät Suo-
messa. Ikinörtit ei ole saanut lappua luukulle. En nähtävästi ollut eh-
tinyt kirjautua ulos, koska pääsen sinne lukemaan vieläkin. - Ja taas kiitteli Suomi24 "panoksestani", joka rikastuttaa keskustelua!
- Tällainen ahterin "tuulettelu" saattaa olla joissakin kulttuu-
reissa hyväksytty tapa. Ulkomaalaisen mieheni äiti oli Indo-
nesiasta ja siellä maailman suunnassahan on tavallista tar-
jota valtavat määrät ruokaa vieraille. Emäntä on tyytyväinen
ja mairea hymy leviää hänen kasvoilleen, jos vierasporukasta
alkaa kuulua paukkuja, kiitoksena onnistuneesta illasta ja
hyvästä ruoasta.
Täällä pohjoismaissa on onnistuneen illan merkki, jos vieraat
konttaavat kotiin! 😊
Mutta onhan niitä historiallisiakin tapauksia, jotka ovat tehneet
"taidostaan" taidetta ja esiintyneet artistina suurelle yleisölle.
Tunnetuin lienee ranskalainen Joseph Pujol, joka osasi soittaa
mm O, sole mion ja Marseljeesin, käytti ääniefektinä kanuunan-
laukausta ja ukkosenjyrinää, osasi matkia miltä kuullostaa kun
repii haurasta kangasta ym. Olisi ollut mielenkiintoista katsella
(ja kuunnella) mitä ihmeitä fantastisella ihmiskeholla voi tehdä.
Taiteilijanimensä Pujolilla oli Le Pétoman.
Veljeni kertoi, että hänellä on palleatyrä ja ruoan jälkeen hän röyh-
telee äänekkäästi ja kokee sen kiusalliseksi virallisemmissa tilai-
suuksissa. Hän oli ollut lääkärin puheilla ja kysellyt, jos vaivaan
saisi apua leikkauksella. Lääkäri oli sanonut, että se on yksinker-
tainen vaiva leikata, mutta leikkauksen jälkeen tulee ilma toisesta
päästä ulos.
Veli on kahden vaiheilla: jatkaa röyhtelyä vai ruvetako piereskele-
mään! Taidankin esittää hänelle, että rupeaa taiteilijaksi ja ottaa
taiteilijanimeksi Petomiäs. - Saahan nähdä, sanooko kolmas kerta toden.
Olen nimittäin kirjoittanut "oman sensuurin" pariin kertaan, mutta
se näkyy vain hetken- ja katoaa heti kohta. Olen kirjoittanut rekis-
teröitynä.
Siis: olen kirjoittanut edellisessä viestissäni Eino Leinon sanoneen,
että "uusi päivä kaiken muuttaa voi"! Voi, voi, ehkä hänkin on pai-
nanut mieleensä nuo sanat, mutta kirjoittaja oli Runeberg runossa
Välskärin tervehdys. Koulussa piti osata Välskärin kertomukset
ulkoa, niin lause on jotenkin etsaantunut kiinni. - Silloin 50-luvulla
elettiin tosiaan aikaa, jolloin uusi päivä voi muuttaa kaiken. Niin
minunkin elämäni. - Vahinko, että harvinaisempia lääkkeitten aiheuttamia vaivoja ei oikein
jakseta selvittää, tai ei ole tietoa ollenkaan. Sitten vasta, kun tulee
useampia tapauksia eteen, niin aletaan ensin epäillä, sitten hyvässä
lykyssä tutkia. Tutkintatyökin on bisnestä nykyään. Kaikkea ei katsota
tutkimisen arvoiseksi. Jotkut vastaukset saattavat tulla "sivutuotteena"
jotakin muuta tutkittaessa.
Metformin on tepsivä lääke sille, joka ei saa sivuvaikutuksia, mutta ehkä
tulevaisuudessa keksitään keinot niittenkin hillitsemiseen. - Tervehdys täältä naapurista, missä olen tänään viettänyt
tasan tarkkaan 6 vuotta, paluumuuttajana! 😊
On toinenkin merkkipäivä: melko täydellistä ”eremiitti-
elämää” sen jälkeen, kun tämän kaupungin ensimmäinen
coronapandemian uhri kuoli. Siitä on nyt kulunut 1980 päi-
vää. Silloin sanoin kahvittelunaapureilleni, että en tule ta-
kaisin kahvittelemaan, ennenkuin pandemia on ohi.
Pandemia meni ohi aikoinaan, mutta taloyhtiö lopetti kahvi-
tuokioitten järjestämisen yhteisissä tiloissamme liian vähäi-
sen osallistumisen takia.
Pandemian aikana oli paljon poismuuttoja, vanhuksia siirtyi
ympärivuorokautiseen hoitoon, meitä alkuperäisiä asukkaita
ei ole enää monta. Uusia on tullut tilalle. Talo on seniori 65 +
asukkaille.
6 vuoden aikana ehtii vanhusten elämässä tapahtua paljon,
eikä lähin naapurikaan aina tiedä, mitä mullistavia tapahtumia
ja elämänmuutoksia lähellä, vaikka seinän takana tapahtuu.
Sosiaalinen kontrolli ei ole yhtä tehokasta näissä lähiöissä
kuin mitä se on maaseudulla, missä fyysiset ”valvontakamerat”
toimivat tietotoimistoina.
Sen takia ihmettelenkin, kuinka ihmeessä täällä netillä ”tiede-
tään” kaikkien ihmisten elämänhistoria? - Eikö se ole aika
paljon mielikuvituksen tuotetta?
Olen siis elänyt 1980 päivää eremiittinä ja tähän asti on kaikki
mennyt aivan hienosti. On täysi syy olla kiitollinen yksinkertai-
selle, maanläheiselle taustalleen. Vaikeudet voitetaan, jos ei
muuten niin savolaisen huumorin avulla. Negatiivisistakin asi-
oista voi löytyä jotakin, minkä voi kääntää positiiviseksi ja sitten
naurut päälle.
Huomenna on aina uusi päivä, joka Eino Leinon mukaan kaiken
muuttaa voi! - No, minun päiväni ei paljon tarvitse muuttua!
Positiivista torstaita! (Syökää hernekeittoa, mutta varokaa
seurauksia! Lisää voitte lukea, miten voi käydä ”Miksi minulle
sattuu kaikkea hassua”). 😊 - Ylläoleva on minun koneelta. Kirjauduin kyllä mielestäni, mutta lähti
anonyyminä. - Sanoit ihosi oireilevan. Olen huomannut tänä kesänä, etten
siedä aurinkoa enää ollenkaan ja olen koko ikäni ollut innokas
auringonpalvoja. Nyt on iho-oireet pahentuneet. Sen takia
olen tehnyt aamulenkit aikaisin, ennenkuin aurinko on alkanut
paahtaa täysillä.
Ihon hoitoon olen saanut iholääkärin määräämän kortisoidivoiteen,
samaa lääkettä nestemuodossa hiuspohjaan. Oireet ovat hallittavissa,
eivät ehkä häviä, mutta ovat muuten vaarattomia. Pahempiakin vaivoja
on olemassa! - Olen myös kuullut, että jos valittaa Metforminin haitallisista
vaikutuksista, niin niitä ei oteta todesta, jos kertoo lääkärillensä
Olen etsinyt todisteita netiltä ja joku aika sitten löysinkin artik-
kelin Lääkärilehdestä, missä Metforminin haittavaikutuksista
mainittiin, mm. ihovaivat ja hiuspohjan kutina.
Itse olen ihmetellyt sitä, että hiuksia ei päästäni lähde ollenkaan,
vaikka pesen hiukset vähintään joka toinen päivä. Ei löydy hiuksia
suihkun ritilältä eikä lattiakaivosta. - Oletteko ollut joskus (tai useammankin kerran) erittäin
vaikeassa tilanteessa, kun vatsa on jotenkin epäkun-
nossa, ilmavaivat kauheat ja ilmahälytys lähellä?
Vielä vaikeammaksi tilanne muodostuu, jos istuu van-
hanaikaisessa konttorissa ruokatunnin jälkeen, missä
istutaan lähellä toisiaan ja ainoassa vessassa on pahvi-
seinät. Pakenemiseen on rajoitetut mahdollisuudet,
kun vatsan sisällä alkaa syöty hernekeitto heittää volttia!
Paukku tulee, palaa jo!
Tällaisessa tilanteessa olin joskus 70-luvulla, mutta
”ikäni mä muistan sen”. Konttorin vessa ei siis tullut
kysymykseen, mutta kekseliäänä tyttönä muistin kassa-
holvin, missä oli melkein puoli metriä paksut seinät ja
ovi samaa kaliberia. Pomminkestävä. Sinne minä me-
nisin ja räjäyttäisin koko kassakaapin ilmaan!
Kassaholvissa oli oikein ratti ovella, ohjailin sitä niin-
kuin vanha tekijä: kaikki poikkipäin menevät tangot
ovessa menivät piiloon. Sytytin valot ja vedin oven pe-
rässäni kiinni. Ja sitten nostin kyynärpäät ilmaan ja
puristin alas kylkiäni vasten ja päästin pahan pois!
Mikä helpotus. – Kiireesti holvista ulos ja ovi visusti
kiinni, kävelin omalle paikalleni istumaan. Istuin vasta-
päätä kohta eläkkeelle pääsevää rouvaa.
Mutta kauhistuksen kauhistus! Viereisen huoneen ovi,
esimiehemme huone, avauttiin ja pomo käveli suoraan
kassaholville. Ei hän siellä kauankaan viihtynyt, ryntäsi
ulos niin nopeasti, että oli vähällä kompastua holvin
kynnykseen ja huusi: - Herrajumala, kun tuolla holvissa
haisee paska!! Hän oli isosilmäinen mies, mutta nyt
silmät näyttivät golfpalloilta, jotka olivat tippumaisillaan
kuopistaan.
Yritin pitää naamani peruslukemilla ja vastasin:
- Niin minustakin tuntui, kun kävin siellä äsken!
- Mikä helvetti siellä voi haista noin kauhealle? yritti hän
arvailla.
En uskaltanut vastata, että mahdollisesti Jalostajan
hernekeitto, joka on niin hyvää, vaan annoin vaihtoehdon:
- Olisikohan ne nuo painotuotteet hyllyillä?
Pomo vaikutti olevan samaa mieltä ja totesi:
- Nehän ne tietenkin löyhkää! Ne tekee nykyään kaikkea
paskaa jätepaperista! 😊
Onko kohtalotovereita? - Ylläoleva orkideajuttu on minun. En muistanut kirjautua uudestaan aamukirjoittelun jälkeen.
- Useammin ja useammin huomaa, kun on "ruokavieraita", että ihmettelevät "vieläkö
sina jaksat laittaa ruokaa". :) Mutta harrastan sitä, koska syöminen on pääelinkeino.
Ei tietenkään mitään "fine dining"-ruokaa, vaan tavallista arkiruokaa, joka oikeastaan
on muuttumassa eksoottiseksi, kun tv-ohjelmissa on aina esilla kaikkia erikoisia
mausteita ja raaka-aineita, niin tahtoo unohtua tavalliset, arkiset perusaineet.
Kuvittelen, että vanhat ihmiset pitävät ruokalajeista, jota on jo lapsuudessaan saanut
syödä. Ei tarvitse olla "pöytä punaisena", kun maistuu. - Hyvä Siili, kyllä kekseliäisyydellä pärjää näissä arkipäivän ongelmissa!
Varsinkin yksineläjän on pakko keksiä joskus paripuolisiakin ratkaisuja ,
kun apu on kaukana. :) - Hyvää huomenta aurinkoisesta naapurista!
Tämäkin päivä on alkanut aamulenkin merkeissä, oli
vaan + 13º mittarissa, pieni tuulenvire kävi ja pöyhötti
kivasti eilen harvennettua tukkamätästäni! Kampaus
ei taatusti mennyt sekaisin, se on ja pysyy paikoillaan
ilman ”korrenvahvistusta”.
(Tuo edellinen on vanhan mummoni sanonta, mutta
tarkoitti siinä tapauksessa ihan muuta. Hän käppäili
kädet selän takana häissä, missä oli järjestetty terve-
tuliaismaljapöytä. Mummo tarkasteli pöytää ja mutisi:
- Jaahas, siinä olis korrenvahvistusta! 😊
Varsinaisia lenkkeilijöitä ei ollut, muita kuin minä, liik-
keellä. Oli koululaisia, oli äitejä pienempien lasten
seurana esikouluun menossa ja sitten yliopistolle pyö-
räileviä tai sähkölaudalla viilettäviä. Vastaan tuli sellai-
nen parimetrinen nuorimies, laudan korkeus antoi lisää
pituutta, joten hänet näki hyvin jo pitkän matkan päästä.
Huomasin, että nyt ei enää kuullut eikä nähnyt enää
minkään lajin lintuja. Missähän kaikki harakat ja varik-
setkin olivat? Oliko liian viileätä kuuman kesän jälkeen?
Tapanani on pitää pieni hengähdystauko ja istahtaa jol-
lekin penkille, joita on matkan varrella. Tavallisesti pel-
mahtaa ympärille pikkulintuja, harakat pitävät ääntä
puissa ja varikset puuhastelevat jalkapallokentällä.
Hil-la mainitsi kälylle antamistaan ruokakupeista.
Kirjoitin aikaisemmin reissusta Skooneen, missä parhaat
ystäväni asuvat. Rouva on niin vahvasti dementoitunut,
ettei hän ole vuosikausiin osannut laittaa ruokaa.
Ajattelin sitä jo matkalle lähtiessä, että en halua tuhlata
kallista yhdessäoloaikaa lähtemällä ravintolaan syömään,
vain laitan mukaan sellaista ruokaa, joka kylmälaukussa
olisi helppo kuljettaa mukana.
Ystävät olivat iloisia, sanoivat että siitä on aikaa, kun ovat
viimeksi syöneet kotona laitettua ruokaa. Katoimme yhteis-
voimin ruokapöydän, jälkiruoaksi keitettäisiin kahvit.
Kahvinkeitto jäi ystävättären tehtäväksi, siitä hän selviäisi.
Mutta kesken kaiken hän jäikin seisomaan filtteripussi
kädessään ja unohtui muistelemaan menneitä.
Menin auttamaan vaivihkaa ja saatiin lähtökahvit valmiiksi.
– Surullista, mutta estämätöntä, tämä vanheneminen.
Fyysinen kunto ystävättärellä on varmasti parempi kuin jolla-
kin keski-ikäisellä. Hän käy koiran kanssa lenkillä 3 kertaa
päivässä, 5 km:n lenkki joka kerta.
Näissä keskusteluissa on mainittu mm. kylppärin kaivon
siivous. Meidän talossa on niin nykyaikaiset kaivot, että se
vanha ”inhottava” osuus, mitä sieltä kaivosta löytyy, on
helpommin käsiteltävä osuus: kun ottaa ritilän pois, niin voi
nostaa ”likaämpärin” kahvasta kiinni pitäen, tyhjentää sen,
pesee ja laittaa paikoilleen. Ei mikään isompi matsi. Siitä
olen kiitollinen, että se kaivon siivous ei enää ole kummempi
toimenpide kuin lavuaarin pesu.
No niin, täällä kello lähestyy 10, katson aamu-uutiset ja sitten
mietin, mikä olisi päivän tärkein työ tänään!
Hyvää päivän jatkoa! 😊 - 6 vuotta sitten todettiin diabetes 2, aloitin Metforminin
syönnin. 3 kuukauden sisällä aloin saada ”teini-ikäisen”
vaivoja, finnejä. Hiuspohjassa alkoi kutina.
Lopetin oma-aloitteisesti Metforminin syönnin siihen.
Ilmoitin vaan diabeteshoitajalle, mitä aion seuraavaksi
tehdä: elämäntapamuutoksen, eli kaikki sokeri ja sokeri-
pitoiset ruokatarvikkeet pois, muutenkin valitsemalla
terveellisempiä ruoka-vaihtoehtoja.
Veren sokeriarvot ovat olleet koko ajan normaalit ja käyn
kerran vuodessa seurannassa.
Mitään muuta ei ole tapahtunut kuin tuo hiuspohjan kutina
on jatkunut, hiusten kasvutapa muuttunut ”ylikasvuksi”,
ihospecialisti suositteli hoitoon Fungoral-shampoota, jota
apteekki myy. Se on tarkoitettu johonkin sieniperäiseen
ihosairauteen.
Hiukset ovat niin paksut, ettei tavallinen kampa tahdo mennä
läpi, on oltava harvapiikkinen kampa. Sitä paitsi saan pestä
hiukset joka päivä, vähintäänkin joka toinen päivä.
Nyt on taas hyvä olo kun hiukset ovat aivan lyhyeksi leikatut
ja helpommat hoitaa jonkin aikaa. - Tässä muutama käyttämiäni niksejä:
Vakuumipakatut kahvipussit: Pistä terävällä veitsen kärjellä
reiän lähelle pussin avaamiskohtaa, että ilma pääsee pussista
pois. Se yleensä auttaa että saa kyntensä avauskohtaan ja saa
venytettyä pussin auki. Muuten sakset!
Mehu- ja mehukeittopurkit: Niissä on nykyään korkki ja kun sen
aukaisee, lentää yleensä keittoa näpeille.
Tämän välttää, jos päästää ilman pois tekemällä pienen ilmareiän
korkin lähelle. (Sitten on vaan muistettava laittaa purkki pysty-
asentoon jääkaapissa.)
Purkkien kannet: Jos et omista erikoista kannen avaajaa, laita
sopivan kokoisen lusikan varsi kannen ja purkin väliin ja nosta
sitä hieman, että ilma pääsee purkista pois.
Lääkkeet: Jotkut muovipullonkorkit on varustettu niin lujasti
ylimäärisellä renkaalla, että olen joskus käyttänyt hohtimia apuna.
Vuosien mittaan olen hankkinut sellaisia monitoimi-avaajia eri
kokoisille korkeille ja purkeille.
Tabletit on myös pakattu monta kertaa niin tiukkiin pakkauksiin,
ettei niitä tahdo sada auki, jos sorminivelet ovat hellät. Olen kek-
sinyt, että teen tablettien alapuolelle pakkaukseen joko kynnellä
tai pienellä veitsellä viillon, niin tabletit saa helposti puristettua
pois. - Minulla tämä hiusten paksuuntuminen alkoi n. 6 vuotta sitten. Jos annan niitten kasvaa pitemmäksi, niin hiukset ovat valtavan paksut. En käsitä, miksi tässä iässä kun olen jo
täyttänyt 85 vuotta. - Äidilläni tosin oli valtavat hiukset, ne olivat myös juuresta asti
kiharat, eikä niitä oltu ikinä leikattu. Tosin ne murenivat latvoista, kun hän teki solmun
palmikkojen päihin. Äidillä oli tosi erikoiset hiukset. Isä on kertonut, että hän näki hiukset
ensin ja sitten vasta tytön, kun he tapasivat ensimmäisen kerran. - Kommentoin tuohon rutiinien myrkyllisyyteen, että onneksi
rutiinien ansiosta on aikaa muille virikkeille, kun ei tarvitse
säntäillä sinne tänne muitten asioitten perässä, silloin kun
sattuu mieleen juolahtamaan.
Juuri suunnitelmallisuudesta ja rutiinien säilyttämis-
kyvystä vielä tällä iällä sainkin paljon kiitosta lääkäriltäni.
On aikaa harrastuksillekin. - Juuri tuli kirje lääkäriltä, jonka avasin muutama minuutti sitten.
Ei ole muistiongelmia, luki kirjeessä tehdyn dementiatutkimuksen
jälkeen.
Totta on että minun elämäni on ollut aika lailla aikataulutettua ja
sisältänyt paljon vastuuta. Mutta järjestelmällisyys näköjään aut-
taa nyt vanhanakin. :)