yucca42
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia11 aloitusta · 2810 kommenttia
- Tuollaisessa yhteydessä puolipisteen käyttö olisi kömpelöä ja jopa teennäistä.
Kieliopit eivät anna puolipisteestä tarkkoja sääntöjä; sen käyttö on tyylikysymys. Toki on myös tilanteita, joissa puolipisteen käyttö on yksiselitteisesti virheellistä. Tavallisempaa on kuitenkin, että se on vain huonoa tyyliä.
Puolipisteen käytön ideana on, että puolipiste erottaa ja yhdistää sellaisia virkkeitä, jotka liittyvät toisiinsa kiinteämmin kuin kappaleen virkkeet yleensä. Siksi sen käyttöä voi yleensä arvioida vain, jos on käytettävissä tekstiä ainakin kappaleen verran. Mutta kysymyksen tapauksessa on selvää, että virkkeillä – tai virkkeellä ja virkkeenomaisella toivotuksella – ei voi olla sellaista sisäistä yhteyttä, joka tekisi puolipisteen käytöstä aiheellista. Oikea välimerkki on piste. - Olisi luonnotonta kirjoittaa eri päätteet kuin lausutaan. Siksi oikein on ”Jamieä”. Aiemmin kielenhuolto piti oikeana sellaista muotoa, jossa päätteen vokaali noudattaa kirjoituasun vokaaleja, eli ”visuaalista vokaalisointua”, siis ”Jamiea”. Tätä kantaa ei ole korjattu muuten kuin siten, että nykyisin myös ääntämyksen mukainen ”Jamieä” on sallittu.
- The floor marked with the letter “P”.
Sanan ”floor” sijasta voi käyttää myös sanaa ”basement”, jos haluaa korostaa, että kyse on alhaalla sijaitsevasta kerroksesta. - ”Laajennus” on vanhaa hyvää suomea. ”Laajennos” on teoretisoivan kielenmestaroinnin tuotos, josta aiheutuu vain sekaannusta, vaikka sitä perustellaan muka selvyydellä: ”laajennus” voi tarkoittaa sekä laajentamista että laajentamisen tulosta. Mitään todellista moniselitteisyyden vaaraa ei tietenkään ole.
Kielessä on vanhastaan kaksikin sanaa, jotka tarkoittavat laajentamisen tulosta: ”laajentuma” ja ”laajenema”. Ne eivät ole kelvanneet, vaan on sepitetty ”laajennos” ja ”laajennelma”.
Mitähän tapahtuisi, jos englannin kieltä mestaroitaisiin samalla tavalla? Tarkoittaahan myös sana ”extension” sekä laajentamista että sen tulosta (ja lisäksi vielä välinettä, sellaista, jolla laajennetaan, tai laajennusosaa).
Onneksi ”kuntalaajennos” on ainakin vielä harvinaisuus, ja ”kuntalaajennus” on paljon tavallisempi. - Taitaa olla pieni kirjasto. Esimerkiksi Helsinkin seudun kirjastoista (ks. http://www.helmet.fi) löytyy muutama HTML5-kirja. Niissä on sen verran Canvas APIsta, että piirtämisen alkuun pääsee. Siinä tarvittava JavaScript on aika yksinkertaista, ja sen oppii melkeinpä esimerkeistä, jos ne ovat hyviä
- Lausuminen riippuu siitä, mitä ruotsin kielen muotoa puhut (suomenruotsilla ja riikinruotsilla on eroa, ja kummankin sisällä on murteita ja muita muunnelmia). Mutta ainakaan useimmissa ruotsin kielen muodossa ei varmaankaan ole l-äännettä sanassa ”värld”.
- Kannattaa lukea jokin englannin koulukielioppi aluksi. Mieluiten varmaan vähän vanhempi, nykyiset saattavat olla liiaksi kuvakirjoja. Hyvässä koulukieliopissa on aika pitkä esitys määräävästä artikkelista, koska sen käyttö on oikeasti monimutkaista. Tarkempia esityksiä voi sitten lukea englannin tyylioppaista, kuten The Chicago Manual of Style (amerikanenglanti) tai The Oxford Manual of Style (heppoisempi, brittienglantia koskeva).
”Go to school” on sanonta, jossa ”school” on yleisessä, generellissä merkityksessä. Myös ”go to the school” on joissakin tilanteissa mahdollinen, mutta silloin tarkoitetaan muuta kuin normaalia kouluun menemistä, ks. esim.
http://www.english-test.net/forum/ftopic40609.html - Valitettavasti tuossa aineistossa on käytetty derivaatan merkinnässä Ascii-heittomerkkiä ('), joka on lähes kiinni edeltävässä kursivoidussa f:ssä. Niinp' keskeistä yhtälöä df = f'(x)h pitää tihrustaa tarkkaan, ennen kuin huomaa, ettei se ole df = f(x)h. Oikeampi merkintä on df = fʹ(x)h, mutta eipä sekään johda kovin hyvin luettavaan tulokseen. Ellei kaavoja tuoteta ohjelmilla, jotka pystyvät esittämään matemaattiset kaavat laadukkaasti, on parempi merkitä f:n derivaattaa Df:llä, siis esimerkiksi df = Df(x)h.
Joka tapauksessa differentiaali on siis yksinkertaisesti argumentin muutoksen (h) ja derivaatan tulo. Differentiaali antaa funktion arvon muutoksen likiarvon, joka perustuu funktion approksimoimiseen lineaarisella funktiolla (siis graafisesti sanottuna suoralla, jonka kulmakerroin on funktion derivaatta). - Matrikkelilyhenteistä on turha etsiä logiikkaa, sillä sitä on niissä vain paikoitellen.
Tässä syynä lienee se, että tutkintonimikkeet ja arvonimet, jotka alkavat sanalla ”kauppatieteiden”, ovat huomattavasti vanhempia kuin ne, jotka alkavat sanalla ”kasvatustieteen” (ei siis enää ”kasvatustieteiden” kuten aiemmin). Ennen vanhaan matrikkelilyhenteitä muodostettiin jossain määrin tolkullisemmin kuin nykyisin, ja sanan ”kauppatieteiden” vastineeksi otettiin ”KT”. Kun sitten peruskouluun siirtymisen yhteydessä kansakoulunopettajan tutkinto muutettiin kasvatustieteiden maisterin tutkinnoksi, KT-alkuiset lyhenteet olivat jo varattuja. Niinpä päädyttiin pelkkään K-alkuun, koska ajateltiin, ettei lyhenteiden tarvitse olla ymmärrettävissä, niitähän käytetään vain matrikkeleissa, joissa tilansäästön tarve on suuri ja kaikki lyhenteet on selitetty jossain alussa.
Jos titteli ”kasvatustieteen maisteri” halutaan jostain syystä lyhentää, kannattaa ensimmäiseksi miettiä, miksi se pitäisi lyhentää. Lyhenteiden käytön tärkein sääntöhän on ”Älä käytä lyyhenteitä”. Jos kuitenkin pitää lyhentää, niin suositeltu lyhenne on ”kasvatustiet. maist.”, ks. http://www.kotus.fi/?s=2149 (Tällainen lyhenne on helppo ymmärtää. Toisaalta se ei tietenkään säästä juuri mitään.) - Kannattaisi esittää viite, kun lainaa jotain. ”Maakuntalehden pääkirjoituksen otsikko” on jokseenkin epämääräinen, ja pienemmällä vaivalla kuin kirjoitit sen olisit kopioinut osoitteen:
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/tuomion-lieveni-oudoin-perustein/1362386
Jos tämä on ainoa esimerkki, joka sinulla on esittää, niin pidän sitä satunnaisena kirjoitusvirheenä, joka voi olla tekstin kahden muun n-loppuisen sanan vaikutusta (sanat ovat kirjoittajan mielessä hänen kirjoittaessaan ensimmäistä sanaa, ja siihenkin lipsahtaa -n), tai horjahduksena, joka johtuu siitä, että kirjoittajan mielessä on ollut kaksi ilmaisuvaihtoehtoa ”tuomion lievennys” ja ”tuomio lieveni” ja tulokseksi on tullut niiden sekamuodoste.
Toki lehden toimitusprosesseissa on jotain vikaa, jos tuollainen otsikko pääsee lehteen. Virheen pitäisi paljastua sisäisissä tarkistuksissa, mutta tarkisteluun ei kai nykyisin ole resursseja, ei edes otsikoiden tarkistamiseen. Eipä siis ihme, että kirjoituksen tekstikin alkaa oudosti: ”Itä-Suomen hovioikeus lievensi Lapinlahdella runsas vuosi sitten”. Lukija joutuu sitten jäsentämään virkettä uudestaa, kun ilmenee, että ”Lapinlahdella” ja ”runsas vuosi sitten” kuuluvatkin lauseenvastikkeeseen. - Esimerkiksi Nykysuomen sanakirja selittää teologi-sanaa näin: "teologian tutkija tai opiskelija, jumaluusoppinut". Opiskelijoiden kutsuminen teologeiksi on kuitenkin lähinnä leikillistä – omanarvontunnon pönkittäjänä sellainen kielenkäyttö on turhan läpinäkyvää. Eihän lääketieteen opiskelijoita sanota lääkäreiksi saati lääketieteen tutkijoiksi, matematiikan opiskelijoita matemaatikoiksi jne.
Oikeasti ”teologi” on siis teologian tutkija. Nykyisin sellaiseksi ryhdytään lähinnä sen jälkeen, kun on opiskeltu yliopistossa teologiaa ja sitten todettu, että tutkimus kiinnostaa enemmän kuin papin työ tai vastaava. Mutta mikään ei estä ihmistä itse opiskelemasta teologiaa ja sen tutkimusmenetelmiä – tai opiskelemasta niitä esimerkiksi jonkin uskonsuunnan omissa oppilaitoksissa. - Agronomin arvon saaminen edellyttää nykyisin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista (maatalous- ja metsätieteiden maisteri, sorry että kirjoitin vahingossa kandidaatista). Ja asetuksella on säädetty, että aikoinaan käytössä olleen agronomin tutkinnon suorittaneiden katsotaan suorittaneen ylemmän korkeakoulututkinnon. Ks. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050426
- Tutkintonimikkeistä ja vastaavista on turha etsiä logiikkaa; sitä ei niissä ole kuin paikoitellen. Tutkintoja ei ole nimetty minkään yhtenäisen periaatteen mukaan, vaan sitä mukaa kuin tutkintoja on otettu käyttöön tai muuteltu. Viime vuosikymmeninä koulutusta on muuteltu (”uudistettu”) niin, että nimikkeissäkin on saatu aikaan melkoinen sotku.
”Agronomi” on perua ajalta, jolloin maatalousalan ylin opetus muutettiin yliopistotasoiseksi, ja silloin ylio pistojen perustutkinnot olivat erilaisia kandidaatin tutkintoja. Ehkäpä maatalousalalle haluttiin nimike, joka kuulostaa selvemmin ammattitutkinnolta. Ja kun Suomi-elokuvassa kulkurin, tukkijätkän tms. todellinen identiteetti paljastuu, on toki paljon kätevämpää huudahtaa ”hän onkin ylioppilas ja akronoomi!” kuin ”hän onkin ylioppilas ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti!”
Nykyisin (vuodesta 1979) ”agronomi” ei ole tutkintonimike, vaan arvonimi, joka myönnetään jokaiselle maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneelle, joka sitä anoo. Tämä on tietysti silkkaa pelleilyä, mutta kaipa se tuo valtiolle tuiki tarpeellista lisärahaa. (Arvonimestä jouduttaneen maksamaan vero, tosin varmaankin aika pieni.)
”Agrologi” keksittiin opistotason tutkinnon nimikkeeksi, eikä sitä muodostettaessa juuri ajateltu muuta kuin statuksen hankkimista tutkinnolle. Tavallisimmin -nomi-loppuiset nimikkeet olivat opistotasoisia, -logi-loppuiset yliopistotasoisia, mutta tässä kävi toisin päin, koska ”agronomi” siis jo oli käytössä. Nykyisin kai ”agrologi” ei ole käytössä yksinään, vaan sen perään pitää kirjoittaa pönkityslyhenne ”(AMK)”.
Käytännössä nykyisin agrologin ja agronomin ero on lähinnä siinä, että agronomin koulutus on teoreettisempi – koulutuksen laajuus lienee samaa luokkaa. On kyseenalaista, onko syytä puhua alemmasta ja ylemmästä tutkinnosta; se kertoo enemmän puhujan asenteista kuin mistään muusta. Asenteet ovat toki osittain vahvasti juurtuneita.
Mutta arvovaltasyyt ja asenteet estävät sen, että nimikkeet saataisiin jotenkin järkevälle mallille esimerkiksi niin, että on yksi nimike ja sitä sitten tarvittaessa tarkennetaan kertomalla, mistä oppilaitoksesta on valmistuttu. Eikähän sekään olisi kovin toimivaa, koska oppilaitosten nimet saattavat olla pellenimiä tai kilometrin mittaisia selostuksia, ja lisäksi niitä muutetaan milloin mistäkin syystä.
”Teologi” on yleisnimitys, joka kertoo, mitä ihminen tekee, eikä sinänsä merkitse, että ihminen olisi suorittanut tietyn tutkinnon. (Tosin arkikielessä teologiksi voidaan sanoa myös esimerkiksi teologian kandidaatin tutkinnon suorittanutta henkilöä, joka ei lainkaan harjoita teologiaa vaan on mennyt ihan muihin hommiin.) Sama koskee sanaa ”filologi”. Sen sijaan ”psykologi” taitaa olla suojattu ammattinimike, jonka käytöllä on määrätyt edellytykset, mutta sekään ei ole tutkintonimike. - Tässäkin asiassa kannattaa katsoa, mitä Wikipedia-sivulla väitetään lähteeksi. Jos lähteitä ei edes mainita, teksti voi olla vain jonkun lämpimikseen kirjoittama. Jos mainitaan, niin maininnat voivat pitää paikkansa tai sitten eivät.
Reaalilukujen joukon "laajentaminen" ∞:llä ja −∞:llä ei ole kovin kiinnostavaa. Olennaista on, että tuloksena ei ole mikään ”laajennettu lukujoukko”, vaan joukko, joka sisältää reaaliluvut ja kaksi muuta alkiota ja jossa aritmetiikan lait eivät yleisesti päde, eli kaikkia alkioita ei voi pitää lukuina missään normaalissa mielessä.
Normaalisti merkintöjä ∞ ja −∞ ei matematiikassa käsitetä alkioiden symboleiksi vaan sovinnaisten merkintöjen osiksi, joilla ei ole itsenäistä merkitystä. Vaikka esimerkiksi raja-arvomerkinnässä käytetty a → ∞ luetaan usein ”a lähestyy ääretöntä”, oikeampi lukutapa on ”a kasvaa rajatta”, ja tällaisen raja-arvomerkinnän määritelmä on sellainen, jossa ei lainkaan esiinny symbolia ∞ eikä muutakaan ”äärettömän” merkkiä. - Kumpikin on kömpelöä kieltä, mutta ”Z:n suhteen” on vähemmän huono kuin ”yli Z:n”, josta paistaa kilometrien päähän, että se on orjallinen käännös.
Sujuvaa on sanoa ”jaoton Z:ssa”. Tällaista ilmausta käyttää mm. opetusaineisto
http://math.oulu.fi/materiaalit/luentorungot/Renkaat_kunnat_ja_polynomit.pdf - Silloin, kun WWW todennäköisesti ensi kerran mainittiin Suomessa radiossa, se lausuttiin double u double u double u. Se vaikutti koomiselta, etenkin kunilmaus toistui useita kertoja.
Tämä oli vähän minun syytäni, koska olin ollut kirjoittamassa lehdistötiedotetta, johon radiouutinen perustui, ja olimme kirjoittaneet ”WWW” ajattelematta sen hankalaa lausuttavuutta – jos olisimme ajatelleet, olisimme ehkä kirjoittaneet ”Web”. - W-kirjain ei kuulu suomen kirjoitusjärjestelmään juuri enempää kuin muut vieraat kirjaimet kuten þ, ß, œ tai ə. Vieraissa nimissä ne pitäisi kirjoittaa oikein, mutta vieraan kielen mukaisen ääntämyksen vaatiminen on useimmiten epärealistista.
Aiemmin w:tä käytettiin yleensä v:n tilalla fraktuurassa, ja tätä perua on joidenkin suomalaisten nimien kirjoittaminen niin, että niissä on w, esimerkiksi Wirtanen. Tästä johtuu myös se, että w:n luonnollisin lukutapa suomessa on sama kuin v:n, ja myös luettaessa lyhenne lausumalla kirjainten nimet lausutaan yleensä w:n ja v:n nimi samoin, ”vee”. Tästä harvoin syntyy väärinkäsityksiä.
Vieraissa kielissä lukutapa vaihtelee kielen mukaan, joskus sanoittainkin. Tämän osaaminen ei ole varsinaisesi suomen kielen hallitsemista vaan vieraiden kielten tuntemista ainakin pieneltä osin tai sitten nimien ääntämyksen opettelemista.
Ruotsin kielessä w:n asema on hyvin samantapainen kuin suomessa. - Vain ”arkkitehtia” on oikein (muun muassa Suomen kielen perussanakirjan taivutusohjeen mukaan), vaikka ”arkkitehtiä” on lähes yhtä yleinen.
Koko sanan vokaalisuus ratkaisee päätteen silloin, kun kyseessä ei ole yhdyssana. Suomen kielen kannalta ”arkkitehti” ei ole yhdyssana, vaikka perimmäisessä lainanantajakielessä kreikassa se on (arkhi- 'pää' téktōn ’rakentaja, rakennustyöläinen, kirvesmies’). Koska sanassa on vain takavokaaleja ja e ja i, päätteet ovat takavokaalisia.
Käytännössä kuitenkin monet nelitavuiset vierasperäiset sanat hahmottuvat kielitajussa yhdyssanan tyyppisiksi, etenkin, jos kaksitavuinen alkuosa esiintyy monissa muissakin sanoissa ja kokonaisuus voidaan siksi kokea yhdysosaksi. - Esimerkkejä on kahdenlaisia: hyviä ja huonoja. Jos ei tunne muita tieteellisiä nimiä kuin sellaisia, joita vastaa jokin yleisesti käytetty suomenkielinen nimi, niin miksi syntyisi tarvetta puhua lajista vain tieteellisellä nimellä?
Mitä kysymykseesi tulee, tekee mieli kysyä, ymmärrätkö sanan ”jos” merkityksen. Mutta vastatakseni tyhmään kysymykseesi* sellaisena kuin sen esitit: ei, kirjoitusasu ”kettu -yksilöä” ei ole oikein.
* Periaatteessa toki pitää paikkansa, että ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä. - Vertailu on virheellinen, koska Aspirin on edelleen Suomessa rekisteröity tavaramerkki, joten sen taikka sen väännelmien käyttö yleisnimenä on virheellistä.
Saksassa saattaa Magnetophon edelleen olla Telefunkenin tavaramerkki, mutta sitä ei ole rekisteröity eikä vakiinnutettu Suomessa. Ei siis ole muodollista estettä magnetofoni-sanan käytölle yleisnimenä. Toisaalta sellainen olisi jokseenkin yhtä vanhahtavaa kuin puhua automobiilin akkumulaattorista eikä auton akusta.