- Mielestäni suomenruotsalaisessa identiteetissä on kaksi eri osaa: osin vaiettu tunne yhteisestä viikinkitausta ja sitten avoimesti esitetty tunne omaksuttavasta suomenskandinaavisuudesta, joka samaistetaan yhteisen arvopohjamme kanssa (vapaus, tasa-arvo, hyvinvointiyhteiskunta jne.). Eliittiin pyritään seulomaan vain ne, jotka hyväksyvät pakollista ruotsia vaativan kansalliskielitulkinnan ja tulkinnan Nordenista nimenomaan skandinaaviskan kautta avautuvana kotikenttänä, vaikka ruotsintaito voisi vähän heikko ollakin.
Suomenkielisten tunnot varmaan tunnetaan, mutta ne selitetään kateudeksi, eristäytymiseksi, sivistymättömyydeksi (ilmeisesti lähes samoin kuin sata vuotta sitten). - Sodasta jäi sodan arvet.
Kapinasta jäi myös arvet, vaikka ajan eläneet on jo viety hautaan.
Ja ajasta, jolloin ruotsinkieliset herrat johtivat maata ohi suomenkielisen rahvaan, myös siitä on jäänyt arpensa. - Luin Järnefeltin kirjaa fennomanian vuosista ja se sisältää mielenkiintoista taustaa nykytilanteelle. Silloin ruotsinkielisten rivit repesivät ja osa lähti "yksi kieli, yksi mieli" -taisteluun nostaakseen suomen kielen sille kuuluvaan asemaan maan pääkieleksi.
Elisabet Järnefelt (Venäjältä, balttiansaksalaista taustaa, omaksui suomen kielen ja suomalaisuuden) yritti pitää salonkia suomenkielisille ylioppilaille, joista osa oli aika eksyneitä ja turvattomia ruotsinkielisessä pääkaupungissa. He tulivat usein maalta, heillä ei ollut kaupungissa verkostoja, heitä ei kutsuttu paikallisiin sivistyskoteihin opettelemaan ajanmukaisia seurustelutaitoja. Moni sortui juomaan tai muuten vain keskeytti opinnot. Elisabetin poika Arvid kuvaa kirjassaan, että Elisabetin suureksi suruksi yksinkertaisesti ujous karkoitti nuo maalaisylioppilaat myös Elisabetin salongista ja hänen työnsä jatkui sitten suomenkielistyneiden (tai suomen kieleen palaavien) säätyläisperheiden nuorten kanssa, joilla oli jo säätyläisen elämänpiiri ja uskallus. He lähtivät tietoisesti luomaan sekä kaunokirjallisia juuria suomalaisuudelle että suomenkielistä korkeakulttuuria.
Tuon ajan ruotsinmielisten taustalla oli monia etnisia identiteettejä, jotka ruotsinkielisyys sulki sisäänsä. Monen perheen juuret olivat varsin monihaaraiset ja veivät Suomen ja Skandinavian lisäksi Eurooppaan. Ruotsinmielisyys oli se vapaamielinen (tosin ei suomen kieltä kohtaan) ja kulttuuriystävällinen aate, joka yhdisti heitä. Suhtautuminen suomen kieleen jakoi tuolloin säätyläiset ja repi rikki perheitä. Niillä, jotka jäivät ruotsinmielisiksi ja -kielisiksi, oli vahva negatiivinen suhtautuminen sekä suomen kieleen että suomenmielisiin - ja päinvastoin. Tästä on vain runsas sata vuotta ja tilanne jatkui paljon pitempään, kaikuja kuuluu vieläkin. - Ruotsinkieliset jakavat usein kokemuksen, että heidän esivanhempansa olivat ruotsalaisia Ruotsin maakunnassa nimeltä Österland ja sitten tuli hirveä, kipeä ero 1809 kulttuurisista juurista ja etnisestä yhteydestä muihin skandinaaveihin.
Arvid Järnefelt kirjoittaa kirjassaan ”Vanhempieni romaani” ruotsinkielisen sivistyneistön tunnoista näin:
"Syvälle oli vihollisen miekka tähän maahan uponnut. Maa oli kuin kahtia hajonnut. Ja milloin olikaan näin syvän haavan veri lakkaava tihkumasta! Haavan toinen puoli oli: - pakko tunnustaa valloitus, mukautua olevaan todellisuuteen, hakea valloittajan suosiota, mielistellä häntä. Mutta haavan toinen puoli oli entisen yhteyden elävä tunto, jota ei mikään asepakko voi miehen rinnasta repiä. Maa oli vapaasti ja täydellisesti ruotsalaistunut. Ruotsin kielen rakastaminen ja käyttäminen oli ainoa tie sivistykseen ja valoon. Sen säilyttämisestä tuntui kaikki riippuvan."
Suomenkielisillä ei ole vastaavia muistijälkiä perintönään. Sen sijaan suomenkieliset kantavat kipeitä jälkiä pitkästä alistettuna olosta, naapurien hävitysretkistä, vieraan kielen käytöstä hallinnossa ja sen aiheuttamista ongelmista, vääryyksistä. Suomenkielisillä useimmiten on säilynyt tunne siitä, että omat kielelliset esivanhemmat ovat ainakin parin tuhannen vuoden ajan raataneet ja rakastaneet tässä pohjoisessa maankolkassa eikä siinä yksi seitsemänsataa vuotta Ruotsin vallan aikaa ja vieraskielistä hallintoa muuta mitään. Kieli ja kansa saivat uusia vaikutteita joka suunnalta, selvisivät hengissä.
Tämä on jotenkin hyvin oleellinen ero suomalaisessa identiteetissä ruotsinkielisten ja suomenkielisten välillä ja selittää osin sen, miksi puhumme jatkuvasti toisemme ohitse. - Rahvas kärsi ja rahvas oli suomenkielistä.
Suomenkielisiä säätyläisesivanhempia meillä ei ole. Niistäkin, jotka syystä tai toisesta pääsivät kouluttautumaan 1800-luvulla, iso osa keskeytti, herkesi juomaan, tunsi suunnatonta ulkopuolisuutta. - Tuli yksi vastaus, josta kiitän:
- Jos koulunkäynti on jollekin hyvin vaikeaa, niin siinä tapauksessa minusta voitaisiin ajatella, että oppilas vapautettaisiin 2. vieraasta kielestä, jotta hän voisi keskittyä omaan äidinkieleen ja matikkaan. - No nyt on kuunneltu, mitä pakon puolustajat sanoisivat nuorille, joiden elämässä pakkoruotsi on kohtuuttomassa roolissa karsimassa voimia tärkeämmältä, pitkittämässä kalliita opintoja tai karsimassa opinnoista kokonaan.
Te sanoisitte, että
- erikoista, että oppii muuta muttei ruotsia
- Attitydproblem kanske ?
- pakkosuomen poisto auttaisi
- opiskelkaapa nyt kiltisti, niin minäkin aikoinaan tein
- ei elämä ole aina helppoa, eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan
- oppilailla ei ole enää pettymyksensietokykyä
- ei olisi pitänyt mennä lukioon
- ei voi alkaa muuttaa koulun perusopetusohjelmaa, siksi että on muutamia oppilaita, jotka oppivat kaiken muun, paitsi ruotsin.
- voisi sanoa tarinoittesi maahanmuuttajille, että muuttaisivat Suomesta
- jotkut maahanmuuttajalapset pärjäävät aivan loistavasti peruskoulussa
- entäs ne, jotka kärisvät kemiasta (se puolitoista vuotta yleistietoa atomeista, molekyyleistä ja luonnontieteistä)
Te olette aikamoisessa eettisessä ja loogisessa umpikujassa. Pieni palvelupakkokielli on teidän mielestänne koulun tärkein aine.
Se mikä keskustelusta näkyy selvimmin on se, ettei teillä ole mitään kontaktipintaa kouluopetukseen tai nuorten elämään, mutta pistätte valtavasti aikaa ja voimia haukkuaksenne somessa ihmisiä, joilla se kosketuspinta ja realismi on, jotka näkevät näiden nuorten silmät, heidän ponnistelunsa ja heidän pettymyksensä.
Mutta minä olen tehnyt tehtäväni. Olen avannut teille maailmaa ja inhimillisyyttä - ja vaikka nyt jumitatte vanhassa, avoimuus ja uudet kytkennät muokkaavat jo rakenteita alitajunnassanne. - Se on ollut heille mahdollisuus, jota muilla ei ole.
Mutta en näe mitään syytä, miksei vapautuksia annettaisi kieliopinnoista oppilaan eduksi myös silloin, kun kyse on maan pääkielestä. - Jos kerran vapaaehtoisia kieltenlukijoita on pilvin pimein, ei luulisi olevan liikaa vaadittu antaa vapautukset näille, jotka niitä tarvitsevat.
- Siis pakkoruotsi tuottaa hyvinvointitappioita - nuo kertomani tapaukset ovat juuri niitä hyvinvointitappioita.
- Noinko sanoisit näille nuorille, joiden elämäntilanteen luit ketjun alussa?
Miettikää hetki, miltä tuntuisi elää näiden nuorten rinnalla, nähdä heidän silmänsä ja nähdä heidän poinnistelunsa ja pettymyksensä. - Ruotsi nimenomaan karsii tai on poissa opinnoista, jotka olisivat etenemisen kannalta oleellisimpia.
- Sanoisitko todella noille nuorille, joiden kohtalla vain lukioruotsi ei onnistu, ettei heidän olsii pitänyt mennä lukioon? Millä perusteella ruotsi on se aine, joka karsii lukioon menijät?
- Suosittelen lukiota kaikille suunnastaan epävarmoille.
Suurin osa oppilaista kykenee halutessaan käymään lukion ja saa siitä elämäänsä sellaisia eväitä, joita kapeahko ammatillinen koulutus ei anna.
Elämä on jatkossa yliopistomme.
Vaikkapa lähihoitaja päiväkodissa hyötyy lukiotaustasta ja siitä, että on saanut hioa suomen kielen taitoaan, kulttuurisia taitoja ja jopa luonnontieteellistä maailmankuvaa. Ja tästä taas hyötyvät lapsemme. - "kaikki oppilaat alkaisivat vaatia vapautusta siinä oppiaineessa, jossa he eivät pärjää"
Ei niin, vaan nimenomaan ruotsista - koska ruotsi, anteeksi nyt vaan, ei ole yleisesti kauhean rakastettu kieli.
Vanhemmille riittää hyvin, että nuorilla on englannin ohella valinnainen kieli, josta tarvittaessa saisi vapautuksen. Silloin ihmiset voisivat valita kieliopinnot, jotka ovat heistä tarpeellisia. Pakkopalvelukieli ei nyt vaan ole sitä. - Meillä ei muuten ole virkamieskemiaa. Lukiossakin kemia on valinnainen.
Kemiaa on vain puolet yläkoulun luonnontieteiden tunneista eli noin kolme tuntia viikossa puolentoista vuoden ajan. - Katsos reaaliaineet eivät ole samanlaisia karsijoita. Ne teettävät kyllä enemmän töitä niillä, joilla on oppimisvaikeus tai heikko lukutaito, mutta eivät karsi. Niiden tavoite on rakentaa maailmankuvaa, ei rakentaa taitoa, jossa uusi aina rakentuu vanhan päälle.
Liikunta on oppiaine, joka on tuottanut todella paljon kärsimyksiä, ja sen opetus onkin muuttunut reippaasti - paine muutokseen on ollut kova.
Minä olen nähnyt tämän kaiken aitiopaikalta. - Voi sinua, etkö tosiaan ymmärrä, että vapautukset on kielletty siksi, että ne romuttaisivat koko pakon hetkessä.
Kun ne saisivat vapautuksen (mikä riittäisi minulle hyvin), jotka sitä tarvitsisivat, olisi muutamassa vuodessa paine antaa vapautuksia yhä useammalle todella suuri. Vanhemmat laatisivat valituksia siitä, miksi naapurin Usko ei joudu lukemaan ruotsia mutta meidän Toivo joutuu.
Koko pakkoruotsin mielettömyys kristallisoituu tähän, ettei niitä ehdottoman välttämättömiä vapautuksia voi antaa, tai koko korttitalo sortuu. Vain ehdoton pakko pysyy pystyssä. Vain pakko johon liittyy vaara joutua karsituksi ja hylätyksi ruotsia vaille valmiina. - Heillä on tämä mahdollisuus. Meillä ei ole vieressä omalla kielellä toimivaa maata, jossa voisi valmistua ilman ruotsinopintoja.
Hyvä että huomasit. - Nyt joudutte puntaroimaan omaa eettisyyttänne. Mitä sanoisitte näille nuorille, joiden kohdalla pakkoruotsi pitkittää opintoja, tulee kalliiksi, karsii opinnoista, unelmista, vaikeuttaa perusopintoja,...
Näyttääkö pakkoruotsi todella teistä edelleen sivistykselle?