- Etteikö täällä rajan pinnan pikkukaupungissakin pääsisi osalliseksi maailman kulttuureista? Sain meilissä kutsun tuttavani kirjanjulkistamiseen. Kristiina S. on paikkakuntamme "prinsessakirjailija" jonka erikoisalaa on kuvitteellinen, satumainen kruunupäiden historia. Näin kauniisti kuvaillen hän esittelee 21 Kreikan auringon ja meren tytärtä, jotka kutsuvat meidät mukaan tosielämän seikkailuihinsa 1900-luvun alusta koronavuoteen: Ateenan sydämeen, Parnassos-vuoren pinjantuoksuun, Korfun läpikuultavien vetten ääreen, Linnunradan valoon Marokkoon, Jugoslavian dramaattisiin vaiheisiin, maailmansotien pommitusten keskelle, salaristiäisiin Englannin maaseudulle, saksalaislinnoihin, psykoanalyyttisen Pariisin ytimeen, maanpakoon Afrikkaan, Amerikkaan, diktatuurista vapautuneeseen Espanjaan, 'Kauniitten ja rohkeitten' kulisseihin, uuteen elämään unelmien maassa....
- Eilen onnistuin pysäyttämään ketjun. Tänään vastaavasti käynnistän sen.
Paikallislehdessämme julkaistiin tavan mukaan koulujen ruokalista. Sitä käsitteli myös pääkirjoitus. Se miksi keskuskeittiön ruokalista on hyvä tietää kodeissa jo etukäteen, johtuu tietysti ajatuksesta, ettei illalla laitettaisi samaa ruokaa kuin koulussa.
Kirjoittajalle oli juolahtanut mieleen tarina Helsinkiin muuttaneesta maalaispojasta, joka kuukauden päästä soitti kotiin, että rahat ovat loppu.
"Isä läksytti poikaa, että tämä on kuitenkin törsännyt rahat niihin etelän evväisiin ja ostellut vaan kalliita pitsoja ja kepappia. Poika tuhersi itkua ja vannoi, ettei ole semmoiseen haksahtanut vaan on syönyt ihan sitä tuttua kotiruokaa: kuhafileetä, riekonrintaa ja lakkoja."
Näin täällä meillä. Omaan herkkulistaani kuuluvat lakatkin, omalta suolta. Riekkoa ei täältä oikein saa, kun taas kuhafilee on vakiotarjottava etelä vieraille, jotka kiittelevätkin vuolaasti Pielisen kuhaa. - Muistan, kuinka äitini hyräili wieniläissävelmiä radion mukana: Ungarn land, donau strand, heimatland... tai sitten Jääkärin morsianta: Elon mainingit korkeina käyvät, niiden kuohuissa kulkee mun tiet... Ihan nuorena inhosin operetteja mutta opiskeluaikana innostuin Svenska teaternin Hair-musikaalista ja näin sittemmin ainakin Catsin kaupunginteatterissa.
Tytön ollessa pieni hilluimme television edessä Famen tahtiin. I'm gonna live forever... Yksi outo ooppera tai musikaalikokemus oli Sweeney Todd, keskiössä kaamea murhaparturi, suomennos Juice Leskisen. Valaistusmestari oli pannut parastaan: kun Kansallisoopperan ovet aukesivat: tulimme kuin tuonelaan, katsojarivit värjäytyneet viheriänharmaiksi kasvoiltaan.
Kotiin takaisin -sarjassa oli hauska kohtaus, kun nuorelle maalaismiehelle esiteltiin Sydneyn vapaamielisiä boheemipiirejä. Hän kertoi innoissaan miten jotkut Rodgers- ja Hammerstein -nimiset olivat ottaneet homopojan sydämellisesti vastaan. Siis ensituttavuuksia kaupunkielämässä olivat kuuluisan South Pacific -musikaalin tekijät. - Huomenta a-mummu ja muutkin
Juuri tuo Tapaus Miniä onkin mitä törkeintä yksityisasioihin puuttumista. Ilman muuta sinun versiosi on "luotettavampi" kuin noiden suvullesi vieraiden kirjoittajien varmana esittämä tieto, että sinä oman etusi vuoksi vääristelisit tapausta. Mitä siihen tulee, että tänne saisi kertoa vain niistä ihmisistä joiden on mahdollista puolustautua ja esittää oma kantansa, on pelkkää höpöä. Puhutaanhan täällä paljonkin esim. juuri sukulaisista; onko nyt varmaa että kaikki kohteet hyväksyisivät tavan, jolla heidät esitellään tuntemattomile. Joku ilmaisu 'musikantti' ei sekään ole kovin mairitteleva ole, jos ei ihmisestä muuta tiedetä.
Minun tyttäreni henkisestä tilasta on esitetty täällä arveluja vain siksi, että olen kertonut hänen asuvan yksin keskellä korpea. Eihän niin tee oikea nainen ja miksei hänellä ole lapsiakaan, päivitellään. Ja millä hän elää? Pentutehtailulla, ollaan tietävinään. Mielestäni todella raakaa lyttäämistä.
Aion kyllä vastedeskin kertoa tämän "epäkelvon" lapseni elämästä ihaillen hänen tarmokkuuttaan ja idearikkauttaan alkeellisessa asumisessa. Lehdet ovat täynnä juttuja maallemuuttajista mutta jo ensi lauseessa paljastuu, että useimmille se on rikkaiden leikkijöiden "selviytymiskoe" ja kohta he palaavat takaisin Helsingin lukaaliinsa. Tytärtänikin on pyydetty sinne tänne, mutta koska hän ei viitsi aina kertoa samoja asioita, hän ei ole välittänyt mennä mukaan; hänen kunnianhimonsa ei kaipaa sovinnaista naistenlehtijulkisuutta.
No tulipa taas kehuttua...
Miten nyt menee miniän kanssa? Ovatko särmät yhtään hioutuneet? Lapsissa on se hyvä, että he kasvavat ohi aikuisten aiheuttamien murheiden ja oppivat katsomaan näitä nuoren mutta ei enää lapsen silmin.
Sain juuri päätökseen Elena Ferranten neliosaisen Napoli-sarjan. Siinä sitä oli sukupolvien ristiriitaa, avioliiton ristiriitaa ja kaikkea mahdollista ihmissotkua veitsenterävällä katseella kuvattuna. Elämäni ehkä paras lukukokemus. - Koska kukaan ei hiisku sanaakaan, kysyn millä perusteella joku naapuriketjulainen syyttää meitä jämämiehiksi ja -naisiksi.
Onko niin arvokasta olla rauhassa, että kestää mitä tahansa? Mitä menettää, jos vähän edes panee hanttiin? - Muistan, että yliopistossakin oli väliajat, jolloin professorit hellittivät luennoimasta ja ehkä keskittyivät tavallisiin asioihin, valikoimatta vuohiin ja lampaisiin keskustelukumppaneitaan.
Voithän sinä tulla tai mennä Elämäänkin, jos tulet hyvin aikein etkä kivi nyrkissä. - Vaikka Rapu ei vastaisi sinulle, onhan siellä maamme älyllistä kermaa, joiden kanssa taittaa peistä. Miksi olet niin riippuvainen Elämästä, eihän siellä kukaan vastaa minullekaan. Tasoissa ollaan.
- Onko sinulle nyt liian vaivalloinen tie mennä Hesarin keskusteluihin?
- Appivanhempani, jotka olivat herrasväkeä Kuusankoskella, pitivät joka syksy rapukestit värivaloin valaistulla kuistillaan. Syksyisin myös paistettiin nauriita kuopassa rituaalien kera. Kun minut ensi kertaa esiteltiin perheelle, tarjottiin uunissa paistettuja kastanjoita. Heti tuli semmoinen fiiilis että tänne en kuulu. köyhä stadilainen kun olin. Myöhemmin tajusin, että se oli heidän elämäntapaansa.
- Hajuton ja mauton. Tsot tsot, ei ihan niinkään. Sinullahan on loputon varasto hauskoja sukujuttuja tai mitä olet lehdistä lukenut mistäkin aiheesta. Kuitenkin olet sen verran maltillinen, pehmeämpi, että sinuun ei suututa ihan yhtä helposti kuin eräisiin. Kuten minuun, jonka jokaisessa kommentissa varsinkin nuo herrat aavistavat leuhkimista ja loukkaamisenhalua, jolloin antavat samalla mitalla takaisin. Tähän on tultu.
Maineeni ketjun hirvittävimpänä telaketjufemakkona kierittäisi minut tuntevat ihmiset naurusta persiilleen. Muutenkin lokerointi ismeihin soveltuu minuun yhtä huonosti kuin ketjun muihinkaan daameihin.
Joten kunniani ketjun pahimpana sitä tai tätä on vääryydellä hankittu. Olenhan mainosnainen ja tottunut muuntumaan moneksi ilman hyveellisiä periaatteita.
Tästä kommentista osa oli suunnattu, ei edsoniin eikä Whohon, vaan niin konservatiiviseen jäärään, jollaisia ei uskoisi olevan enää olemassakaan. - Ihan selvyyden vuoksi:
Sivistyssanakirja:
karrikoida
verbi
Kuvata karikatyyrinä, liioitellun naurettavana.
Esimerkiksi: Karrikoida jotakuta, jotakin.
Onko 'olio' siis karrikointia? Ei, koska siitä puuttuu liioiteltu naurettavuus. Oliot ovat luomakuntaa kuten ihmisetkin. Mutta kummasti mekin opimme lukemaan ja kirjoittamaan.
Olisikin hyvä olla niin pieni, ettei kukaan erottaisi maan tasalta. Olio oliensis.
Minä elän(A. Kivi) - Ei täällä tahallaan kukaan muukaan haasta riitaa siinä mitassa mitä A tekee ilman mitään syytä. Nyt se on palannut oikein irvimään sillä, että olen niin tyhmä, etten osaa lukea noita haukkuja karrikoinniksi. Osaako hän itsekään lukea jotain "Mätäojan äijää" vain hauskaksi tyylikikaksi?
Edson ihmetteli, miksi luen noita toisen ketjun juttuja. Takuulla hän itsekin lukisi niitä, jos saisi kukkoilla niissä päähenkilönä. - Lisäys
Kyllä edelleen ihmettelen, miksi aikuinen mies nostaa jatkuvasti kirjoitustensa keskiöön yhden tuntemattoman naisihmisen ikään kuin muita ihmisiä ei maailmassa olisikaan.
Minä ilmeisesti olen pahin naisasianainen minkä hän tietää. Mitään hänen käsityksiään naisista en ole voinut ottaa vakavasti sen jälkeen, kun hän joskus kiukuspäissään arveli, että minulla, yli 70-vuotiaalla on "ne päivät", mahtoiko tarkoittaa kuukausia vai vaihdevuosia. - Johan on piru merrassa? Onko tämä uusi hyökkäystapa vai kenties katuva selittely liian rumaksi äityneestä kielestä:
"Mitä tulee muuten pohjoiskarjalaan niin kenelläkään ei todellisuudessa ole mitään pahaa sanottavaa itse maakunnasta tai sen asukkaista vaikka soista olisikin. Ainoastaan yhden ainoan persoonallisuuden vuoksi sitä on karrikoiden ihan virkistykseksi ja kirjoitusinnoittajaksi niin karrikoiden esitetty että vähemmänkin viisas olisi sen ymmärtänyt sellaiseksi eikä suinkaan maakunnan todelliseksi irvailuksi.
Sama koskee naisten asemaa. Sitä on vain yhden tai oikeastaan kahden vuoksi karrikoitu ja vastapainoksi ja osoittaakseen karrikoinnin käytetty myös ilmauksia jotka eivät ole miehillekään kovin mairittelevia ja etenkään eivät yleisiä, mutta karrikointi yleistyksellä saa höynähtävät helposti innostumaan ja tuottoisiksi."
On manipulaattoreilla monet keinot. - Makrillipizza... kyllä muistan sen ison soikean peltipurkin, jossa niitä pötkötti ruotoineen päivineen. Joku muukin pikkuseikka saattoi tuoda mieleen oman tuonaikaisen nuoruuden. Tyväenlauluja hoilotettiin, kuppia otettiin. Meissä oli vain se ero, että levylautasella pyöri usein myös talonpoikaisarmeijan lauluja vastakohtana neukkuromantiikalle.
Olisi elokuvassa voitu laulaa Kiti Neuvosen Nuoruustango kokonaisuudessaan. Ovat niin upeat ne Anu Kaipaisen sanatkin. - Teillä muilla on niin erilaiset asuinympäristöt kuin meillä täällä. Tänne ei yksinkertaisesti pääse syntymään kansainvaelluksia, oli soita tai ei. Isoja teitä nyt juuri ja juuri pystyy ajamaan, nehän pidetään kunnossaon tukkirekkoja varten, mutta viimeiset kymmenen kilometriä sinne peräkulmille, jossa se "mainostamani" suo on ja jonka seudun ainoa vakituinen asukas tyttäreni sattuu olemaan, sinne ei pääse kaupunkikäyttöön tarkoitetuilla pikku autoilla ollenkaan polun kivikkoisuuden takia. Eikä ole pitkospuita eikä baaria retkeilijöille.
Eikähän kukaan pientä suota tule erikseen katsomaan, ellei leviä tieto, että siellä kasvaa tietty harvinainen kasvi tai pesii harvinainen lintu. Ne pidämme omina salaisuuksinamme. Itse suossahan ei ole maallikolle mitään näkemistä, kuten Who realistina irvistelikin, ei näy Vetehisiäkään. Satojen täkäläisten joukossa se on vain yksi suo, samanlainen kuin kaikki muutkin. Paitsi että se on minun maallani ja meille rakas.
Ja ainoa, jota meidän on mahdollisuus vähässäkään määrässä suojella. Sitä ympäröi lisäksi koirien varalle tehty aita, joten jos vaivautuvat etelän vetelät sen raosta ruohontupsua tai suonsilmää pällistelemään, niin tervetuloa vaan; tietä emme kyllä neuvo.
Asuinseutumme ihmispopulaation vähäisyydestä ja myös vähäliikkeisyydestä kertonee sekin, että covid-viruskaan ei ole tänne suuremmin löytänyt. Edelleen tilastoissa on Pohjois-Karjalan osalta ne samat 29 sairastunutta, jotka olivat jo huhtikuussa. Äskettäinen huhu, että kolme lisääkin olisi sairastunut, osoittautui testien kautta vääräksi.
Joten suo on suo ja covid on covid mitä erilaisempina eri puolella maata. Molemmista aiheista puhuminen jää minun osaltani tähän. - En yhtään alle, vaan seuraava merkkipäivä on 81. Eikö ole käsittämätöntä, että joku on selvinnyt näissä pyörityksissa näin kauan. Tai kai juuri siksi.
- Koska minulla on vielä silmät päässä, luin Alin sanovan, sivulauseessa tosin, että olio on täällä viimeisenä. Se toki hiveli herkkää vanhuksen itsetuntoa.
Sitten kommentti Edsonin kehotukseen pysytellä vain rauhan aiheissa: tiedätkö mitä rauha tämän ikäiselle, yhdeksättä kymmentään aloittavalle tarkoittaa: se tarkoittaa kuolemaa. Siksi pidän meteliä vielä jonkin aikaa, saan vastakaikua tai en.
Yksi elämää ylläpitävä voima on tyttäreni, joka taistelee, tänä Suomen luonnon päivänäkin, kotimaisen luonnon puolesta omalla tavallaan. Aiomme järjestää, ilman mitään korvauksia miltään tahoilta, pienet maa- ja suoplänttimme suojeltaviksi. Vaikka kukapa niitä uhkaa, mutta kannanottona keskellä tätä määrätöntä hakkuuaukeata ainakin rauhoittaa omaatuntoamme.
Suomme kävi eilen katsastamassa asiantuntija ja totesi suotyypin olevan harvinainen näin "pohjoisessa", se kuuluu keidassoihin jotka ovat etelässä tavallisempia. Suomme suojelu ei kuitenkaan edellytä mitään paitsi meiltä isohkoa paperisotaa, tuloksena jos ei muuta niin uusi vihreä pläntti Kansalaisen karttapaikassa. - Jo se että toit tänne esille Alin möläytyksen siitä, että olisin muka älykkäin tästä jämäjoukosta, todistaa, että lause on tehnyt sinuun vaikutuksen ja olet ehkä siitä vähän kateellinenkin. Sillä sinähän aina olet ollut Alin lemmikki älykkyydessä, kulttuurin ja musiikin tuntemuksessa.
Usko tai älä, Alihan vain vittuili "oliolle", jota samaa on jatkanut tänäänkin. - Mieluummin terävä vittuilija kuin hihittelevä hiihtäjämummeli. Makuasia, kumpi versio miellyttää ketäkin lähimmäistä. Hilpeään hihittelyyn näes liittyy usein myös yöpaidassa ulos suksiminen avaimet hukassa ja kotiosoitteenkin unohtaminen.