- Kela-kortin arvoitus ratkesi. Mokoma läpyskä oli liimautunut leikkelepakkauksen alle. Huomasin vasta kun eilen illalla tunsin tarvetta panna suolaista leivän päälle.
Kun edson sanoit että me mukulat oltiin toisten mukuloiden kanssa, niin sama meilläkin, kakaroita oli joka talossa niin tuhottomasti, että hyvinkin sai aikaan inkkarileikin tai kokonaisen rosvojengin yhtä monilukuisine poliiseineen.
Eivät äidit, isistä puhumattakaan hiihtäneet tai pyöräilleet meidän kanssa. Ei ollut sellaista perheen "laatuaikaa" kuin nykyään suositellaan. Juuri aikuisten puuttumattomuus antoi meille tietyn vapauden kirmailla miten halusimme. - Kyllä nyt nolottaa, kun en saanut eilen lähdetyksi postilaatikolle viemään kortteja, vaikka niissä oli valmiiksi maksetut merkit ja kaikki. Nyt sitten olen istunut kirjoittamassa sähköpostikirjeitä ja selitellyt kortittomuutta. On kuitenkin muutamia, läheisiäkin joiden meiliosoitetta en tiedä tai jotka eivät edes käytä meiliä. Heille pitänee soittaa. Olisi tässä skypekin mahdollinen, mutta vierastan koko ideaa. Lapsiperheissä sen kanssa on varmaankin hauska pelleillä.
Meilläkin oli lapsuudessani aidot kuusenkynttilät, tietenkin, eihän muita ollut keksittykään. Ne sytytettiin hetkeksi joulurauhan julistamisen ajaksi sekä täyteen loistoonsa vasta iltaviideltä, kun käytiin jouluaterialle. Samat tai uudet kynttilät pantiin valaisemaan joulupäivän ja tapanin iltoja. Säästeliäästi poltellen ne kestivät uuden vuoden yli loppiaiseen asti. Silloin oli viimeisistäkin nysät jäljellä, ja siihen kuului taika: kenen kynttilä kauimmin loisti, sille tuli muita pitempi elämä.
Sekä kuusen haku ja pystyttäminen että sen riisuminen olivat sotavuosien jälkeiseen köyhään aikaan suuria tapahtumia. Töölöntorilta kannettu kuusi oli se varsinainen joulun tuoja. Se odotti parvekkeella sisääntuontia aattoaamuun, mutta koristelun aika oli vasta iltapäivällä. Aaton aamupäivällä oli vielä siivoiltu ja käyty kaupassakin, mutta puolelta päivin loppui arki ja alkoi juhla. Turun joulurauhan julistusta kuunneltiin hipihiljaa, samoin sitä seurannutta Sulo Saaritsin laulamaa "Taas kaikki kauniit muistot." Sitten alkoi pitkä odotus, lapsille tuskallisenkin pitkä, joulupukki näet tuli vasta kuuden seitsemän maissa.
Noiden lapsuusmuistojen varassa elää nämäkin ankeammat joulut, jouluttomatkin joulut. Samaa lumoavaa taikaa ei löydä puoli vuotta kestävistä kilkuttavista ja säihkeisistä joulukarnevaaleista. - Kyllä niiden on pakko joustaa apteekissa, jos lääke loppuu ennen kuin saa uuden kortin. Varsinkin tämmöisen vanhan hömelön kohdalla, jolla on puolen tusinaa reseptilääkkeitä.
Tytär stressaa enemmän kuin minä, Että minkälainen sekoboltsi mutsi hänellä on kohta niskoillaan. No, hänelle joulun tuo valkoinen hanki jota on riittävästi rekiajeluihin.
Oikeastaan olen tyytyväinen, että voin suosiolla vetäytyä kaikesta jouluhössötyksestä. Tapaamme seuraavan kerran aattona jouluruokien ostamisen merkeissä. Silloin on kaupoissa väljää. Helsingissäkin ajelimme aattona tyhjiä katuja syötyämme jouluillallisen.
Huomenna meinaan uskaltaa sillä nelipyöräpotkurilla viemään vihoviimeisen päivämäärän kortit. Pystyssä pysyminen ei tee heikkookaan, kun on ohjustanko mistä pitää kiinni. - "Ei paljon muutakaan"
Minusta sinulla on valtavan paljon. Kunnollinen mies, koti merinäköalalla, autokyyti milloin vain sitä tarvitset. - Ihan mitenkään sinuun, minuun tai tähän pikkupiiriimme liittymättä totean, että ei niistä lapsenlapsista välttämättä niin suurta riemua ole. Paras ystävättäreni, leski kuten minäkin, menetti ainoan poikansa huumeille. Pojalla oli lapsia paristakin liitosta. On syntynyt vuosia kestänyt perintöriita, jossa yksi lapsenlapsista, ainoa tyttö, käy sutena isoäitinsä kimppuun ja vaatii tämän omaisuudesta paljon enemmän kuin lakiosan. Kostaa mummilleen isänsä pahat teot.
Totta on, että ystäväni poika ei järin välittänyt näistä Keski-Suomessa asuvista lapsistaan. Kukapa välittäisi, sen jälkeen kun kaikki tapaamisyritykset on torpattu, ovi paiskattu naamaan. Mutta nyt kun raha puhuu, isän suvun omaisuus kelpaisi enemmän kuin hyvin.
sen, että tytön äiti ei koskaan eron jälkeen antanut isän, siis ystäväni pojan, tavata lapsenlapsiaan. - En tarkoittanut materiaa vaan esim. sitä että minulla on ollut tukena suku, joka kannusti tyttöäkin käymään koulua pitkälle, mikä minun ikäpolvessani oli vielä harvinaista.
Kodin kirjasto sytytti varhain intohimon lukemiseen. Yksinhuoltajan tyttärenä opin elämään säästeliäästi. En osta turhaa krääsää, vaan satsaan kestävämpään. Kuten pieneen metsään, jota omistuksessani ei hakata puolikasvuisena vaan saa kasvaa huojuvaksi hongikoksi - myös tyttäreni määrää näin testamentissaan. - "kaikenmaailman kirjoista"
Kuinka tuleekin mieleen entisen pääministerimme Sipilän arviointi "kaikenmaailman dosenttien" hyödyttömy,ydestä. - Siitä ikäpolvikysymyksestä totean, että monet näistä historiaa esille tuovista julkkismiehistä ovat kolme-nelikymppisiä kuten kirjailija Tommi Kinnunen ja dokumentaristi Teemu Keskisarja.
- No en ole ollut rintamalla sotimassa mutta kotirintamalla kylläkin pelkäämässä öisiä hälytyksiä ja juoksemassa pommisuojaan. Ja katsomassa talomme kattoparvekkeelta Tallinnan palamisen loimua. Sekä viettämässä parikin joulua, kun kaupunkilaisilla ei ollut juurikaan syötävää, lapsille mannapuuroa, aikuisille mustasta pörssistä hamstrattu pala kinkkua. Ehkä niistä ajoista syntyi jonkinlainen kiinnostuksen kipinä historiaan.
- "meillä muilla on"
Teillä muilla on varmasti paljon muutakin mitä minulla ei ole. Ja minulla vastaavasti jotain mitä teillä ei. - Ei johda mihinkään, ei.
Mutta voisiko sitä ajatella rikkautena, että täällä on erilaisia katsantokantoja? Teillä perheellisillä on noita yhteisiä kiinnostuksen kohteita kuten lapsenlapset ja joulusiivoukset, mutta tämmöinen sinkku kuin minä ei ainakaan keksi jutun juurta mistään kotiasioista.
Sotajuttujen jauhaminen alkoi siitä, kun esittelin teille erään sota-aikaa käsittelevän uutuusromaanin.
Edsonille jo ajankohdan määrittävä termi 'Lapin sota' oli punainen vaate, vaikka siinä ei itse sotimisesta kerrottu mitään, vaan eräästä ajan ilmiöstä eli saksalaisten kanssa heilastelevista suomalaisnaisista. Ennen kaikkea se oli suuri vaellustarina, jossa jokainen niistä viidestä kulkijasta sai kokea matkan ankaruuden. Kukaan ei palannut ennalleen, joku ei palannut ollenkaan. Kirjan nimi viittaa lopussa olevaan oikeuden pöytäkirjaan, jossa todettiin: (Syytetty) ei kertonut katuvansa.
Luulen, että romaani puhuttelee tämän päivän turvallisissa oloissa Lapissa kulkevia mahtavien maisemien ihailijoita.
Ja se siitä. - Koronasta puhumista en laske sairaudesta puhumiseksi. Oikein mistään en ole saanut selville, mitä tapahtuu jos se epidemia oikeasti sairastuttaa. Tuleeko ensin korkea kuume, nuha vai päänsärky ja missä vaiheessa tauti tukehduttaa ihmisen. Jostain juuri luin, että me astmaatikot emme kuitenkaan ole suuremmassa vaarassa tukehtua kuin muutkaan, vaikka niin luulisi ja vaikka tavallinen nuhakin ahdistaa henkeä.
Siinäpä iloinen puheenaihe. - Siinä muistaakseni puhuttiin karjalan kielen murteista, siis niistä rajantakaisista. Karjalan kieltä opetetaan täälläkin työväenopistossa. Täkaläinen suomalaisten karjalan murre ei ole itsenäinen murre ollenkaan, vaan kuulutaan savon murrealueeseen.
- Eivät suomalaisten leirit Kannaksella olleet vaan Itä-Karjalassa eli Laatokan yläpuolella.
Minun puolestani voimme lopettaa sodasta/sotakirjallisuudesta keskustelun, kunhan annatte jonkun muun yhteisen aiheen. Koronasta minä puolestani olen saanut tarpeeksi, koska ei se täällä näy yhtä dramaattisena kuin teillä siellä Helsingissä ja nyt kai Turussakin.
Puhutaanko vaikka sairauksista. Ne ovat nyt minua lähellä, kun melkein liikuntakyvyttömänä "jumppaan" koipeni monta kertaa päivässä laskeutumaan rappuja koiran kanssa. Mihinkään joulun valmisteluun minusta ei ole tässä kunnossa.
No, ei sitten. - Millähän kustantaja voi käytännössä estää herravihan käyttämisen? Jos sellaista on, se siilautuu jostain rivien välistä eikä niinkään selvänä blockina: "Seuraava kappale on herravihaa".
- Metrin pituisen Linnan puolustuspuheen häivyttyä kesken kaiken 'ilmaan' sanon vain että kustantaja ei siloitellut Tuntemattoman miesten todellisia luonteita, vaan korjasi ylilyöntejä ja rivouksia kielen tasolla.
Nyt kun Linnan syntymästä on 100 vuotta, lehdet ovat pullollaan Linna-analyysia. Esim. HS:n Teema-liite voisi antaa sinulle vastauksia kysymyksiisi.
Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi aikana, joka ei ollut kypsä leikittelevälle ja hurvittelevalle kansankuvaukselle. Mutta mitä jos suuri auktoriteetti A. Ahlqvist sen teilasikin, Suomessa oli jo tarpeeksi oikeata sivistyneistöä näkemään teoksen ulottuvuudet. A:n kielteisyys johtui sitä paitsi suurelta osalta murre-eroista. Itäsuomalainen herra ei sietänyt eteläistä hämettä solkottavia rohdinpaitapoikia. - Kaikkihan noista tietävät. Putinhan on jopa rekonstruoitunut niistä Itä-Karjalan leireistä pienen viisiparakkisen mallileirin, johon venäläiset koululuokat viedään tutustumaan. Turistimatkoja Suomestakin suunnitellaan. Se on tuolla Karjalan tasavallassa.
Ei tarvitse mainoksista tietojaan hankkia, siitä oli viikko sitten juttu Hesarissa.
Onhan noista suomalaisten leireistä tehty elokuviakin, muun muassa Krista Kososen tähdittämä Kätilö. - Jaa, tänne voi oikein kirjautuakin, hah.
Sain postitse ensimmäisen joululahjan. Veljeltäni, keneltäs muulta. Tosin en siitä ensi selailulla tajunnut paljoakaan. Eksoplaneetat eivät ole ihan minun alaani. Mutta koska täällä on viisaita miehiä, he selventävät. Otan siis lahjakirjan vain kädenojennuksena vanhemmalle systerille. - Nextille levelille on aika hauska nykysanonta, en vain keksi missä se olisi paikallaan, tuskin ainakaan virallisissa keskusteluissa. Se näyttää pilkalta, kuulostaa pilkalta. Ja on sitä.
- Taitaa Lapin sota olla kaukainen aihe teille herkkusuille joulun odottajille, Yhdynpä lumen aurauskeskusteluun sanomalla. että minä kuulun tiekuntaan, joka pitää tien kunnossa kesät talvet. Vähäisen vuosimaksun maksan mielelläni. Vakituinen auraaja on hyvissä väleissä tyttären kanssa ja tekee ylimääräistäkin. Näin on näreet näissä kolmen asukkaan kylissä.