- Keskipäivää
Juuri oli ilmestynyt e-laskuihini Hesarin puolivuotismaksu 239 e. Se kirpaisee kaksi x vuodessa mutta ilman lehteä ei yksinäinen mummeli saa päivää aloitetuksi. Osan luen aamupalan kanssa, osan vuoteessa.
Tytär kertoi keittäneensä 30 kg kalaa mössöksi. Ahti oli suonut runsaasti antejaan omiin katiskoihin, ja kalakaverilta tuli lisää. Edson lienee nähnyt kuvan siitä valtavasta kattilasta nuotiolla.
Iltayöstä hän oli saanut digikamerallaan täysosuman: kahdeksan joutsenta purjehtimassa peilityynellä lammella.
Nyt on ilma lämmennyt niin, että täytyy kaivaa kevyempää takkia esiin paksun talvipompan jälkeen.
Leppoisaa sunnuntaita - Vai vaihtaa pohjaväriä? Sehän se siinä tärkeintä on! Kysymys on mielestäni siitä, kuka valitsee ne kirjat. Olisko niin että ne otetaan, joille on lukijoita eli normaaleja suosikkeja ja pakollisia klassikoita.
Surullista että kirjat viedään meiltä. Mutta mikä minä olen väittelemään teidän ylivoimaisuutta vastaan?Minähän olen vain kirjallisuuden ystävä.
Minä kirjan olet lukenut viimeksi? - Kylläpä hämmästyin, kun joku Entisten nuorten säviksessä toivoi Santanaa. Yksi syy miksi myin stadin asuntoni oli henkilö joka soitti Santanaa aamusta iltaan.
Nykyinen asuntoni on hiljaisin missä koskaan olen asunut. Kuitenkin tunnen nämä ikäpolveni "nuoret" ja tiedän, että he luonnostaan elelevät rauhassa naapureiden kanssa. - Kirjoista voi saada jopa sellaisen maailmankuvan avautumisen "viiruksen", joista kirjoja lukemattomat jäävät osattomiksi. You tube ei koskaan korvaa kirjaa, sen välittämä tieto jää pakostakin ulkokohtaiseksi. Myöskään e-kirjat eivät korvaa oikean kirjan tehtävää. Niissä ei voi samalla tavalla pysähtyä miettimään jotain tärkeää kohtaa eikä voi helposti kelata taaksepäin tarkistamaan mitä ennen on sanottu. Mutta kai ne sopivat juonikeskeisille lukijoille, jotka eivät niinkään piittaa kielestä ja kirjailijan ominaislaadusta.
- Olisikin aika tragikoomista jos kuolisi kirjaston kirjojen ansiosta. Ottaisin kuitenkin sen riskin, koska kirjat ovat minulle välttämättömyys.
Lapseeni olen sillä lailla lähikontaktissa, että hän käy luonani syömässä. Ihan sisällä. Jos otan riskin, että olen ainoa tässä maakunnassa kuukauteen sairastunut yksilö, niin sittenpä otan.
Siihen naamasuojarumbaan en lähde. Niitähän pitäisi sitten olla useita päivää kohti, osa kuivumassa, osa 90 asteen pesussa. Mikä hyvänsä rätti naamalla ei tauteja estä. - Tytär ottaa digikameralla. Sitä on helppo käsitellä yhdellä kädellä. Hienompia kuvauskalustoja on vaikea käyttää esim. rekeä tai moottorikelkkaa ohjatessa.
Joskus olin Sanomatalossa uutiskuvanäyttelyssä. Siellä oli uskomattomia otoksia, esim. lentoturmasta kuva, jossa matkustaja oli sinkoutunut maahan istuimensa kanssa ja istui edelleen turvavöissään kuin olisi elossa.
Tyttärellä on mökin huusissa jatkuva valokuvanäyttely omista kuvistaan. Ei hän ole järin kunnianhimoinen valokuvaaja, vaistolla ja tunteella kuvia näpsii. Taiteellista silmää enempi kuin teknistä osaamista.
Ehtiihän sinne mökille vielä. Huomasin, että kesällä tulee neljä vuotta täyteen asumista täällä. Kaksi kertaa olen käynyt Jsuussa sairaalatutkimuksissa enkä missään muualla.
Kukkasia täällä ei harrasteta kerrostalojen pihoille, se on vähän minusta outoa, mutta johtunee siitä, että kaikilla tuntuu olevan maapaikat jossain ja sinne istutetaan kaikkea. Stadissa pihamme oli ihanana kukkamerenä kesäisin. Mökkimmekin on sellaista maastoa että puutarhakasvit eivät viihdy, se on suopursujen ja niittyvillojen sekä kanervien kasvumaata. Kauniitahan nekin ovat. - Kiitos entisestä, onnea uudelle. Ja kauniita kevätiltoja.
- Tuo joutsenten tappaja on kuin katala murhaaja,
joka Wallanderissa johti lahkoa
ja sytytti joutsenia palamaan.
Sadismi ei ole yksi runon laji,
vaan laji hulluutta
tolkutonta pahuutta.
Arvaan kyllä, kuka tänne moisia syöttää
pahaa mieltä levittää.
Lievittääkö angstiaan tuo, että
hirmunäkyjä tänne luo?
Ei, vaan omaa tuskaansa lisää,
kun ei ollut koskaan isää
miesparalla.
Ei saanut opetusta,
kunnollista kasvatusta.
Täytyy palvoa rumuutta,
ihastella kauheutta
oman tautinsa paulassa,
kohta köysi lie kaulassa. - Kyllä Pandoran lipas sopii nykyajan kirjoittajaankin, joka on tarpeeksi sadistinen ja masokistinen lietsoakseen riitaa kuvittelemansa vihamiehen kanssa. Pandoran lippaan ken avaa, päästää pahan irti. Ja on itse se paha.
Olisiko nyt Ravun vuoro avata ketju? Minä muistaakseni avasin edellistä edellisen. Miksei edsonkin voisi avata, kun on jälleen palannut täysillä elämäläisten leiriin. - Pandoran lipasta ei kannattaisi avata, koska siitä seuraa ikävyyksiä. Onneksi nämä ketjut eivät välitä hajuaistimuksia. Tiedän kenen suusta lemahtaisi hirveä haju.
- Edson, näyttää sittenkin kuva olevan jo tältä kesältä. Sinne ilmestyy päivityksiä niin tuhkatiheään, etten perässä pysy. Pari päivää sitten ranta oli umpijäässä.
- Juu, tontti seuraa järven rantaa aika kapeana kaistaleena ja päätyy suohon. Kuva on koirien uimarannasta, joka ei ole mikään biitsi todellakaan. Laituri, jolta me ihmiset uimme on kuvasta oikealla. Kuva on menneiltä kesiltä, nythän tuo kohta on vielä jäässä.
- Ensin se näytti kuvalta, kunnes aluskasvillisuus alkoi liikkua ja otos paljastui videoksi.
- Tytär oli lähettänyt Faceen kuvan, jossa on satoja sammakoita hyppimässä jonkun lammen rutakossa. Siis oikeita Saku Sammakoita, ei kielellisiä ja ajatuksellisia kurnuttajia kuten tuossa meidän naapuriketjussamme.
- Yhden suunnan tiedonsiirto -ketjuun joku peloton oli uskaltanut laittaa pientä arvostelua ketjumaakaristamme: "Kovin on kirjoittaja sekaisin."
Siinä se on sanottu. Sekaisin on. - Raadonsyöjähai, huhhuh
Suomummo, hihih
Tappajasihteeri, höhhhöh
Rakkaalla lapsella on monta nimeä... - Voi miten säälinkään
yksinäistä vanhaa miestä,
ei tiedä enää työnteon hiestä
eikä vapaa-ajan elämästäkään.
Yksin vain purnaa omiaan
kuvitellen pahojaan
naisista, jotka hylkäsivät,
lähtivät muiden perään, mitättömät.
Kuka pesisi miekkosen vaatteet
ja jakaisi sydämen aatteet?
Mutta jos on ruma mieli hällä,
kuka uhrautuisi,
elämänsä luovuttaisi
kelvottoman käsiin.
Oisko hyvä jos tuoni korjaisi,
talteen hautaan laskisi,
enkelien suojaan kurvaisi
maiset naiset unohtaisi? - Vielä virtaa olikin nimeltään se tyystin harmaa sarja, jossa tyypit olivat harvinaisen rumia. Sydän kuitenkin tallella toisin kuin eräällä pahapäisellä elävän elämän pirulaisella, joka on jakanut meille mielestään oivan helatorstain saarnan jakoketjussaan.
Karanteeniajan kummajainen parhaasta päästä. Kun ei juttukaveria ole mailla halmeilla, juttelee kaksistaan itsensä kanssa muistellen elämänsä hirveitä koettelemuksia. Sääliksi käy. Eikö nyt kaupungilla olisi mahdollisuutta järjestää tälle perin yksinäiselle kärsijälle seuraa, mieluiten tietysti naisseuraa. Haihin ja muihin isoihin kaloihin taitaa olla kyllästynyt merielämän taistoissaan. Mutta kuinkas olisi lahna, tyytyväinen ja tarpeeksi hampaaton lättänä? Ja yhtä kylmä kuin rakastajansa.
Onpas viileä ilma. Kova tuuli ja pisaroita heittelee. Ihan kiva viettää aikaa lämpimässä kodissaan. Lähetin juuri synttärionnittelut itseäni viisi vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni. Hänen kaupunkikodissaan on alkanut valtava putkiremontti, mutta kunnostamassaan mökissä hän enemmän perheineen asuukin. Siellä on tilaa myös isohkolle sukukunnalleen, nykyisen vaimon kanssa heillä on yhteensä seitsemän lasta.
Hyvää helatorstaita nykyisin niin sopuisalle ja kivalle Elämä-jengille! - Nuorena naurettiin Mennään bussilla -sarjalle. Sen näkisi mielellään uusintana. Toinen jalka haudassa sisälsi hupaisaa vanhushuumoria. Noista jenkkisarjoista, joissa tusina samanikäistä ja näköistä frendiä sanailee keittiössä, en piittaa, kun taas Archie Bunker on lähes Hajusintin veroinen. Nämä vihjeeksi ohjelmien valitsijoille. Kunhan ette laita sitä perin ankeaa Virran viemää -hölmöilyä!
- Minulta ei ole viime päivinä yhtään kommenttia hyväksytty, jos olen yrittänyt sitä anonyymina vain m allekirjoituksella.
Hyasintti on palannut, huraa! Kyllä sen katsoo sadannenkin kerran.
Nuo arkkitehtiohjelmat ovat aika hauskoja. "Minulla oli lapsena sisustussuunnittelijan piirtämä sänky", sanoo eräskin sen ammatin edustaja tyylikkäässä täysvalkoisessa kodissaan, jossa keittiönkin kapineet on piilotettu laatikoihin.
Kun muistelen omaa lapsuuttani, kuka lie sänkyni suunnitellut. Kuka omisti sen Helsingin Teräs Kalusteen, jonka he-te-kassa nukuin veljeni kanssa? Hän yläpedissä, minä alle työnnetyssä alemmassa. Kyllä niissäkin verkkosängyissä uni maistoi.
Näin jälkeenpäin ajatellen oli se heteka paljon parempi kuin ne 60-luvulla tulleet laverit ohuine vaahtomuovipatjoineen.
Jos tuokaan nykyinen moottorisänky ei aivan ongelmaton ole, johtunee minun huonontuneista unenlahjoistani eikä niinkään makuualustasta.
Mitä kyökkiin tulee, parempi on pitää tavarat näkyvillä kuin piiloissa, joita ei kuitenkaan aina muista. Siksi tiskipöydän toisessa päässä on veitset, juustohöylät, sakset ja muut jokapäiväiset aina saatavilla.