- Tulin juuri kaupasta ja palauttamasta kirjaston kirjoja. En ymmärrä, mihin jotain sosiaalitanttaa tarvitsisin. Vaivaantuisin tuommoisesta soitosta.
- Meidänkin perheessä viihdytään huonosti kerrostalossa. Paitsi minä, joka olosuhteiden pakosta (ei autoa, työpaikka keskustassa) olen niissä joutunut ikäni asumaan. Eläkkeellä olevat veljeni asuvat jo osaksi maalla. Tytär taas vannoo, ettei ikinä muuttaisi kerrostaloon.
Puoli seiskassa oli vieraana Göran Stubb. Hän kertoi ensi kertaa elämässään viettävänsä aikaa kesämökillä, ja nuorukaisikäiset pojatkin kuulemma viihtyvät. Mökki lienee saaristossa, koska ei ole sähköä eikä vesijohtoja. Mageeta.
Mutta sinun niitystäsi tulee varmaan ihana. - Katselin äsken Areenasta a-talkin. Oli siinä paljon viisasta asiaakin, mutta vähän ihmettelen, että jotkut vanhukset ovat loukkaantuneet kotona pysymisen 'velvoitteesta', jopa suosituksestakin. Itse en ole kärsinyt kuin lukemisen puutteesta kirjastojen ollessa kiinni. En ole mikään suuri harrastaja koskaan ollut, en liioin pidä tapanani halailla ketään ja voin hyvin pitää välimatkaa ihmisiin ja se on helppoakin, kun en tunne juuri ketään.
Kaupoille aion tänäänkin mennä. Leipä on lopussa, samoin yksi lääke loppuu viikonlopun aikana. Ei kaikkien tarvikkeiden riittävyyttä pysty etukäteen ennakoimaan ja odottaa sitä yhtä päivää, jolloin tytär ehtii toimittamaan asioitani. Järkeä koetan käyttää, se onkin mielestäni paras suositus mitä kukaan voi antaa.
Ainoat tuntemani serkut asuvat kaukana Pohjanmaalla, lienevätkö edes elossa. Joten lähimmät hautajaiset tulevat mahdollisesti olemaan omani, koska olen sukuhaarani vanhin. - Siitä idän vingusta
En minä kaipaa mitään näkyvyyttä. Minä vain oikaisen sinun virheesi, jotka koskevat vaatimatonta persoonaani. Mistä olet saanut päähäsi, että juuri naiset kerjäävät täällä huomiota? Jokainen tietää, kuka se suurin huomion kalastaja täällä on.
Kun et kerran lakkaa vihjailemasta tyhmiä minun suuntaani, jatkan virheittesi oikaisemista. Ei siinä ole mitään epätoivoisuutta, kunhan pyrin oikeudenmukaisuuteen, että täällä ei aina haukuttaisi syyttömiä kuten sinä kymmenillä pilkkanimilläsi minua.
Onhan täällä tätä palstatilaa. Älä toki anna minun pienten huomautusteni häiritä sinun tärkeätä keskusteluasi puosun kanssa.
Seuraavaankin 'vinkuun' reagoin varmasti. - Joka paikassa saa ystäviä, jos omaa vastaanottavan asenteen, että nuo ovat isäntiä ja minä vain käypäläinen. Mieleenjääviin tuttavuuksiin törmää viikon matkallakin. Avainsana hymyyn voi olla juuri joku Jens Weissflog. Etelä-Euroopassa ja Tunisiassa tulevat kauppiaatkin juttelemaan suomeksi. Pariisissa oltiin kumman ynseitä turisteja kohtaan. Muistan kuinka juutuimme kiertämään Riemukaarta poliisin ärjyntä korvissa: allez, allez! Pigallella joukko mustia miehiä yritti kävellä ylitsemme huutaen go home, go home! Tämä oli 60-lukua. Yleensä meitä luultiin saksalaisiksi tai hollantilaisiksi. Suomesta ei tiedetty mitään.
Budapestissä eräs mies flirttaili itsensä meidän tuttavuuteen. Hän vonkasi ja vonkasi osoitettamme ja joka välissä kehui minun "unkarilaistyyppistä" ruskeasilmäistä kauneuttani. Aika tottumattomia matkailijoita kun vielä oltiin, emme heti tajunneet, että miekkosella oli mielessä vain saada meidät kirjeenvaihtoon ja sitä tietä kutsumaan meidät Helsinkiin. Se oli rautaesiripun takaista aikaa, jolloin länteen pääsy edes käymään edellytti kirjallista kutsua.
Sopivasti vaarojakin oli omatoimimatkoillamme. Tyttären kanssa jouduimme juoksemaan pakoon, kun muuan pohjoisafrikkalainen halusi esitellä meille paikallista torielämää. Hän johdatteli meitä yhä syvemmälle kiemuraisen medinan sokkeloihin. Kun ihmisjoukot harvenivat ja edessä oli autio tie ja tummuva ilta, otimme jalat alle. Minäkin vielä viisikymppisenä olin hyvä juoksemaan. Tytär tunnisti lurjuksen samaksi, joka oli norkoillut pankin edessä meidän nostaessa sieltä rahaa.
Nyt en enää lähtisi ulkomaille, vaikka maksettaisi. Se laukkujen raahaaminen ja aamuöisten lentoasemien karmeus eivät houkuttele yhtään. - Kaiken surun ja huolen keskellä on ollut hyvä huomata, että jotain pientä henkistymistä tapahtuu. Jopa asiallinen ja proosallinen paikallislehtemme on alkanut julkaista runoja sivuillaan.
Vain yksi pysyy yhtä raakana ja skeptisenä kuin aina. Tämä ikuinen naisvihaaja kirjoittaa vihjailevasti Punaisen Ristin naisista, että näiden "vietit" kärsivät siitä, että nuorten miesten tulo kriisialueilta on vähentynyt. Merten kuningattarista hän puhuu ihaillen. Mitä lienevät, ehkä niitä naisenmallisia pystejä, joita ennen roikkui purjealusten keulilla.
Rapu on aivan oikeassa, että jos unohtaa törkeydet, ne kuluvat pois itsestään. Minä nopeutan kulumista vähän lisää... - Kaikilla meillä on vain arkipäivän tavallisia tarinoita. Itse toivoisin, ettei arkipäiväni täällä kirjoitusketjuissa olisi niin kurjaa. Aika vaikea on kertoa mistään iloistakaan, kun niistä heti väännetään vaikka minkälaista pilkkaa. Jos satun kertomaan, että olen ostanut palan metsää, Ali ärähtää, että yli 75-vuotiaille ei pitäisi antaa lainaa. Vaikka suurimman osan maksoin omasta lompakostani ja loput kiltti luonnonystävä-veljeni halusi lainata minulle. Siis yksityisasiatkaan eivät pysy turvassa pahansuovan kyttääjän "huomioilta". Jatkuvasti tuo piru mieheksi yrittää iskeä heikkoon kohtaan. Koirat ovat yksiä "paskanlevittäjiä", musiikistakin hän saattaa sanoa, että tämä sopii paksuillekin naisille. Joka käänteessä ivataan asuinpaikkaani. Järjestelmällistä kiusaamista.
Koronasta nyt ei ole mitään lisättävää, sitä tunkee uutisista suut silmät täyteen. Odotan kuin kuuta nousemaan, että meidänkin kirjasto avautuisi. Nyt vain palautus ja varatut ovat käytössä. Olen ostellut marketin vaatimattomista valikoimista luettavaksi dekkareita, mutta kyllä jo kaipaisi muutakin luettavaa. Kirjakauppa täältä lopetettiin jo vuosia sitten, mutta kirjasto on mallikelpoisen hyvä, kunhan lainaus lopulta alkaisi. - Viimeisin pilkan aihe on se, että olen kuulemma istunut samassa toimistossa siirtämässä pilkkuja viisikymmentä vuotta, kun taas hän, Ali on nähnyt maailmaa ja ollut tärkeissä paikoissa jopa suurten historiallisten käänteiden aikana. Kumman vähän hän silti osaa kuvailla näitä huikeita kokemuksiaan. Voihan kuka hyvänsä leuhkia droppaamalla nimiä: olen ollut Berliinissä, olen ollut siellä sun täällä, kun ei kuitenkaan kansainvälisyydestä ole tarttunut mukaan muuta kuin seutujen nimiä. Hän on sitä tyyppiä, joka laskee miten monessa maassa on käynyt, mutta kun häntä pyytäisi kertomaan, millaista missäkin oli, hän tarvitsee tuekseen muiden tekemiä youtube-videoita.
Se minua naurattaa, että hän uskoo ainoastaan kymmenen laudaturin ylioppilaiden olevan hänen kanssaan älyllisesti samalla tasolla. Ei vähä mitään! Mitähän ne lahjakkaan nuoret ajattelisivat hänen sekavista, kaunaa täynnä olevista jutuistaan? Hymähtäisivät ja kääntäisivät selkänsä.
Alma on kiva. On tehnyt vakaasti uraa hötkyilemättä heti ensimmäisen levyn perään. Toivotan hyvää elämää keltatukalle. - kirjoitukseen
- "Onneksi on rahaa millä ostaa maanteitä"
Velattomalla ja säästäväisellä oli rahaa teettää pätkä ajotietä välttääkseen vieraiden kulkemisen oman tontin läpi. Samalla räyhyrikkaalla oli ikivanhanakin varaa ostaa pala metsää metsäyhtiöltä, joka muuten olisi hakannut sen paljaaksi. Näin pelastin hyvän marja- ja sienimaan sekä metsäisen näköalan mökin ikkunasta.
Lainaa olisin siihen jälkimmäiseen saanut pankiltakin hyviä vakuuksiani vastaan, mutta rakas veljeni tarjoutui lainaamaan sen osan, joka sukanvarren rahoista puuttui.
Jotta saat harjoittaa messiaanista tehtävääsi minulta rauhassa, puutun vastedes vain itseäni koskeviin törkeimpiin virheisiin. Elämä-ketjusta löytänet sytykettä muihin riitasepitelmiisi.
Tämä oli vastaus Ali-Baban kijoitukseen eilen klo 18:13 - Oikein kiva kommentti minun hautajaispuheeni jälkeen. Mutta maata me kaikki olemme, hajoavaa läskiä.
Oletteko huomanneet että Elämä kutistuu kutistumistaan? Joku lähtee omasta halustaan, toinen tuntee itsensä muuten vain tarpeettomaksi. - Katselin Jimiltä ohjelman Armad pohjantähden alla: Hautausurakoitsija. Muistelin järjestämieni omaisten hautajaisia, 1900-luvun loppuvuosina niitä oli kaksittain. Ohjelmassa näytettiin sitä pientä pinoa mitä ihmisestä jää polton jälkeen. Luita tietysti mutta myös kirurgisia vänkyröitä. Itselläni on jonkin verran alkanut tuntua se jousiviritelmä, joka Töölön sairaalassa asennettiin murtuneeseen kyynärpäähäni kymmenisen vuotta sitten. Ei se tunnu kuin pöytään nojatessa.
Kuten ihmiset, myös koirat tuhkataan. Myydessä mökkini Hämeessä pieneksi ongelmaksi jäi kaksi isohkoa koiran tuhkaruukkua. En halunnut niitä muuttomatkaani, joten avasin kannet ja pudotin tuhkan siihen metsänreunaan, jossa isot koiramme olivat vuosikausia kesäisin telmineet.
Myöhemmät koirani ovat olleet pieniä ja minä leskeydyttyäni vastaavasti köyhempi. Ne jätin lopettaneen eläinlääkärin hoteisiin joukkotuhkaukseen. Enää en kanna yhtään huolta, minne kukakin joutuu kuoltuaan.Omassa metsässä on pikkukoirani aikoinaan hyvä levätä, ja sinne minäkin toivoisin. Uurnassa se on mhdollista, arkussa ei. Ja melko makaaberia olisikin jos mökkimme tuleva omistaja huomaisi asuvansa hautausmaalla. - Varmaan siellä Lontoon messipoikakoulussa pilkunsiirtoakin oli pakko opetella.
Minä kyllä opin kohtuullisen helposti ne kymmenettuhannet kirjansivut, jotka vaadittiin kansallisten tieteiden filosofian kandidaation tutkintoon. Täällä on tosin pakko teeskennellä tyhmää laskeutuakseen merimiehen tasolle. - Mitä hiton ymmärtämistä tulivuorijuttusi vaatii? Vihjailujen rujo ruhtinas se vain jaksaa sepittää väsyneitä "loukkauksiaan".
- Taidat olla itse se loanpaiskaaja
kaiken ruman rakastaja.
Kukaan muu ei moista ajattelisi
katkeruuttaan noin ilmaisisi.
Paras että menet porisemaan
sinne missä porinoita kaivataan.
Nääs monta porinaa yksin kun väkertää,
niin kohta on koossa porinakirja tää
ja voit väittää, että
ystäväpiirin tuotosta on kirja se,
vaikkei kukaan sua ystäväkseen valitse. - Eikös sen letkun vosi hetkeksi irrottaa ja vähän kiemurrella lattialla. Kaislahame päälle vaan ja kaatiot veks että paikat tuulettuu.
- Milloin sinä näiden vuosien varrella olet sanonut ainuttakaan ystävällistä sanaa minun suuntaani? Ylistämisestä puhumattakaan. Sitä enemmän olet suoltanut moskaa päälleni, jopa kehumiesi "asiaporinoiden" yhteydessä. Aina johonkin kohtaan mahtuu viittaus elämäläisten tyhmyyteen joko in corpore tai yksitellen ilkeisiin mummoihin ja "kilttimiehiin". Itsepähän läksit, ovet paukkuen mitättömän sanaharkan jälkeen.
Tuo uusi nimimerkkisi pierulieksasta kieltämättä vähän sävähdytti: kuinka joku voi olla noin törkeä, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta sitten muistin että olithan kutsunut minua jo vuosi sitten Lieksaan liittyvällä ilkeällä pilkkanimellä. Kuitenkin sait tahrituksi uutta kotikaupunkiani sen verran, että anteeksi en anna, vaan kun jatkat tuon nimmarin käyttöä, tulen tosiaan mikroskoopilla vahtimaan kirjaintesi murto-osiakin ja tulkitsemaan juttujesi merkityksiä oman tarvittaessa likaisenkin mielikuvitukseni mukaan.
Sinun prioriteeteistasi ei kaiken tuon valossa ole epäilystäkään: toiseksi tärkeintä on siirtää tietojasi muille vaikka väkisin, mutta ykkösenä on saada Elämä-ketju, jossa itsekin sanojesi mukaan joskus viihdyit, lopetetuksi kokonaan. - Huomenta
Nyt on kaunista kuin ensilumen aikaan syksyllä. Raskas lumiräntäkuuro painoi pensaiden latvat alas tunneliksi. Ei se taida tästä kevättä tulla. Piipittäjätkin ovat ihan hiljaa.
Huvittaa nuo alin touhut. Yhden suunnan tiedonsiirron tulkitsin niin, että tietoa annetaan yksisuuntaisesti vain alaspäin. Vaikka mitäpä sillä on väliä, kun sama henkilö sekä antaa että ottaa vastaan tiedon. Ainoa vierailija hänen ketjuillaan taitaa olla puosu. Muut ovat omaa takuuvarmaa Ali-sepitettä. - Mistä tunnet tekijämiehen pätevän?
Ei hetkeäkään aikaa hukkaa hän.
Hotelli Helpotus jos kutsuu
suoraan toimintaan,
tuo istuu suolensa palvontaan
ja alistuu pitkäänkin valvontaan,
jotta paineen poistaa voi.
Mut yläpää samalla askaroi,
tuottaa sulosäkeitä... mutta voi!
into runoon lopahtaa,
kun tiukin möhkäle veteen putoaa.
On aikaa jättää suoli ja suoni
elämään hiljaiseloa.
Pää ja maha täyteen
uutta tuotosta valmistamaan.
On ihmiselon vaiva tää,
mi vuoroin mieltä elähtää,
vuoroin mahaa kipristää.
Välttämätöntä se kuitenkin lie,
ei muuten jatku elon tie,
ei sisään mitään padota saa,
Hotelli Helpotukseen vaan,
kun siltä tuntuu
runoa ja muuta tuottamaan.
Loiskis! Sinne män,
jalo tarkoitus miehen elämän. - Ne kolisevat tuolit, joista Cee tykkäsi, tuli siitä, kun kapakan ovensuussa oli iso pino varatuoleja, joista sisääntulija sai ottaa ja viedä haluamaansa pöytäseuraan. Siellä oli muutenkin epäsuomalaisen vilkas ja vapaa meininki, olisiko johtunut omistajan, Suomeen naidun venakko Victorian äidillisen syleilevästä asenteesta, josta kyllä löytyi pippuriakin taltuttamaan riidanpoikaset alkuunsa. Sitten koitti toiset ajat, omistaja vaihtui ja sen mukana irtotuolit katosivat säntillisten loosien tieltä. Asiakaskunta vaihtui nuorisoon, jukeboxista hävisivät Jari Sillanpäät ja tikkaa heitettiin voitohimo silmissä, kantisten joulujuhlatkin kuulemma lopetettiin. Monen tutun kuultiin poistuneen elävien kirjoista, senkin entisen maalaispojan, joka kanniskeli lompsassaan lapsuuskuvaa, jossa pieni poika taluttaa lehmää! Voudin tehtäviä hoitaa joku muu kuin tuttavamme ja naapurimme. Lesken kanssa kävimme usein Malmilla hänenkin haudallaan.
Savuisten muistojen keskeltä hyvää äitienpäivää ja kiitoksia tännekin suunnatuista toivotuksista.