- Kuulepas kun se kilpailija sisko ei luota sinuun sen enempää kuin kukaan meistä muistakaan.
Eterannan asukkaasta tulee mieleen, jos mitään tulee, niin Etelärannan neuvottelijapomot, joihin et ikäsi( kään) puolesta kuulu millään lailla.
Ai nyt se ilkeiden määrä on noussut jo neljään? Siis lasket mukaan "kilpailija siskon", jota juuri äsken tulit säälineeksi minun hirmuvaltani kohteena. Miksi et laske itseäsi joukkoon tummaan. Olisi kai kotoisampaa.
On se varmaan raskasta, jos joutuu koko ajan lajittelemaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin jopa tällaisessa anonyymien keskusteluryhmässä. Jospa vaan antaisit olla! Löytyyhän näiltä pastoilta vailla ketä. Suosittelen Ihmissuhteet -osastoa.
Vaikka mikäs siinä, käyhän tämäkin ajanvietteeksi. - Kyllä minä vainoojani tunnistan, vaikka keksisitte mitä valenimiä. Tuokin Aleksis Pappa tietää tarkkaan millaisessa ympäristössä minä (muka) asun, ja tuo ivaruno oli vain yksi törkeys kirjoittajan pitkässä kampanjassa saada minut pois koko Suoli 24:sta. Olen liian tarkkanäköinen!
Kiitos että avustit minua ketjun sulkemisessa. Eka kerta kun käännyn ylläpidon puoleen, enhän ole omia ketjuja koskaan ennen avannut paitsi Elämään joskus omalla vuorollani. Mutta sitä ketjua et saa sinäkään, olit Ali tai mikä pappa hyvänsä, kovin helposti suljetuksi.
Jos et itse ole Ali, niin tee parhaasi, että saat itsekin häneltä ikioman törkyrunon! - Minun "korkea älyni" on jonkun muun kuin minun keksintöä. Taitaa olla opettajia vihaava hämäläisveijari asialla.
Kun olen sinun huomanneen kadehtivan insinöörejä, niin meilläpä lähisuvussa on neljä tekniikan tohtoria. Mitäs siihen sanot?
Ai että täällä taas ruokitaan Alin kaunaa koko ketjua kohtaan ihan sisältä päin!
m - En lakkaa ihmettelemästä, miksi sinua häiritsee tavallisten ihmisten tavallinen ajatuksenvaihto. Te suuret älyköt olette omissa sfääreissänne. Meistäkin jokainen, perheellinen tai sinkku, olemme tavallamme pärjänneet vanhaan ikään asti taloudellisesti ja joutumatta esim. vankilaan tai pöpilään.
Katso ympärillesi siellä Mät... okei, en käytä sinä nimeä. Eikö sielläkin ole erilaisia ihmisiä vaikka satunnaiseksi juttuseuraksi? Täällä ainakin on, vaikken ole asunut täällä edes viittä vuotta.
Vaikka olenkin korkeasti koulutetusta perheestä, en ole koskaan ajatellut kuuluvani mihinkään erityiseen yhteiskuntaluokkaan. Briteissä on kuulemma toisin.
Siksi minuun ei tee vaikutusta, jos joku satunnainen tuntematon edes leikillään nostaa minut kohderyhmäni yläpuolelle. Eli jätetäänpä puheet älykkyydestä niille, joille se jotain merkitsee.
Olen huomannut, että yrität lähestyä meitä uudella tavalla. Se sopii, mutta jos yksikin leukailu on vanhaa Aleksis Pappaa, (runoketjussani vaikkapa) voit olla varma, että tulee takapakkia siinä miten suhtaudun (mme) sinuun.
Henk. koht- "laadunvalvoja" m - Heinittyminen ei haittaa, jos hirret ovat ehjiä. Kannattaisi ottaa selville, olisiko siitä alkeellisesta kesämökistä, jos kerran veronkin joutuu maksamaan.
Oman liikuttavan alkeellisen mökkerön Hämeessä myimme vieraille purkukunnossa. Uusi omistaja on tehnyt siitä oikean asunnon. Eli aina löytyy ostaja hylkytavarallekin. Parikkala on hyvässä paikassa. - Metsä- ja kanalintujen metsästys voisivat hyvinkin olla harrastuksiani. Nyt olen toistaiseksi helsinkiläisten köyhien lasten jahdissa, vaikka ne eivät maistukaan yhtä hyviltä.
Muuten noista rauhanmarsseista. Edson ei ollut niihin aikoihin kuin vasta kiilto isänsä silmissä. - Näin mörköiseen vuodenaikaan on sopivaa katsoa kummitusjuttuja. Teeman leffaviikoilta bongasin muutaman japanilaisen, ja japsithan tunnetusti ovat omassa lajissaan, johtuneeko siitä, että naisten mustat vahvat pitkät hiukset antavat sytykkeitä vaikka millaisiin mörköilyihin. Kuten kaikkien kauhutarinoiden esiäidissä Ringussa. Vaikka nainen ei eläisi, ne pitkät hiukset elävät!
Mutta on meilläkin mahdollisuus aavemaisiin seikkailuihin. Oikein hätkähdin, kun näin tyttären ottamat kuvat autiotalosta, joka on erämaasta paljastunut hakkuiden seurauksena. Upea, rapistunut mutta ehjä hirsitalo, josta asukkaat ovat noin vain lähteneet, kadonneet maan rakoon kymmeniä vuosia sitten, jättäen jälkeensä verhot, vesikelkan seinustalle. Ja mikä melko ihmeellistä, yhtäkään ikkunaruutua eivät vandaalit ole osuneet rikkomaan.
Varsinainen kadonnut kylä! - Täällä on joka päivä eri tavalla pirullinen keli. Asteet sahaavat nollan tienoilla, joten jos eilen oli märkää sohjoa, tänään sohjo on jäätynyt kivikoviksi harjanteiksi.
Kauppa ei ollut mitenkään mustanaan väkeä, aika vähän tuntui ostajia kiinnostavan Black Fridayn houkutukset.
Tyttären etelän vierailta oli eilen yksi koirista ottanut hatkat, mutta kiitettävästi taas facen ilmaposti toimi, ja otus oli otettu kiinni parissa tunnissa. Ei käynyt kuin yhdelle "meidän" upouudelle, vasta ostetulle nartulle, joka taannoin juoksutti etsijälaumoja Ilomantsia myöten. Se olikin ainoa kerta, kun näitä on karannut. Se karkulainenkin palautettiin suosiolla vanhaan kotiinsa juuri sinne Surumantsin suuntaan.
Kävin kirjastossa lainaamassa pari houkuttelevan nimistä kirjaa. Ekan paiskasin kiinni muutaman sivun jälkeen. Oli niin karseata lörpöttelyä ja sukuselvitystä. Mutta toinen vaikutti heti ensi sivulta hyvältä, se on Camilla Stenin Kadonnut kylä. - "Kesällä tanssimme lavoilla"
Niinpä minäkin, koska perheemme vietti kesiä Tammelassa. Parin kilsan päässä oli Urheiluseura Ryskeen lava, jonne tuli stadilaisiakin bändejä. Kirkonkylässä oli Malin veljesten kuuluisa tekemä Runkomäki. Ei tehnyt heikkoakaan polkea kymmentä kilsaa fillarilla, Nuori ja notkea kun oli.
Ehkä parhaiten muistan, kuinka Laila Kinnusen kanssa seisoimme vierekkäin -kaksi samanikäistä böönaa - Runkomäen "sosiaalisten tilojen " edessä peilaamassa. Sittemmin olin Lailan systerin Ritvan työkaveri monta kymmentä vuotta. - Kun oikein mietin, minulla ei ole nuoruudesta ruokamuistoja. Kesäasunnolla äiti hillosi meidän pentujenkin poimia vattuja. Se vaahto, jonka keitoksen päältä sai lusikalla kuoria, oli ehkä ihaninta mitä olen koskaan syönyt.
- Olin minäkin käynyt tansseissa jo kolme vuotta ennen tuota kohtalokasta iltaa. Sen edellisen tyttölyskan ja edellisen kaupungin aikana meitä oli muutama rohkeampi 14-15 -vuotias, jotka päätimme tempaista ja lähteä yleisiin jortsuihin. Pitkän sillan korvasta lähti hämyinen katu, jonka varrella oli Kirja, siis Kirjatyöntekijäin Liiton juhlasali, jossa arkisin järkättiin levytansseja. Sinne tyttöparveen seisomaan.
Aika nolosti se ilta eteni. Reipas työläisnuorukainen tuli, pokkasi ja vetelimme tangoa pahasti jalkoihimme kompastumatta. Sitten tuli se tauko, olikohan kappaleena Glen Millerin In the Mood, jossa orkka pitää paussin ja jengi hämmästyy: joko se loppui? Lähdin kävelemään tyttöjoukkoon. Joku kaveri tönäisi, ettei se vielä loppunut. Pahin oli kuitenkin tapahtunut. Olin osoittanut olevani liian epäkypsä hippojen käytössääntöihin jättämällä kavaljeerini keskelle lattiaa. Hiippailin nolona ulos ja kohti Töölön kortteeria.
Annan vennu, Sörkan vennu, siis nämä Vännerit sekä tietysti Hämis tulivat tutuksi sinä talvena, kunnes seuraavana syksynä asuin jo siellä pikkukaupungissa, pensasaitojen ja omenapuiden ympäröimässä turvallisessa paratiisissa. Mutta oli sielläkin ne houkutukset, Kallioniemen lava Kymijoen mutkassa, Valkealan Tirvan lava. Kuntotalo. Ja kun tanssin makuun oli päässyt, ei minua mikään pidättänyt sieltä poissa. - Urheilutoimittaja Kaj Kunnaksella on aina maanantailähetyksessä mukanaan taulu jossa on salaperäisiä numeroita. Minun salaisuuksien taulussani seisoo tälle viikolle luku 62.
Sen verran on vuosia kulunut siitä, kun nuori upseerikokelas vei tanssiin tyttökoululaisen, hurmattuaan ensin koko juhlien yleisön kenraaleineen päivineen taiteilemalla pianolla Aram Hatshaturjanin Sapelitanssin.
Sinä iltana pikkukaupungin ylle leijui ensilumi. Saattomatkalla tuleva sulhaseni vähän nauroi muodikkaalle samettilakilleni, johon hiutaleet juuttuivat hetkeksi kiinni. Siitä rakkaus alkoi, kun hyräilimme Paul Ankaa: You are my Destiny... - Älä huolehdi, kyllä Ali osaa kostaa ja vielä kaivaa esiin meikäläiseenkin liittyvät haudanhäpäisyt. Olin kuulemma manannut jonkun Doriksen kummittelemaan tuonen majoilta. Muistaakseni aikoinaan letkautin rakkausasioiden tuomisesta tänne Elämään. Olisko aikaa vierähtänyt seitsemän kahdeksan vuotta. Yhä riitatilanteissa sitä käytetään keppihevosena. Vai mikä se lyömäase olikaan.
"En anna anteeksi", sanoi Ali vielä jokin aikaa sitten. Joten soromnoo siitä unohtamisesta... - Ainakaan nykyisiä leskeneläkkeen saajia suunnitelma ei koske. Jotkut ovat jo noista uutisista pelästyneet, että kun jossain oli mainittu, että leskeneläkettä maksetaan vain kymmenen vuotta, että nytkö saadaan viimeiset vuotemme elää ilman sitäkin turvaa.
Aina kun tuollaisista tuhansien ihmisten elämiseen vaikuttavista suunnitelmista levitetään keskeneräistä tietoa, tulisi heti perään tulla infoa siitä, mistä on kysymys ja miten asiassa edetään. - Nyt kyllä haukut väärää puuta. Minä vastasin Alille tuosta, miksi emme niin kauheasti osallistu tässä keskustelussa maailman tapahtumiin. Omissakin on tarpeeksi. Mutta kun nää kommentit menevät sikin sokin, kelle sattuu ja luetaan miten sattuu.
Eli laittakaamme osoite, kelle mikäkin kommentti on tarkoitettu.
Poikamaisella naljailulla tarkoitin ainoastaan tätä S24 palstan tyyliä heitellä politiikasta vähän mitä sattuu, usein "läpällä". Meistä naisista ei ole siihen.
Tämä oli edsonille. - Ihan mahollista. En muista, lirahtiko biksun housuihin. Totinen paikka se oli, mutta tuollaisesta jahtaamisesta te miehet ette tiedä mitään.
Loukkaannuit sen isännän puolesta. Voin vakuuttaa, että en nähnyt. Tarpeeksi kiire vetää farkkuja jalkaan ja puseroa päälle. - Lisään, että outoa olisikin jos me 70-80-vuotiaat naiset harrastaisimme poikamaista naljailua päivän politiikasta. Se on nuorempien taitolaji, ja sitäkin vain, jos se tehdään tarpeeksi mehukkaasti.
Tuo että vakavissamme langettaisimme jumalan tuomion jonkun puolueen päälle sinun käskystäsi, ei ole leipälajimme myöskään. - Kuka on sanonut, että Elämä-nimisessä ajanvieteketjussa pitäisi puhua maailman asioista? Jokaisella on kuitenkin oma pikku maailmansa, ja veikkaanpa, että monella jopa sisältörikkaampi ja avarampi kuin sinun pelkästään netistä ammentava maailmasi.
Otapa tietoviisas myös huomioon, että kaikkea elämästämme emme suinkaan täällä viitsi paljastaa ventovieraille, joiden joukossa piilee aina joku vihamielinen kyttääjä. Kerromme juuri sen verran kuin haluamme. Samahan pätee myös ulkomaailmassa kohtaamiimme ihmisiin. Tunnustukset jaetaan vain niille, jotka ansaitsevat luottamuksemme. - Sitä päivää ei tule, sillä Whoo ei ole pyrkinytkään hallitsemaan. Näin sanon minä, vaikka en hänen suosikkityttönsä olekaan.
Ja muutenkin: kuka meitä vahvoja "mummoja" pystyisi edes määräilemään? - Se on se, että täällä ei ole ukkoja ihan laumaksi asti, kuten meitä mummoja. Neljähän on jo lauma;))) Luin jostain, mutta ymmärsinkö oikein, että se Aleksin vierustalla sijaitseva mummotunneli on nyt viralliselta nimeltäänkin Mummotunneli. Joten ei kai tuolle mummotteluilmiön laajenemiselle mitään mahda.