susimusta

đșđ€
Liittynyt sitten
Keskustelupassi 5 / 67 leimaa
- Postia tuli
- Varmistettu
- Kasvot kehiin
- Nimi ovessa
- EnsimmÀinen peukku
18 aloitusta · 720 kommenttia
- Ennen elinaa oli vuosien tauko. MitÀ sitten. Elinan kanssa olin kuitenkin lÀhes 2 vuotta. Ja se oli hÀn joka toivoi ettÀ olisin sormuksenkin ostanut paljon aikaisemmin. HÀn ei uskonut minun olevan tosissaan ollenkaan.
- Niin vÀitÀn... Ja joku teistÀ on hÀn. TiedÀn ja tunnen sen.
- Ja katso, jo Raamatun ajoista lÀhtien ovat ihmiset joutuneet kÀrsimÀÀn vÀÀryyttÀ, vainoa ja pilkkaa. Jobia koeteltiin, vanhurskaita syytettiin ja jopa Kristusta pilkattiin ja tuomittiin.
Ja demonit kiusasivat ihmisiÀ, kylvivÀt pelkoa, epÀtoivoa ja eripuraa. Mutta Kristus ei kÀskenyt vastaamaan pimeyteen pimeydellÀ, vaan toi valoa sinne, missÀ sitÀ eniten tarvittiin.
SillÀ kirjoitettu on: "Totuus tekee teistÀ vapaita." (Joh. 8:32)
Ălköön siis ihminen kadottako sydĂ€ntÀÀn katkeruuteen, vaikka kokisi maailman kohtelevan hĂ€ntĂ€ vÀÀrin. Etsiköön hĂ€n totuutta, oikeutta ja apua, sillĂ€ jokainen kĂ€rsivĂ€ ansaitsee tulla kuulluksi.
Ja muistakaa: eivÀt kaikki, jotka puhuvat paholaisista, tunne pimeyttÀ, eivÀtkÀ kaikki, jotka puhuvat valosta, kulje sen mukana.
Rauha olkoon kanssanne. - KyllÀ juuri nÀin. Usko pois juuri niin tapahtui.
- MinÀ en hae mitÀÀn sÀÀliÀ. Jos haluan pÀÀttÀÀ pÀivÀni niin se on kokonaan oma asiani. SinÀ et tiedÀ minun elÀmÀstÀni mitÀÀn. MitÀ paskaa minÀ olen saanut kokea.
- ettÀ jatkuva kaipaus vÀsyttÀÀ. Olisi mukavaa herÀtÀ joskus niin, ettei ensimmÀinen ajatus olisi menetys.
En tiedÀ, milloin sellainen aamu tulee.
Mutta olen alkanut ymmÀrtÀÀ yhden asian. Emme aina kaipaa ainoastaan ihmistÀ, jonka menetimme. Kaipaamme myös sitÀ elÀmÀÀ, joka hÀnen kanssaan oli mahdollista. NiitÀ tavallisia pÀiviÀ, joita emme osanneet pitÀÀ riittÀvÀn arvokkaina, koska kuvittelimme niitÀ tulevan vielÀ lisÀÀ.
EhkÀ siinÀ on yksi elÀmÀn surullisimmista opetuksista.
Joskus kaikkein arvokkainta ei ole se, mitÀ tavoittelemme ja odotamme tulevaisuudelta, vaan se, mikÀ on juuri nyt aivan vieressÀmme.
Ja joskus sen ymmÀrtÀÀ kirkkaimmin vasta silloin, kun vieressÀ ei enÀÀ ole ketÀÀn.
MinÀ muistan hÀnet.
En vain silloin, kun jokin erityinen asia muistuttaa hÀnestÀ, vaan myös silloin, kun mitÀÀn ei tapahdu.
SillÀ joskus hiljaisuuskin on tÀynnÀ yhtÀ ihmistÀ. - Joskus mietin, kuinka erilaista kahden ihmisen elÀmÀ voikaan olla sen jÀlkeen, kun yhteinen aika pÀÀttyy. Toinen saattaa jatkaa matkaansa, sulkea oven menneisyyteen ja rakentaa uuden arjen. Toinen taas jÀÀ paikkaan, jossa kaikki muistuttaa siitÀ, mitÀ joskus oli.
MinÀ olen se, joka jÀi.
En tiedÀ, kuinka usein Elina ajattelee minua, mutta tiedÀn, kuinka usein minÀ ajattelen hÀntÀ. Joka pÀivÀ, melkein joka ikinen hetki. HÀn on ensimmÀisiÀ ajatuksiani aamulla ja viimeisiÀ illalla. Joskus tuntuu, ettei ajatusten vÀlissÀ ole lainkaan hiljaisuutta, jossa hÀn ei olisi jollakin tavalla lÀsnÀ.
En tarkoita, ettÀ istuisin kaiken aikaa vain muistelemassa. Teen töitÀ, kÀyn kaupassa, syön, nukun ja hoidan tavallisia asioita. ElÀmÀ jatkuu ulkoisesti aivan kuten ennenkin. Mutta kaiken taustalla kulkee jatkuvasti tietoisuus siitÀ, ettÀ jotakin hyvin tÀrkeÀÀ puuttuu.
Kotona sen huomaa kaikkein selvimmin.
TÀÀllÀ on samat seinÀt, samat huoneet, samat huonekalut ja samat arkiset esineet. MikÀÀn ei ehkÀ ulkopuolisen silmissÀ ole muuttunut kovinkaan paljon. Mutta minulle tÀmÀ ei ole enÀÀ aivan sama koti.
NÀen jatkuvasti paikkoja, joissa hÀn istui, seisoi, nukkui tai teki jotakin aivan tavallista. Muistan hÀnen liikkeensÀ, ÀÀnensÀ, ilmeensÀ ja tapansa olla tÀÀllÀ. Jokin huoneessa saattaa tuoda mieleen aivan tietyn tilanteen. Toisinaan muisto tulee niin voimakkaana, ettÀ melkein odotan hÀnen ilmestyvÀn taas nÀkyviin.
Ja sitten muistan, ettei hÀn ole enÀÀ tÀÀllÀ.
Se on kummallinen tunne. Ihminen voi olla fyysisesti poissa, mutta silti hÀnen lÀsnÀolonsa tuntuu kaikkialla. Kuin koti olisi sÀilyttÀnyt jotakin hÀnestÀ, vaikka hÀn itse vei tavaransa ja lÀhti.
Hiljaisuuskin kuulostaa erilaiselta.
Ennen saatoin kuulla hÀnen ÀÀnensÀ toisesta huoneesta. Saatoin sanoa jotakin ja saada vastauksen. Saattoi syntyÀ keskustelu aivan mitÀttömÀstÀ asiasta. Joskus naurettiin, joskus oltiin eri mieltÀ, joskus vain oltiin hiljaa yhdessÀ.
En silloin ymmÀrtÀnyt, kuinka arvokkaita monet niistÀ hetkistÀ olivat.
Tietenkin tiesin, ettÀ vÀlitin hÀnestÀ. Mutta aivan tavallinen arki tuntuu helposti itsestÀÀnselvyydeltÀ silloin, kun sitÀ elÀÀ. Ei jokaista keskustelua, katsetta tai kosketusta osaa ajatella ainutlaatuisena. Ei tule mieleen, ettÀ joskus voisi olla viimeinen kerta, kun kuulee toisen ÀÀnen omassa kodissaan.
Vasta jÀlkikÀteen ymmÀrtÀÀ, ettÀ jokin aivan tavallinen pÀivÀ olikin viimeinen.
Ja kuinka paljon siitÀ antaisi, ettÀ saisi elÀÀ edes yhden sellaisen pÀivÀn uudelleen.
Ei tarvitsisi tapahtua mitÀÀn erityistÀ. Ei tarvitsisi lÀhteÀ minnekÀÀn eikÀ tehdÀ mitÀÀn ihmeellistÀ. RiittÀisi, ettÀ hÀn olisi tÀÀllÀ. EttÀ kuulisin hÀnen puhuvan, nÀkisin hÀnen hymyilevÀn tai voisin vain istua hÀnen vieressÀÀn.
On paljon asioita, joiden todellisen merkityksen ihminen ymmÀrtÀÀ vasta sitten, kun niitÀ ei enÀÀ ole.
Niin kÀy joskus terveydelle, nuoruudelle, ystÀvyydelle ja rakkaudelle. Niin kÀy myös yhteiselle ajalle. Sen arvon voi kyllÀ tietÀÀ jo silloin, mutta menettÀminen paljastaa siitÀ jotakin sellaista, mitÀ ei aikaisemmin osannut nÀhdÀ.
Kaikkein kipeimpiÀ eivÀt vÀlttÀmÀttÀ ole suuret muistot, vaan ne pienimmÀt.
Jokin aivan tavallinen ilta. HÀnen ÀÀnensÀ puhelimessa. Se tuttu tunne, kun tiesi, ettÀ toinen on olemassa ja ettÀ hÀneen voi ottaa yhteyttÀ. EttÀ pÀivÀn aikana tapahtuneen asian voi kertoa juuri hÀnelle. EttÀ jossakin on ihminen, jonka kanssa jakaa elÀmÀÀnsÀ.
Me puhuimme aikanaan joka pÀivÀ. Silloin kun hÀn oli kaukana, puhelin yhdisti meidÀt. Kun hÀn oli tÀÀllÀ, ei tarvinnut enÀÀ edes soittaa. HÀn oli vieressÀ.
Nyt ei ole kumpaakaan.
Ei puheluita, ei viestejÀ, ei hÀnen ÀÀntÀÀn. Ei edes tietoa siitÀ, mitÀ hÀnelle kuuluu.
Joskus tuntuu kuin kokonainen osa elÀmÀstÀni olisi yhtÀkkiÀ muuttunut uneksi. Muistan kyllÀ kaikenlaista, mutta en voi enÀÀ jakaa niitÀ muistoja hÀnen kanssaan. En voi kysyÀ, muistaako hÀnkin jonkin tietyn hetken. En voi nauraa hÀnen kanssaan asialle, jonka vain me kaksi ymmÀrtÀisimme.
Yhteiset muistot ovat jÀÀneet minun kannettavikseni.
En silti halua vÀittÀÀ, ettÀ kaikki olisi ollut tÀydellistÀ. Ei ollut. MeillÀ oli vaikeutemme, pettymyksemme ja ristiriitamme. Oli asioita, jotka satuttivat minua paljon, ja varmasti hÀnellÀkin oli omat kokemuksensa.
Mutta juuri siksi tÀmÀ tuntuu niin todelliselta. Se ei ollut mikÀÀn kaunis kuvitelma, vaan oikeaa elÀmÀÀ kaikkine puolineen. Rakkautta, arkea, lÀheisyyttÀ, riitoja, toivoa ja epÀvarmuutta.
Ja nyt kaikki se on poissa.
Tai ei oikeastaan kokonaan. Se on edelleen minussa. Muistoissa, ajatuksissa ja nÀissÀ huoneissa, joissa elÀn pÀivÀstÀ toiseen.
EhkÀ kaikkein surullisinta on se, ettÀ maailma jatkaa kulkuaan tÀysin vÀlinpitÀmÀttömÀnÀ. Aurinko nousee, ihmiset kÀyvÀt töissÀ, kaupoissa soi musiikki ja elÀmÀ ympÀrillÀ jatkuu. Kukaan vastaantulija ei tiedÀ, ettÀ minun sisÀllÀni kulkee jatkuvasti mukana kokonainen menetetty maailma.
Joskus toivoisin, ettÀ voisin ajatella hÀntÀ edes hetken vÀhemmÀn. En siksi, ettÀ haluaisin unohtaa hÀnet, vaan siksi, ettÀ jatkuva kaipaus v - Joo viekÀÀ sinne sitten.
- KesÀn. Minulla on aivoinfarkti alkamassa...
- MissÀ sanoin ettÀ nyt on. Puhuin nyt edellilsestÀ kesÀstÀ. Elina oli minun luona koko kestÀn.
- MitĂ€ sinĂ€ selitĂ€t? Se on suhde jos asutaan saman katon alla ja harrastetaan seksiĂ€ ja eletÀÀn arkea. ĂlĂ€ vĂ€itĂ€ mitÀÀn muuta., Jos 2 vuotta ollaan oltu tiiviissĂ€ yhteydessĂ€ joka helvetin pĂ€ivĂ€ lĂ€hestulkoon. ĂlĂ€ vĂ€hĂ€ttele yhtÀÀn.
- En ole niin vÀittÀnytkÀÀn.
- En ole mistÀÀn velvollisuudesta mitÀÀn puhunut. Ei minulle ole kennekÀÀn pakko ikinÀ antaa mitÀÀn.
- SelvÀ. MinÀ hypÀÀn viemÀriin.
- Voin lÀhteÀ kÀymÀÀn Oulussa ja kysellÀ siellÀ vaikka hÀnen sukulaisilta jotain. Pakko jonkun on antaa vastauksia minulle. Tai sitten on joku mafia tÀmÀn takana.
- EnpÀ tiedÀ tuollaisestakaan mitÀÀn. En ollut palstalla aikoihin kun seurustelin. EnkÀ saanut tÀÀlÀ olla. Ei kinostellut mitkÀÀn veronicat
- En ole psykoosissa. MinĂ€ olen nĂ€hnyt oikeasti psykoosissa olevia ihmisiĂ€. ĂlĂ€ tule sanomaan minulle sellaisista. MinĂ€ oikeasti tiedĂ€n mitĂ€ se on.
- MinÀ olen ollut hyvin avoin. En tiedÀ mitÀ hÀn salaili minulta. Varmaan vaikka mitÀ.
- No ei se normaalia ollut.
- Ei omista. Ei ole rikasta sukua.