o1l123o7
Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen.
Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti.
Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri
Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni.
Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella.
Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä.
Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille.
Palstoilla tavataan!
Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky
Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät
Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka
Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa
Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti
Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia
Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla
En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu
Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin.
Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Työskentelen: Oloneuvoksetar
Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä)
Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset
Siviilisääty: Varattu
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia28 aloitusta · 3298 kommenttia
- Hellurei ja hellät tunteet, eikä juuri muuta kerrottavaa olekaan.
Olen vajaassa viikossa oppinut taitavaksi rollaattorikuskiksi.
Kyllä se nelipyöräinen suksensauvat voittaa.
Sen saa mukavasti sellaiseen kasaan, että se mahtuu auton takaistuimelle.
Eilen sinne mahtui rollaattorin lisäksi joulukuusi, joka nyt parvekkeella odottaa pääsyä tuomaan sisälle metsän ja joulun tuoksua.
Toivottavasti muistamme olla lankeamatta upeisiin ulkomaisiin kuusiin. Yhden kerran meillä oli sellainen, ja kun tulimme parin päivän perinteiseltä joulumatkailulta kotiin, iloitsimme jo etukäteen juhlakunnossa olevasta kodistamme ja kuusen tuoksusta.
Ei siitä ilosta sentään itkua tullut, mutta sen päätimme, että meidän huusholliimme hankitaan jouluiksi kunnon kotimainen metsäkuusi.
Voi olla, etten ennätä kovin paljon kirjoitella, joten toivotan Teille kaikille rauhallista ja iloista joulua! - Iltapäivää!
Tai kai nyt oikeastaan on jo ilta, mutta teidän puintimuistonne toivat nenääni riihen tuoksun, jonka myötä hersyi kielelleni aidon ruisleivän maku.
Kun leivän päälle vielä sai ehtaa maalaisvoita, ja päälle ryypättiin kirnupiimää, oli tarjolla sellainen menu, että nytkin se monin kerroin päihittäisi televisiokokkien keitokset ja paistokset.
Joskus suorastaan taivas aukeni, kun tarjolla oli aitoa saunapalvia. Olemme reissuillamme ihan tuoksun perässä onnistuneet Hämeessä eksymään paikkaan, josta vielä sitä herkkua saa.
Vaikka ensi suvena ei ajeltaisi minnekään, niin joko lahjon nuoremmat perheenjäsenet kuskeiksi tai menen rollaattorin
kanssa maantien varteen liftaamaan. - Iloa itsellesikin ja kaikille muille!
Päivä on niin harmaa kuin vain syyspäivä osaa olla.
Ruohon seassa on jotakin valkoista. Taitaa olla ihan oikeaa lunta mutta liian vähän, kun se ei yhtään pysty valoistamaan maailmaa.
Eilen iltapäivällä satoi räntää, mutta sitä seurasi kunnon lumipyry.
Muistona siitä on tuo vähäinen valkoisuus. Edes se, vaikka plussan puolta osoittavat mittarit.
Eikä tässä sitten muuta kuin vähän kisuleita kehräytän ja laitan Kaulimelle upouuden punaisen krakan. - Unohdin mainita, että käyn joka päivä kurkistamassa mitä Pirtin vieraskirjaan on kirjoitettu.
Jos joku kysyisi, kumpi on parempi, kirja vai läppäri, sanoisin että
kirja tietysti! Eihän läppäriä voi nukkumaan mennessään ottaa
viereensä ja lukea sängyssä.
Toisaalta minun kaltaiseni yökyöpeli on onnellinen, että on tämä apparaatti, josta voi lukea porukan kuulumiset vaikka keskellä yötä.
Kirjoitelkaa, kirjoitelkaa ja kirjoitelkaan! Odotan "postianne" innolla. - Tuli mieleeni lausuma, että kansa, joka pimeydessä vaeltaa, on näkevä valkeuden. Mahtoiko olla ihan suuren valkeuden?
Täällä ei vaella kukaan, mutta eipä ole valokaan hääppönen.
Punertavan hailakat katuvalot eivät ole valaistuksen riemuvoitto; talojen pihavalot ovat kellertävän kirkkaita, ja ne tosiaan valaisevat.
Minun ajatukseni ovat hailakat kuin katuvalot. Kahtena päivänä olen kirjoittanut tänne, ja taivaan tuuliin ne sepitelmät ovat kadonneet. Mahtoiko merkkejä olla enemmän kuin sallittu määrä?
Eilinen oli luettelo siitä, mitä kaikkea menetän, kun on luovuttava työhuoneemme ikkunan takana olevasta maisemasta ja siinä oleskelevasta monen kirjavasta ja kokoisesta elänkunnasta.
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, seuraa tämäkin sepitelmä edellisten esimerkkiä, joten käyn hakemassa kolmannen kupillisen kahvia ja toivottelen oikein hyvää aamua, päivää ja iltaakin! - Tumma on yö...
Onneksi luodit eivät vinkuen lennä ainakaan täällä Suomessa.
Katuvalot tuikkivat, ja hiljaista on muuallakin kun meidän huushollissamme.
Varjo-olentoni Puskasuleima intoutui eilen kirjoittamaan melkein metrikaupalla, mutta suojelusenkeli tai -paholainen pelasti Pirtissä poikkeavat viemällä tekstin joko taivaan tuuliin tai manalan liekkeihin.
Riittäisi sitä asiantynkää tällekin päivälle, mutta eiköhän riitä, kun naputtelen tänne muutamat kuulumisemme:
Olemme Puskasuleiman kanssa käyttäneet korkokenkiä mutta emme piikkikorkoisia emmekä piikkikärkisiäkään. Niinpä meillä ei ole vaivaisenluita. Lattajalkaisia me kylläkin olemme, ja kumpikin taitaa olla perheen pomo, kun meillä isovarpaan vieressä oleva varvas on pitempi kuin isovarvas.
Elefanttitossuista ja päällyskengistäkin olisi paljon sanottavaa, mutta ne hän ovat menneitten syksyjen taakse jäänyttä elämää.
Voin vain harmitella, että viime Berliinin-matkalla ostamiani unelmieni tanssikenkiä en ole ollut tilaisuudessa pitämään kertaakaan.Jos elämä ei ole ruusuilla tanssimista, niin ruusuittakaan ei tämä muori tanssi, ellei ihmettä tapahdu.
Kohta pitää löytää metrin mitta ja ruveta mittaamaan aikaansaannokseni pituutta ja lopettaa naputtelu ennen kuin enkeli ja piru heräävät.
Ehkä tähän mahtuu vielä maininta, että edellä mainituista olennoista kumpikaan ei asu meillä.
Terveiset Teille kaikille! Toivottavasti tulevat perille. - Heippa taas!
Minä en ole hätyytellyt teeriä lentoon, mutta kerran naapurien pojat väittivät, etten pysty kiipeämään yhden suuren kuusen yläosassa olleen harakanpesän korkeudelle.
Pitihän niille näyttää, kuka oli kiipeilijä ja kuka katselija. Eivät mokomat uskaltaneet edes yrittää.
En olisi uskaltanut minäkään, jos olisin tietänyt sen, minkä pojatkin. En ollut päässyt kuin puoliväliin kuusta, kun jostakin ilmestyi pyssyn kanssa kiukkuinen setä, joka huusi niin kamalasti, että olin pelosta pudota kuusesta maahan.
Pojat olivat hävinneet jonnekin, ja kotimatkan varrelta tapasin heidät nauraa räkättämästä, että likka meina saara turpiinsa.
Hyvä, että pystyin pidättämään itkua. Sitä iloa en niille ronteille suonut, että olisin kyynelehtinyt. Tulevana Nobel-kirjailijana kohensin ryhtini ja valehtelin, että mitäs toi nyt oli, tunsinhan minä sen sedän. Just eilen hän oli tuonut meille viisi banaania. Niistä on enää kolme jäljellä. Taidan syödä ne kerralla kaikki, jos vain jaksan.
Pojat päättivät heti heittäytyä ystävikseni, kulkivat perässäni, kehuivat kiipeilytaitoani ja rohkeuttani ja kyselivät mitä halusin tehdä. Ilmoitin haluavani mennä kotiin lukemaan satuja ja syömään banaaneja.
Olin viiden ja pojat jo yhden vuoden koulua käyneet, mutta kumpikaan heistä ei osannut lukea, joten moninkertaisesti kostin heille heidän kepposensa.
Poikien perheet muuttivat muualle, mutta kolmen vuosi- kymmenen kuluttua satuimme tapaamaan ja muistelimme lapsuuttamme. Ensimmäinen asia, jonka toinen poika minulle kätellessään sanoi, oli, että perhanan ipana, valhettelit! Eihän sota-aikana mistään banaaneja saanut. - Heippa. heippa! Täällä minä tappelin vanhan läppärin kanssa näin aamun alkajaisiksi.
Poika restauroi tämän, ja minä yritin vanhoilla konsteilla Kahvipirttiin.
Oli käydä samalla lailla kun yrittäessämme uuden separaattori-alligaattori-kommentaattorin ym. avulla suunnistaa Espoossa. Oli välillä sellainen tunne, että heitän koko tikitaattorin menemään, mutta oli niissä Espoon teissäkin vikaa. Kaikki oli moneen kertaan myllätty ja pykätty mutkia matkaan. Kun tiet olivat keskeneräiset, ei laitettamme tietenkään ollut päivitetty, mutta perille vihdoin osuimme. Paluumatkalla taisimme olla puolivälissä Pietaria, mutta sanoin tomerasti sille vekottimelle, että nyt pidät suus kii ja minä ajatan.
Olette varmaan huomanneet, että kyllähän me silloinkin pääsimme kotiin, mutta hirmuinen nälkä meillä oli, vaikka olimme ahtaneet sisäämme tosi maukkaan syntymäpäivälounaan. Paljon kiitoksia vielä kerran ja onnea matkalle seuraavaan kymppiin.
Ja terveisiä Jorille!
Puoliskoni lähti apteekkiin ja tivasi minun puutteitani. Minulla on melkein henk. koht. apteekki, ja pakko on harjoittaa kirjanpitoa jo siitä, mitä pilleriä, pulveria ja hengitettäviä aineita kulloinkin on nautiskeltava. Mahtaisinkohan selvitä ilman ammattikokemustani.
Aina on jokin troppi melkein lopussa, toinen resepti uusittava jne.
Kun hyvää tarkoittava puoliso kysyi, mitä apteekkiasioita minulla on, sain melkein paniikin. On sellainen tunne, että lääkitykseni saattamiseksi päivän tasalle menee viikko ja viis päivää!
Onneksi jo osa lääkkeistä on siirtynyt sähköiseen reseptiin. Se helpottaa, kun näkee purtiloon liimatusta lappusesta tarvittavat tiedot, ja apteekki uusii vanhentuneet reseptit.
Sitä paitsi apteekissamme on nykyisin hyvin rento ja mukava henki. Varmaan johtuu apteekkarista, ettei entisen koulutoverin tarvitse teititellä. Kyllä minulla loksahti suu auki joskus vuosia sitten, kun tein etikettivirheen ja ilahtuneena vanhan lähes ystävän ilmestyessä tiskin taakse moikkasin, että no hei! Täältäkö sinut löytää. Mitä sulle kuuluu?
Neiti farmaseutti katsoi ohitseni, sanoi sivistyneesti päivää ja kysyi, mitä tulin ostamaan. Antaessaan rahasta takaisin hän sanoi: - Olkaa hyvä!
Täytyy sanoa, että koulutoverini ei ollut omasta päästään keksinyt työpaikkaetikettiänsä. Yhtä proviisoria ja hänen farmaseuttivaimoaan lukuun ottamatta koko henkilökunta oli yhtä virallinen ja tyly. (Jos en olisi näin hemmetin hieno ihminen, sanoisin, että paskantärkeää oli koko muu sakki.)
Jokos kaikki ovat nukahtaneet?
Voitte herätä, sillä minä rupean syventymään päivän lehteen.
Voikaa hyvin ja kirjoitelkaa! - Huomenta!
Pimeyden keskeltä tervehtivät tuikkivat katuvalot, jotka enemmänkin ovat valopisteitä kuin valaisemassa ympäristöä.
Sanon kuin poikani, kun joku oli sanonut hänestä jotakin tulkinnanvaraista - En tiedä pitäisikö minun olla otettu vai nokkaan otettu.
Olen nimittäin tänään herännyt puoli neljältä ehtiäkseni omalääkärin vastaanotolle, joka on klo 8.30.
Olen minä varsinainen Matami Aika, kun en osaa nukkua normaalisti, jos on jotakin erikoisempaa menoa. Oikeastaan en uskalla että en myöhästy. Omalääkärini ei ole Rovaniemellä vaan vajaan kilometrin kävelymatkan päässä.
Mummoonihan minä tulen:
Hän oli yhtenä kesänä meillä kutomassa mattoja puolelle sukua, ja kun urakka oli ohi, mummo suunnisti puolilta päivin maantien toiselle puolelle odottamaan linja-autoa.
Isäni yritti saada anoppinsa uskomaan, että linjuri tulee vasta iltaviideltä. mutta mummo haluasi ihan varmasti ehtiä siihen, kun se oli päivän toiseksi ainoa linja-auto. Ensimmäinen meni aamulla.
Isä keitti kahvit, pakkasi mukit, kermat. sokerit ja pullat koriin, ja lähti tien toiselle puolelle tarjoamaan päiväkahvit anopilleen.. Siellä metsänreunassa he sitten istuivat turinoimassa muutaman tunnin ja viihtyivät erinomaisesti.
Mummolla oli muutama muukin vävypoika, mutta isästäni oli tullut ehdoton ykkönen. Mummo jaksoi kaikille kertoa miten hieno mies hänen Ove-vävynsä on. Ei ole kukaan toisista vävyistä tuonut hänelle kahvia bussipysäkille.
Kello on puoli kahdeksan. Tässä täytyy alkaa pikkuhiljaa pukeutua. Meidän äidinkin lempivävy on jo herännyt ja kävi jo hoputtamassa...
Saa nähdä, passittaako omalääkäri meikäläisen Kellokoskelle tai Nikkilään. Onneksi serkkuni ei enää ole hoiturina vaan eläkkeellä.
Laitan Kahvipirttiin kortin, jos joudun jompaan kumpaan.
(Tämä masiina sekosi jo valmiiksi: veti punaisen viivan jompaan- sanan alle.) - Hauskaa huomenta.(toivottavasti)
Päivä on sen verran seljennyt, että pimeydestä erottaa muutakin kuin autojen valot.
Olen noussut ennen auringon nousua ja kukonlaulua eli varttia vaille neljä. Muu väki nukkuu. Eivät herää edes kahvin tuoksuun.
Minähän se olen suvun keskuudessa tunnettu aamu-unisena.
Nyt kaikki aamuvirkut nukkuvat, ja minä herään.
Mitähän tällainen päälaelleen kierähtänyt vuorokausirytmi meriteeraa?
Olisikohan se myöhäinen viidenkympin villitys, kun ajallaan sille ei ollut aikaa. Toisaalta se oikea-aikainen villitys on ymmärtääkseni sellainen "ilo irti elämästä",
Tämä oireilee apaattisuutena, laiskuutena ja sillä lailla, että kesken jäävät kaikki sellaiset asiat kuin kirjoittaminen ja lukeminen. Ennen kuljin kirja nenässä kiinni tai kirjoitin pitkiä kirjeitä ystäville ja erityisesti sisarelleni.
Yritän syyttää kaikesta tätä uutta läppäriämme, kun en tule sen kanssa toimeen melkein millään. (Tai se minun kanssani)
Saapa nähdä, onnistunko lähettämään tämän litanian.
Voikaa hyvin, ja jos aurinko näyttäytyy, ihailkaa niitä ennätysmääräisiä auringonpilkkuja.
Moikka! - Hyvää huomenta.
Muuta en uskalla kirjoittakaan, kun eilenkin taas katosi taivaan tuuliin kannanottoni Ruotsin sukellusveneestäkin.
Joku suomalaisprofessori mainitsi, että merenpohjalla on paljon jo vuosisatoja sitten uponneita aluksia, joita on vaikea pohjamudasta ylös saada.
Eikös Suomen armeija tarvitsekaan lisää rahaa, kun ei ymmärretä kertoa, että sukellusvene löytyi,
Kerrotaan vain, että loistoluokan alkomahooli on säilynyt hyvänä, ja sitten kiistellään siitä kenelle ne putelit kuuluvat.
Helppohan se on Ruotsissa rällästää ja pelätä venäläisiä, kun tässä kahden naapurin välissä ollaan ikään kuin suojana.
Toivottavasti svenska talande johtoporras y.m. vallitsijat ja hallitsijat ymmärtävät pitäytyä vain tosiasioissa ja kaikki russofobit rauhoittuisivat.
Tietysti olisi käytännölllistä, jos maailman kaikki vihaa lietsovat ja sotahullut pantaisiin vaikkapa Afrikan hiekka-aavikoille tappelemaan vapaehtoisesti keskenään.
Mutta sekin on utopiaa - valitettavasti.
Eikä sitten muuta kuin voikaapa hyvin ja terveellisesti.
Mahdollisen flunssan hyökätessä käykää nurkkakaapilla ja laimentakaa kuuma mustaviinimarjamehu kaapin tropeilla.
Saattaa tehotakin. - Uskonnonvapaus olisi mielenkiintoinen vapaus, mutta tuossa edessä meuhkasin niin pitkään, että jääköön tällä kertaa.
Eiköhän se ole sen verran "herkullinen" aihe - Olin lukevinani, että on hyvä, kun naiset ovat alkaneet itse valita pukeutumisensa.
Etteivät vain ole tulleet kameroitten eteen television pukimoitten kautta. En tiedä, kummat korostavat toistaan; piikkikorkokengät vesirajaan ulottuvia hameenhelmoja vai hameenhelmat piikkikorkoja.
Ihme, ettei näitä itsensä paljastelijoita ole missään arvosteltu.
Varjelkoon, mikä haloo nousi viime vaalikaudella, kun muuan kansanedustaja-rouvashenkilö tuli eduskuntaan farkkupuvussa.
Silloin mekastettiin, että kansanedustajan tulee olla arvokas,
koska hän ei edusta itseään vaan kansaa!
TV:n naispuoliset toimittajat ym. eivät edusta mitään tai ketään
ja ovat ehkä omalla pukeutumisellaan näyttäneet esimerkkiä.
Onneksi ei omasta(?) vaalipiiristäni löytynyt yhtään naista, jota olisin äänestänyt. Niinpä annoin ainokaisen ääneni miehelle.
Täytyykin kohtapuolin ruveta seuraamaan, miten hän hommat hoitaa. - Huomenta!
Taivaanranta on keltainen, ja taivas on sinisen harmaa.
Puut seisovat putipuhtaiksi riivittyinä, mitä nyt muutama lehdenkäppyrä on onnistunut joko kovasti tarraamaan oksaansa tai tuuli ja linnut ovat koheltaneet niitten ohi.
Aamuvirkku pikkulintu hypähtelee hennolta oksalta toiselle,
ja melkoisella varmuudella käyvät muutamat varikset päivemmällä antamassa komeita liitonäytöksiä.
Siinä sitä onkin laiskiaiselle päivän ohjelmaa. Eipä yksi mummo ja yksi vaari mökkiä niin ranttaliksi saa, että pienellä kohennuksella ei voisi toivottaa vaikka vieraat tervetulleiksi.
Niin että poiketkaa torpassa, jos täällä päin liikuskelette.
Jos tulette lounasaikaan (joka meillä on liukuva käsite), on tarjolla
mestarikokin valmistamaa lohta. Lihapulliakin saa, jos ei ole kalan ystävä.
Eikä sitten muuta kuin tervetuloa ja voikaa paksusti! - Aamua!
Mikähän toppatäkki tuonne taivaankannelle on levitetty?
Niin on mustaa joka puolella, mitä nyt jokin katuvalo siellä ja täällä yrittää näytellä maailmaa valaisevansa.
Pakkasta ei sentään ole; mittari näyttää nolla pilkku yhdeksää lämpimän puolella.
Oho! Taivaalla onkin juhlat: esirippu on repäisty, ja siellä sun täällä on puna- ja valkoviiniä kaatunut niin reipaasti, että taivaalla suorastaan lainehtii. Katuvalotkin punertavat, mutta se varmaan johtuu siitä, että ne tuntevat itsensä tarpeettomiksi.
Juuri, kun aioin ruveta ruikuttamaan omaa harmauttani, hiippaili petikaverini selkäni taakse vaaalle ja totesi, että katuvalotkin näyttävät sammuneen. Kai niin voi sanoa? Näyttävät sammuneen, kun niitä ei näy!
Höpöttelen tässä puoliääneen itsekseni, ja kisulit luulivat minun puhuvan niille. Tässä ne nyt ovat kumpikin sylissäni ja painavat pahuksesti, mutta mikäpä tässä on istuissa, kun kummallakin polvella on reumatisminhelpotuslaite hyrräämässä.
Silittelen niitä vielä hetken ja annan sitten kummallekin reilusti kermaa aamupalaksi.
Järjestyskaulinkin heräsi mirrien hyrinään, ja oikoilen nyt sen rusettia ja vähän taputtelenkin.
Kaulin pyytää toimittamaan teille kaikille lämpimät terveiset tunnukseksella "Lystien merkeissä tavataan kunhan suvesta on selvitty".
Niinpä tehdäänkin, vai kuinka? - Makunsa kullakin. Reiät minulla on korvissa, mutta pienintäkään tatuointia en suostuisi ottamaan.
Toisaalta on myönnettävä, että jotkin tatuoinnit ovat suorastaan taidetta, mutta eivät ne liha- tai leipäkaupan tiskin takana herätä asiakkaitten ostohaluja.
Jokin ikärajakin pitäisi olla, eivätkä alaikäiset saisi leimauttaa itseään lähtemättömästi joutuakseen myöhemmin katumaan nuoruuden hulluutta. - Lapsuudenkodissani oli kaksi lusikkakoteloa: hienompi ja vaatimattomampi. Hienommassa olivat aidon hopeaiset kahvilusikat ja vaatimattomammassa uushopeiset.
Molemmissa oli äidin nimikirjaimet, ja meidän oli siskon kanssa tarkoitus jakaa lusikat keskenämme sitten joskus...
Sekin aika tuli sitten, kun isämmekin kuoli, mutta lusikoita emme edes muistaneet. Tuskin äiti oli niitä mukaansa hautaan ottanut, vaikka niitä ei löytynykään astiakaapista. - Terve taas!
Olen hortoillut pitkin ja poikin täällä. Jossakin kävin ilmoittautumassakin, kun oli mielenkiintoisen oloisia kirjoituksia.
Olen ollut jo aika kauan hereillä ja luulin olevani yksin kotona, kun oli niin ihanan hiljaista, eikä kukaan tullut hätistelemään minua läppärin kimpusta.
Itse asiassa turhaan minä tässä naputtelen ja kinaan kirjoitusvuoroista. Minullahan on ihan uusi läppäri, mutta kun tähän olen tottunut ...
Telkkari meillä on yksi ja ainoa, ja olen miettinyt alkaa Suomen diktaattoriksi ja kieltää urheiluohjelmat silloin, kun minulla on miuuta katseltavaa.
Ja kun se urheiluhullu ei enää itse harrasta minkään lajin urheilua. Ei siitä monta vuosikymmentä ole, kun tuli kippoa ja prenikkaa kunnan mestaruuskisoista. Hopealusikoitakin oli tullut vaikka millä mitalla, mutta kun isosiskot tulivat kotona käymään, he halusivat matkamuistoiksi kourallisen lusikoita.
Pikkuveli oli kiltti ja lahjoitti ensimmäiset palkintonsa sisarille.
Minä puolestani lahjoitin pojillemme ne pienet tinatuopit, joita oli ennestään paljon ja lisää tuli.
Onneksi kunnan mestaruuskisoista rupesi tulemaan metallirahan kokoisia mitaleja, joissa oli tyylikkäästi kunnan vaakunakin.
Niitä on jossakin kaapissa tai laatikossa vieläkin, vaikka kunnanmestari antoi aina mitalin muistoksi meillä käyneille ulkomaalaisille.
Vieraat olivat poikeuksetta ihastuneita mitaleistaan, mutta isäni oli hurjana minulle siitä, etten arvostanut hänen vävypoikansa pokaaleja. Ne olisi pitänyt säännöllisesti kiilottaa ja laittaa jonnekin näkyvälle paikalle, tehdä vaikka oma pokaalihylly niitä varten.
Hauskinta tässä oli se, että isäni oli kaikenlaisen urheilun vastustaja. Sanoi urheilijoita sahajauhosakiksi.
Jokohan tässä on puoli kilometriä tekstiä?
Kirjoitusvirheitä ainakin on. kun näppäimet ovat liian pienet minun näpeilleni.
Voikaapa hyvin ja nauttikaa loppukesästä täysin siemauksin! - ...että tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa...
Paljon viisauksia noissa vanhoissa sanonnoissa on, ja silloin, kun muistetaan kielteisiä asioita, olen valmis - jos en tikulla silmään tökkisikään - laittamaan suuren pannumyssyn kaulaa myöten ilkeän ja katkeran muistelijan päähän ja passitan hänet kotiinsa ilmaa pilaamasta.
MInulle saa tehdä samoin, jos pilaan tunnelman.
Jos en osaa olla vanhoja ilkeyksiä kaivelematta, on paras poistua porukasta.
Mitä hyviin muistoihin tulee, ne ainakin minulle ovat tärkeitä.
Samoin miehelleni. Kun on aikaa, muistelemme useinkin menneitä ja joskus vedämme yhtä köyttäkin - eri suuntiin. Onneksi olen kaikilta reissuiltamme raapustanut jonkinlaisia päiväkirjoja, ja niistä nyt tarkistetaan, missä mitäkin on tapahtunut.
Jos ei olisi muistoja, niin elämä saattaisi olla sitä, mitä kai enimmäkseen nykyisin kirjoitan: tuomet ja pihlajat kukkivat, pihakoivujen alla on tatteja, tatit ovat yön aikana kuolleet.
Viime yönä on noussut paljon kärpässieniä, ja koivuissa on eilistä enemmän keltaisia lehtiä.
Ja säätiedotus tietysti! Milloin sataa, milloin paistaa ja milloin ei ree kumpaakaan!
Pitäisiköhän ruveta kirjoittamaan, että katsokaa Kahvipirtti numero se ja se silloin ja silloin. Näkymähän on tuosta ikkunasta aina sama, vuoden ajat huomioon ottaen.
Eikä se hullumpi näkymä olekaan. Maailma vain on minun kohdallani mennyt aika pieneksi.
Huurteesta märän ruohon keskelle on ilmestynyt outo apilan- punainen läiskä.
Kiikari, kiikari! Missä on kiikari?
Tällä puolella voi kiikaroida, kun vastapäätä on lehtimetsän sekoitus eikä muita naapureita.
Puna-apila! Miten ne tuonne ovat eksyneet? Kiva että ovat.
Sen kunniaksi suon teillekin jotakin kivaa: lopetan tältä erää.
Voikaapa iloisesti ja valoisasti! - Vai helppo!
Kyllähän minäkin sen ensimmäisen ysikutosen löysin, mutta kun eilen yritin päästä siihen kirjoittamaan, ei onnistunut.
Tänäänkin piti hakea oikein kartta ja kompassi, että osasin tänne.
Jännitti vähän vieläkö osaan suunnistaa, mutta täällä sitä ollaan, joten taito ei ole unohtunut.
Olisin minä jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta puuhastelin muita, kun oli ihan oma rauha. Siippa oli nuorimman poikansa kanssa lähtenyt lentämään, ja herra tuli kotiin juuri, kun minä olin siirtynyt läppärin eteen. Siinä piti häipyä kaffeen keittoon, kun lennätetty kiireellä rupesi syöttämään koneelle tuoreita ilmakuvia.
En taidakaan sillä tulevaisuudessa lotossa tulevalla miljoonavoitolla pestata lasteni isää keittiömestariksi, vaan ostan kuopukselle ikioman lentsikan ja palkkaan pojan isänsä yksityis-lennättäjäksi.
Nyt minä lennän makuuhuoneeseen ja yritän nähdä sellaisen enneunen, että vielä minustakin tulee meneväinen ja liikkuvainen.
Jos ei muuten niin jäähän siitä miljoonavoitosta sen verran minulle, että pystyn ostamaan itselleni komean rollaattorin.
Kun ei ole kiire minnekään, voin rollata itseni vaikka Pohjois-Karjalaan. Kunhan se tapahtuu ennen lumien tuloa.
Voikaapa kaikki oikein hyvin!
Minäkin yritiän...